Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 28. joulukuuta 2018

5 profeetallista huipputrendiä vuonna 2018 ja mitä odottaa vuodelle 2019

Tässä hyvä suomentamani yhteenveto-artikkeli Rapture Ready -sivustolta tämän kuluneen vuoden profeetallisista huippusuuntauksista, jotka ovat leimaa-antavia näille lopun päiville. Monet Raamatun ennakoimat merkit Jeesuksen toiselle tulemukselle ovat käyneet toteen. Jos Herra suo vielä aikaa, niin ensi vuosi jatkaa samalla linjalla kunnes Vapahtajamme kärsivällisyys loppuu. Tuomiopäivä on oven edessä!

-----------------------

5 profeetallista huipputrendiä vuonna 2018 (The Top 5 Prophetic Trends of 2018) :: By Britt Gillette

Published on: December 21, 2018 By RRadmin7 Category: Britt GilletteGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2018/12/21/top-5-prophetic-trends-2018-britt-gillette/

Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen ykkösmerkki on kaikkien niiden merkkien yhteentuleminen, joita Hän kehotti tarkkailemaan. Jeesus sanoi: ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28) Mitä asioita Jeesus ja profeetat kehottivat tarkkailemaan? Israel on takaisin maassaan (Jeremia 23:7-8)... Juutalaiset hallitsisivat taas Jerusalemia (Luuk. 21:24)... Evankeliumia saarnataan koko maailmalle (Matt. 24:14)... Ja muutakin... Tänään, me näemme nämä merkit. Koska näin on, voimme luottaa siihen, että elämme Hänen paluunsa kaudella. Mutta Jeesus mainitsi myös muita merkkejä. Niin myös profeetat. Ja me näemme nämä merkit oikein hyvin. Kun vuosi 2018 lähestyy loppuaan, mitkä ovat suurimmat profeetalliset suuntaukset? Alla on luettelo niistä, joiden uskon olevan Top 5 trendiä:

1) Maagog & Goog -allianssin nousu

Vuosi 2018 näki jatkon viimeaikaiselle kehittyvälle liitolle Venäjän, Iranin ja Turkin välillä. Venäjä ja Iran ovat kasvaneet aina vain lähemmäs toisiaan 1990-luvun puolivälistä lähtien. Heidän yhteinen Syyrian miehityksensä Syyrian sisällissodan jälkimainingeissa on vain tuonut lisää yhteistyötä. Silti, niinkin tuoreesti kuin vuonna 2015, Turkki näytti molempien kansojen viholliselta. Saman vuoden marraskuussa Turkki ampui alas venäläisen suihkukoneen, joka eksyi sen ilmatilaan. Ollen kaukana liittoutuneista maista, nämä kaksi valtiota näyttivät siltä kuin olisivat ennemminkin sodan kuin ystävyyden partaalla. Mutta asiat ovat sen jälkeen muuttuneet. Turkin presidentti Erdogan on vakiinnuttanut otteensa vallasta. Hän suututtaa nyt Yhdysvaltoja samalla kun tekee ystävällisiä vierailuja Vladimir Putinin luokse.

Ajaen omia etujaan, Turkki on nyt merkittävä toimija Syyrian konfliktissa. Yhdessä Venäjän ja Iranin kanssa, he ovat tehokkaasti veistäneet Syyrian eri vaikutusalueisiin. Tuloksena on kerran niin epätodennäköinen liitto muodostuneena Israelin pohjoisrajalle. Nämä ovat juuri samat kansakunnat, joiden Hesekiel sanoi hyökkäävän Israeliin pohjoisesta ”vuotten lopulla” (Hesekiel 38:8).

Iran on ollut sotaisa Israelia kohtaan jo vuosikymmenten ajan. Nyt myös Turkki ja Venäjä ovat. Venäjä syyttää Israelia syyskuun 17. päivän tapauksesta, joka johti Syyrian joukot ampumaan alas venäläisen vakoilukoneen. Toukokuussa, Turkki kehotti Israelin suurlähettilästä, Eitan Naeh'ia, lähtemään maasta. Siitä lähtien Israelin virkamiehiä on lähtenyt Turkista, ja Turkin konsulaatin johtaja on karkotettu Israelista. Israelin suhteet kaikkiin kolmeen maahan kärsivät selkeästä laskusuunnasta.

2) Tekoälyn jatkuva nousu

Tälle vuodelle oli ominaista lukuisat uutisjutut massiivisista kehitysaskeleista, joita on tehty tekoälyn (AI) saralla. Yksi esimerkki oli Kiinan Yitu Technologies, yhtiö, joka on AI:n kehityksen kärjessä. Yitu loi Dragonfly-tekniikan. Dragonfly voi etsiä ja analysoida miljardeja valokuvia ja paikantaa yhden henkilön muutamassa sekunnissa. Yhdistettynä Shanghain metroaseman kameroihin, se tunnisti yli 500 ”rikollista” kolmen kuukauden aikana. Se on niin voimakas, että se voi tunnistaa naamioituneita ihmisiä. Ja se voi tunnistaa ihmisiä, jotka käyttävät valokuvia, jotka ovat yli 30 vuotta vanhoja.

Lähitulevaisuudessa Dragonfly-tekniikat tulevat olemaan arkipäivää. Suuret teknologiayritykset, kuten Facebook, Google ja Apple, ovat valmiita antamaan periksi Kiinan vaatimuksille. Huolimatta Googlen missiolausunnosta, ”emme tee mitään pahaa”, useat tiedotusvälineet ovat raportoineet, että he ovat työskennelleet hakukoneen kanssa, joka noudattaa Kiinan hallituksen tiukkoja valvonta- ja sensuurivaatimuksia. Samoin Facebook on kertoman mukaan rakentanut sensuurityökalun, jolla pyritään lepyttelemään Kiinan hallitusta ja saamaan yhteys sen miljardiin Internet-käyttäjään.

Kun kehittynyt teknologia leviää, yksittäisille kansalaisille käy mahdottomuudeksi vastustaa sortavia hallituksia – varsinkin jos suuret monikansalliset yritykset tukevat niitä.

Ajattele vain sitä valtaa, jonka AI antaa Kiinan hallitukselle. Kun Dragonfly liitetään jokaiseen kameraan Kiinassa, kukaan ei voi sen jälkeen piiloutua. Vaikka tämä on hyvä keino rikollisten kiinni saamiseksi, ei jokainen Kiinan hallituksen tavoittelema henkilö ole rikollinen. Kiinalaisilla toisinajattelijoilla, poliittisilla aktivisteilla, etnisillä vähemmistöillä, kristityillä ja muilla ”valtion vihollisilla” ei tule olemaan mitään piilopaikkaa. Ja on melko epätodennäköistä, että Kiina tulisi olemaan ainoa valtio, joka hyödyntää tätä tekniikkaa. Muodossa tai toisessa, jokainen maapallon kansakunta käyttää hyväksi AI:tä.

3) Suurten maanjäristysten lisääntyminen

Jeesus sanoi, että useat merkit lisääntyvät kuin synnytyskivut ennenkuin hän palaa (Matt. 24:8). Tämä tarkoittaa sitä, että nämä merkit lisääntyvät esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa ennen toista tulemista. Yksi mainituista merkeistä on maanjäristykset (Matt. 24:7). Kuten mainitaan kirjassani Signs of the Second Coming, olemme nähneet huomattavan lisäyksen voimmakkaiden maanjäristysten esiintymistiheydessä kahden viime vuosikymmenen aikana. Vuodesta 1900 vuoteen 1950, maailma rekisteröi vain kuusi 8.0 -asteen maanjäristystä. Vuodesta 2010 lähtien meillä on ollut kymmenen sellaista. Aiemmin tänä vuonna yli 70 maanjäristystä iski Tyynenmeren tulirenkaaseen (Pacific Ring of Fire) 48 tunnin aikana. Maapallo valmistautuu Kuninkaan paluuseen!

4) EU:n jatkuva ailahtelevuus

Kesäkuun 23. päivän 2016 kansanäänestyksessä, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset äänestivät jättävänsä Euroopan unionin (EU). Tiedotusvälineet merkitsivät tämän brittien poistumisen EU:sta sanalla "Brexit". Monet ennustivat EU:n välitöntä romahdusta. He sanoivat, että lisäpoistumisia seuraisi todennäköisesti. Kuitenkin 2 ½ vuotta myöhemmin EU on edelleen yhdessä ja Yhdistynyt kuningaskunta ei ole lähtenyt. Tämän ei pitäisi olla yllätys. Yli kaksi tuhatta vuotta sitten profeetta Daniel kuvasi Antikristuksen maailmanlaajuisen imperiumin alkuvaiheita. Hän kuvaili sitä heikkojen ja vahvojen kansakuntien liittoutumana (Daniel 2:42). Hän sanoi, että se olisi hajanainen valtakunta, jota pidetään löyhästi yhteenliitettynä (Daniel 2:41).

Tätä me näemme nykyään EU:n suhteen. EU on perustamisestaan lähtien ollut kummallinen kokoelma hallituksia, talouksia, valuuttoja ja armeijoita. EU-kansakuntiin kuuluu joitakin maailman suurimpia ja pienimpiä talouksia. Näillä samoilla mailla on joitakin maailman suurimmista ja pienimmistä armeijoista. Vuonna 1950 annetusta Schuman'in julistuksesta aina Lissabonin sopimukseen vuonna 2007, EU:n nousua on leimannut kamppailu, kun on pyritty sopimaan tärkeistä kysymyksistä. Näihin sisältyvät kiistat yhtenäisvaluutasta (Yhdistynyt kuningaskunta ja Tanska jättäytyivät syrjään), erimielisyydet siitä, miten velkakriisejä (Kreikan pelastuspaketit) käsitellään, ja riidat avoimista rajoista (Syyrian pakolaiskriisi). Jokaisella matkan askeleella, EU on kamppaillut selviytyäkseen. Silti se on pysynyt hengissä.

Jos EU on edellä mainitun imperiumin edelläkävijä, se jatkaa selviytymistä. Ja sen voima kasvaa, kunnes se ympäröi koko maailman.

5) Monien rakkaus kylmenee

Raamattu sanoo, että viimeisinä päivinä ”monien rakkaus kylmenee” (Matt. 24:12). ”Ihmiset ovat täynnä itseään ja rahojaan. He ovat kerskailijoita ja ylpeitä, pilkkaavat Jumalaa, ovat vanhemmilleen tottelemattomia ja kiittämättömiä. He eivät pidä mitään asiaa pyhänä. He tulevat olemaan rakkaudettomia ja anteeksiantamattomia – laiskoja, joilla ei ole itsekontrollia. He ovat julmia ja vihaavat sitä, mikä on hyvää. He pettävät ystävänsä, ovat holtittomia, pöyhkeitä, ja rakastavat mielihyvää enemmän kuin Jumalaa. He toimivat uskonnollisina, mutta hylkäävät voiman, joka voisi tehdä heidät jumalallisiksi” (2. Tim. 3:2-5, KJV). Suomentajan lisäys: Kohta kirkkoraamatussamme: ”Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” (2. Tim. 3:2-5, KR 33/38)

Vaikka voit löytää esimerkkejä pahuudesta jokaisessa sukupolvessa, meidän nykyisessä on joitakin ominaispiirteitä, jotka ovat mitä moraalittominta käyttäytymistä sitten Nooan päivien, kun ihmisten ajatukset olivat ”jatkuvasti pahat” (1. Moos. 6:5).

Vuonna 2018 oli lukuisia esimerkkejä. Helmikuussa Nikolas Cruz tappoi 17 opiskelijaa ja koulun henkilökuntaan kuuluvaa Marjory Stoneman Douglas High School'issa Floridan Parkland'issa. Se oli vuoden tappavin joukkoampuminen Yhdysvalloissa, ja se sai aikaan kansallisia uutisotsikoita. Mutta ei jokainen paha tarina luo otsikoita. Myös helmikuussa, nainen Schenectady'ssa, New Yorkissa, meni pois tolaltaan riidan jälkeen ja viskoi lapsensa kohti New Yorkin osavaltion poliisia. Hänet pidätettiin ja häntä syytettiin sekavasta käyttäytymisestä ja lapsen hyvinvoinnin vaarantamisesta.

Hän ei ollut yksin. Se oli vuosi, jolloin monien rakkaus kylmeni omia lapsiaan kohtaan. Esimerkiksi, elokuussa viranomaiset pidättivät Chris Watts'in hänen raskaana olevan vaimonsa Shanann'in ja heidän kahden tyttärensä, iältään 3-4-vuotiaita, tappamisesta. Sitten hän heitti vaimonsa matalaan hautaan ja tunki tyttäriensä ruumiit öljysammioihin. Mikä voisi olla pahempaa?

Nämä ovat vain muutamia uutisia menneeltä vuodelta. Mutta valitettavasti ne eivät ole yksittäisiä tapahtumia. Itseasiassa, kertomukset poikkeavasta ja rikollisesta käyttäytymisestä ovat tulleet niin yleisiksi, että useimmat niistä jäävät raportoimatta tiedotusvälineissä. Sen sijaan kuulemme tilastoja raiskausten, murhien ja päällekarkausten lukumäärästä tänä vuonna tähän mennessä, ja onko tämä vuosi pahempi kuin edellinen. Maailmaa kyllästetään väkivallalla - aivan kuten Nooan päivinä (Matt. 24:37).

Mitä odottaa vuodelle 2019?

Toivottavasti Jeesus palaa ennen tämän vuoden loppua. Mutta jos niin ei käy, odota näiden suuntauksien jatkuvan vuonna 2019. Odota lisääntyvää yhteistyötä Venäjän, Iranin ja Turkin välillä. Odota vahvistuvaa EU:ta, vaikka allianssi on edelleen epävakaa. Tarkkaile jatkuvaa kasvua tekoäly-kyvykkyyksissä. Varaudu yhteiskunnan jatkuvaan rappeutumiseen. Ja älä ole yllättynyt, jos meillä on yksi tai useampi 8.0 -asteen maanjäristys. Kaikki nämä asiat ja enemmänkin luultavasti leimaavat vuotta 2019. Tästä syystä #1 asia, jota sinun pitäisi odottaa, on Vapahtajamme paluu. Kun astumme uuteen vuoteen, kaikki merkit huutavat: ”Jeesus on tulossa!”

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second Coming and Racing Toward Armageddon. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com