Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Rahaton lähitulevaisuus ja Pedonmerkin ajoitus Ahdistuksen ajassa

Tässä amerikkalaiselta pastorilta ja profetiatutkijalta, Bill Perkins'ilta, profeetallinen katsaus lähitulevaisuuteemme kun käteinen raha on poistumassa kaupantekovälineenä ja siirrymme kohti raamatullista ”pedonmerkki”-taloutta, jolloin maksaminen tapahtuu käteen tai otsaan istutetun mikrosirun kautta, jota ei voi varastaa tai väärentää. Perkins selittää artikkelissaan ylimalkaisesti tulevan 7-vuotisen vaivanajan tapahtumat, joista ilmenee tämän ”pedonmerkin” ajoitus. Suomentajana toimi: Samuel Korhonen

-------------------------------

Hyvästi pankit

June, 2015
by Bill Perkins, Compass


Kuinka kauan paperiraha vielä kestää?
Ei kukaan, ei kaiketi kukaan, ole ennakoinut maailman pystyttävän näyttämöä tempauksenjälkeiselle ahdistukselle niin nopeassa ja kliimaksisessa tahdissa! Näyttää, kuin kymmenet Raamatun profetiat tulisivat yhteen kaikki kerralla.

Melkein joka rintamalla maailma näyttää kiitävän kohti seurakuntadispensaation raamatullista loppua... ja legendaarista katoamistamme. Kun epäuskoisina katselemme toteutuvia profeetallisia merkkejä, niin yksi alue erottuu selvemmin kuin mikään muu...raha!

Mitä kauemmin tempaus viipyy, sitä enemmän näemme maailman siirtyvän rahattomaan yhteiskuntaan, joka tietysti on edelläkävijä kaikelle maailmassa, jota valvotaan yhdestä paikasta ”pedonmerkin” kautta.

Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.” (Ilm. 13:16-17)

YK ja muut suunnattoman vaikutusvaltaiset järjestöt, kuten Bill ja Melinda Gates'in säätiö, ovat vuosien ajan aggressiivisesti mainostaneet, että maailman tarvitsee siirtyä pois käteisestä täysin digitaalisiin tilitapahtumiin. Ja nyt he vihdoin ovat saavuttamassa edistystä.

Tanska, Norja ja Ruotsi kirjaimellisesti suunnittelevat romuttaa setelinsä, kolikkonsa ja kassakoneensa tammikuuhun 2016 mennessä. Siihen on vain kuusi kuukautta.

Michael Busk-Jepsen, Tanskan pankkiiriyhdistyksen johtaja, sanoo näin Tanskan täydellisestä siirtymisestä pois fyysisestä valuutasta: ”Se ei ole enää illuusio, vaan näky, joka voi toteutua kohtuullisessa ajassa.”

Tällainen maksaminen katoaa täysin
lähitulevaisuudessa, kun kokonaiset maat
siirtyvät paperista digitaaliseen rahaan.
Noin 40% tanskalaisista käyttää jo Tanskan pankin MobilePay -systeemiä, joka sallii rahansiirrot, ei vain kaupoissa tai verkossa, vaan myös ihmisten välillä! Kun he ovat leikkauttaneet nurmikkonsa 10-vuotiaalla, rahaa voidaan siirtää digitaalisesti tililtä toiselle. Nykyisin skandinaavit käyttävät käteistä vain kuudessa prosentissa maksuja. Jopa kodittomat käyttävät systeemiä ottamaan lahjoituksia, myymään esineitä jne. Iso-Britanniassa käteisettömät maksut ovat lisääntyneet yli 50 prosenttiin kaikista brittien maksuista.

Tulevaisuudessa ei ole enää kädenvääntöä Setä
Samulin kanssa, koska hän saa veronsa
automaattisesti maksamisvaiheessa!
Hallitukset luonnollisesti himoitsevat sitä, että kykenevät jäljittämään ja verottamaan jokaista maksutapahtumaa maailmassa. Itseasiassa ne eivät mainitse ”digitaalisen veron” osaa; sensijaan ne viisaasti mainostavat ”turvallisuusetuja” ja ”käytön helppoutta”. Verotulo on kuitenkin kannustava tekijä.

Ja käsitä, ettei parempi turvallisuus ole tarkoitettu kuluttajalle. Tosiasiassa se tarkoittaa parempaa turvallisuutta pankeille. Vuonna 2012 luottokorttipetosten kokonaismäärä kasvoi 1.7 miljardiin dollariin eli 15%, mikä maksoi osakkeenomistajille paljon osinkoja. Niinpä amerikkalaiset pankit ovat Euroopan perässä siirtymässä siruteknologiaan ja useimmat saavat sen toteutettua ensi lokakuun alkuun mennessä.

Magneettiraitaa, joka on ollut luottokorteissa yli 50 vuotta, ollaan poistamassa ja korvaamassa upotetulla sirulla. Ellei sinulla vielä ole, niin pian tulet saamaan uudet sirulliset luottokortit.

Magneettiraidat tekevät varkaille aivan liian helpoksi varastaa niihin varastoitu tieto. Tämän päivän hightech -varkaat voivat jopa lukea luottokorttiasi, vaikka se on vielä lompakossasi!

Varastetulla tiedolla tehdään nopeasti vääriä luottokortteja...käyttäen sinun nimeäsi ym. tietojasi ja heidän kuvaansa. Koska pankit ovat vastuussa luottokorttitappioista, niiden oli löydettävä keino saada luottokortti turvallisemmaksi.

Niinpä ne upottivat jokaiseen korttiin sirun, joka antaa yksilöllisen koodin jokaiselle maksutapahtumalle käyttäessäsi korttiasi. Ja lopulta käytät maksutapahtumassa pin-koodia allekirjoituksen asemesta, joten jos varas vie korttisi, hän ei voi ostaa sillä.

Lähitulevaisuudessa et ”pyyhkäise ja allekirjoita” vaan sen sijaan ”työnnät sisään ja vahvistat”, käyttäen turvallisuuskoodiasi, kuten teet pankkiautomaatilla. Näissä uusissa sirukorteissa on edelleen magneettiraita, joten voit käyttää sitä vielä kaupoissa, jotka eivät vielä ole vaihtaneet kassapäätteitään.

Mutta lopulta, kun kaikki kortit ovat sirullisia, kauppiaat velvoitetaan käyttämään sirun lukijoita.

Ajattelepa, kuinka lähellä tämä on tuota pahamaineista ”Pedonmerkkiä”! On vain otettava yksi askel ja upotettava siru ja koodi käteesi (tai otsaasi, jos olet kädetön) ja siinähän olet! Eikä kenenkään tarvitse muistella pin-koodiaan!!


Pedonmerkin ajoitus

Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä.” (Ilm. 6:6)

Vastauksena ilmiömäiseen inflaatioon, jossa päivän palkka menee pelkän ruuan ostamiseen, niin Antikristus vakauden vuoksi ottaa valvontaansa kaiken rahan ja maksuliikenteen.

Sinun on oltava hänen systeemissään, koska hänellä on maailmanlaajuinen valta. Yksi henkilö valvoo kaikkea ja jotta voisit olla hänen systeemissään, sinulla on oltava hänen ”merkkinsä”.

Veroa kerätään jokaisessa maksutapahtumassa. Ihmisten valvonta saavutetaan, koska, jos et mene tämän suunnitelman mukana, et voi ostaa etkä myydä... s.o. et voi syödä!

Missä vaiheessa Pedonmerkki sitten toteutuu? Vastaus siihen on Raamatussa aika suoraviivainen. Tempauksen jälkeen tapahtumien järjestys Ahdistuksen alkupuoliskolla on seuraava:
 
>Israeliin hyökätään. Hes. 38, 39

>Israel reagoi tuhoamalla vihollisensa. Sak. 12:6

>Seitsenvuotinen rauhansopimus neuvotellaan Israelin kanssa miehen toimesta, joka nousee nopeasti valtaan tempauksenjälkeisessä tyhjiössä siten lopettaen Israelin vihollistensa tuhoamisen. Dan. 9:27

>Maailmanjohtaja haalii yhä lisää valtaa. Ilm. 6:2, Dan. 11:23

>Maailmansota muualla paitsi Israelissa. Ilm. 6:4

>Maailmanlaajuinen kaaos ja inflaatio. Ilm. 6:5,6

>Neljäsosa ihmisistä kuolee sotaan, nälkään ja kristittyjen vainoihin. Ilm. 6:8

Kolmen ja puolen sekasortoisen vuoden jälkeen maailmanjohtaja syyttää kaikesta Israelia ja rikkoo rauhansopimuksen.

Raamattu kieltää Israelia tekemästä liittoa vihollistensa kanssa (2. Moos. 23:32) ja nyt se maksaa kalliisti, että luottaa turvallisuudessaan Jumalan asemesta sopimukseen.
 
Ahdistuksen puolivälin tapahtumat alkavat, kun Maailmanjohtaja kuolee kohtalokkaaseen pään haavaan (Ilm. 13:3). Saatana, joka on riivaajahenki, heitetään taivaasta maan (Ilm. 12:9) päälle ja tarttuu tilaisuuteen asettumalla asumaan kuolleessa ruumiissa.

Ahdistus jakaantuu kahteen kolmen ja puolen vuoden jaksoon.

Tämä näyttää herättävän eloon kuolleen maailmanjohtajan, jäljitellen Jeesuksen ylösnousemusta kolmen päivän jälkeen. Hän on aika ruma yksisilmäisenä ja oikea käsivarsi kuivettuneena (Sak. 11:17).

Israel palaa veriuhreihin Temppelivuorella
Jerusalemissa Ahdistuksen alkupuoliskolla.
Tapettuaan kaksi todistajaa hän kävelee rohkeasti jälleenrakennettuun juutalaisten Temppeliin ja väittää olevansa Messias (Mt. 24:15).

Tässä vaiheessa hän muuttuu ”Maailmanjohtajasta” ”Vääräksi Messiaaksi”, eli ”Antikristukseksi”. Sitten Väärä Messias syyttää Israelia maailman vaikeuksista ja määrää kaikki juutalaiset heti tapettaviksi, tuhoten yhtenä päivänä kaksi kolmannesta israelilaisista (Sak. 13:8). 

Yksi kolmasosa juutalaisista, jotka jäävät eloon, pakenevat Bosran vuorille Edomiin, todennäköisesti Jordanian Petraan (Mt. 24:15-21, Jes. 63:1). Kun lukee Jesajan 2. lukua, niin Jordanian Petra sopii kuin hanska käteen. Siinä on kyse luolista, maakuopista ja maan tomusta (caves, tombs, dust and dirt). Jumala suojelee siellä Israelia kolme ja puoli vuotta (Ilm. 12:6).

Mutta maailmanjohtaja Antikristuksella on täysi työ maan päällä kaiken kuoleman ja tuhon parissa. Niinpä hän toimii ratkaistakseen maailman ongelmat ja kohdistaa täydellisen valvonnan jokaiseen ihmiseen asettamalla Pedonmerkin. Tämä merkki tarkoittaa jokaisen hänen systeemissään olevan TÄYDELLISTÄ 100% valvontaa yhdestä keskuksesta käsin.

Tässä kaikessa on hyvää se, että kaikkiin näihin tapahtumiin on aikaa vähintään kolme ja puoli vuotta. Jos tempaus on tänään, niin Antikristuksen Merkki ja maailmanlaajuinen valvonta tulee vasta kolmen ja puolen vuoden päästä.

On hämmästyttävää, että Jumala inspiroi nämä Ilmestyskirjan profetiat melkein 2000 vuotta sitten. Danielin ja Sakarjan profetiat kirjattiin yli 2500 vuotta sitten. Jännittävää, vai mitä!

Pikainen profeetallinen tiivistelmä Israelista
Israel tulisi tappamaan Messiaansa ja hajotettaisiin kaikkialle maailmaan noin 2000 vuodeksi. He pysyisivät puhtaana rotuna säilyttäen kulttuurinsa ja etnisyytensä. (Ilm. 7:4).

Keväisin Israel kukkii näyttävästi!
Jumala kokoaisi heidät takaisin maahansa (Hes. 37:12) ja heistä tulisi kansa yhdessä päivässä (Jes. 66:7-8). Israelin palattua autio maa kukoistaisi (Jes. 35:1), sillä olisi tavattoman voimakas armeija (Hes. 37:10, RK-38 kääntää: ylenmäärin suuri joukko, mutta KJV ja useimmat englanninkieliset käännökset: an exceeding great army.) ja siitä tulisi väkikivi kaikille kansoille (Sak. 12:3).

(Jes. 66:7-8). Israelin palattua autio maa kukoistaisi (Jes. 35:1), sillä olisi tavattoman voimakas armeija (Hes. 37:10, RK-38 kääntää: ylenmäärin suuri joukko, mutta KJV ja useimmat englanninkieliset käännökset: an exceeding great army.) ja siitä tulisi väkikivi kaikille kansoille (Sak. 12:3).

Jumalan profeetallisella listalla on enää yksi tapahtuma.

On löydyttävä jotakin, joka on niin strategisen tärkeää taloudellisesti, että se saa Venäjän, Persian (Iranin) ja useat muut kansakunnat hyökkäämään välittömästi tempauksen jälkeen.

”...sinä mietit pahan juonen...Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää...suurta saalista saamaan...” (Hes. 38:9-13)

Nykyisin Israelissa ei ole mitään, jolla olisi sellainen taloudellinen vetovoima. Siellä ei ole runsaita luonnonvaroja, timantteja, kulta- tai hopeakaivoksia, ei mitään. Kaikki, mitä israelilaiset ovat saavuttaneet valtioksi tulonsa jälkeen vuonna 1948, johtuu heidän kovasta työstään ja uhrimielestään.

Näin ollen minulla on aavistus, että Israel löytää öljyä. PALJON öljyä!

Nykyisin Israelissa on kaksi isoa öljy-yhtiötä poraamassa mustaa kultaa. Molemmat ajattelevat, että maailman suurimmat öljyvarannot sijaitsevat jossakin Israelin alla.

Ne ovat löytäneet valtavia maanalaisia kaasukenttiä ja Teksasissa sanotaan, että ”missä on kaasua, siellä on öljyä.” Luulen, että on vain ajan kysymys, kun luemme uutisista, että Israel on löytänyt öljyä, valtavia määriä öljyä.

Jos Israelista tulee suurempi öljyntuottaja, kuin Saudi-Arabia, Iran ja Irak yhteensä, niin se varmasti saa Arabit vähintäänkin hyppimään seinille! Ja se antaisi venäläisille ja kumppaneille runsaasti taloudellista motivaatiota hyökätä Israeliin – varsinkin siinä sekasorrossa, jonka on jättänyt jälkeensä Pyhän Hengen ja uudestisyntyneiden uskovien lähtö kaikkialta maailmasta.

Jep, viimeinen näytös näyttää olevan asettumassa kohdalleen nätisti! Joten seuraavan kerran, kun aloitat keskustelun hukkuvan lähimmäisesi kanssa, voisit mainita olevan mahdollista, että katoat tulevaisuudessa. Se saa hänen huomionsa ja voit ehkä kylvää vähän hengellisiä siemeniä!

Käytä meitä, Herra!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com