Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Jeesuksen paluu lähenee ylöstempaamaan seurakuntansa – merkkejä loppuvuonna 2018

Tässä tuore suomentamani profetiaraportti Rapture Ready -sivustolta, jossa käsitellään viimeaikaisia merkkejä Jeesuksen toista tulemusta silmälläpitäen (ylöstempaus). Erityistä on 5. kohta Antikristuksen identiteetistä; ja tässä kohdin käydään läpi Emmanuel Macron'ia, johon osuu monia raamatullisia AK-piirteitä nykytapahtumineen. Vaikka en uskokaan lopullisen AK:n olevan juuri Macron, niin silti häntä on pidettävä silmällä, koska EU:lla tulee olemaan roolinsa profeetallisessa Ahdistuksen ajassa, joka kestää 7 vuotta.

------------------------

Lähenee (Getting Close) :: By Daymond Duck

Published on: December 9, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2018/12/09/getting-close-daymond-duck/

Valitettavasti suurin osa maailmasta on pimeydessä, mutta monet Raamatunprofetian opiskelijat uskovat, että olemme lähentymässä kohti Jeesuksen paluuta tempaamaan seurakuntansa.

Tässä on joitain mielenkiintoisia asioita, jotka ovat tapahtuneet äskettäin:

Ensinnäkin monet uskovat, että tulee olemaan globaali talousromahdus Ahdistuksen aikana (Tribulation Period).

Marraskuun 29. päivänä 2018 ilmoitettiin, että Amerikan kansallisen velan korko on 1.5 miljardia dollaria päivässä; sen odotetaan jatkavan kasvuaan, ja asiantuntijat varoittavat jatkuvasti siitä, että tämä on kestämätöntä.

Toiseksi, Raamatun mukaan Israel palaa olemassaoloon ja omaa suuren vaurauden (hopeaa & kultaa, karjaa & tavaroita) viimeisinä päivinä ja vuotten lopulla; ja Venäjä, Iran ja muut pyrkivät varastamaan sen (Hes. 38:8,13,16).

Nyt on ilmoitettu, että Israel on allekirjoittanut sopimuksen Italian, Kreikan ja Kyproksen kanssa 1,999 kilometrin pituisen putkilinjan vetämisestä pumpatakseen Eurooppaan vuosittain jopa 20 miljardia kuutiometriä maakaasua.

Tämä parantaa Israelin taloutta ja vahingoittaa Venäjän ja Iranin talouksia.

Kolmanneksi, Raamatun mukaan, mikään Israelia vastaan tehty ase ei tule menestymään.

Maaliskuun lopusta lähtien ja jatkuen marraskuun alkupuolelle, terroristit Gazassa laukaisivat leijoja ja ilmapalloja palopommien kanssa kohti Israelia, jotka polttivat tuhansia hehtaareja viljelysmaita ja puustoa. Maaperää jäi peittämään tuhkakerros. Mutta nyt sade on alkanut laskeutua, laitumet muuttuvat vihreiksi ja maanviljelijät istuttavat viljelykasveja uudelleen. Jumala palauttaa nopeasti kaiken tuhoutuneen.

Neljänneksi, 29. marraskuuta 2018, juutalaista rabbia nimeltä Mendel Kessin, joka on tunnustettu asiantuntija lopunaikoja koskien, haastateltiin radiossa. Jotkut niistä asioista, joita tämä juutalainen rabbi sanoi, ovat seuraavia:

”Olemme hyvin lähellä loppua”; ”Jumala näyttää kiirehtivän loppua”; ”olemme todistamassa prosessia, joka tuo Messiaan”; Messias saapuu ”kymmenen vuoden kuluessa, ehkä ennemmin”; ”Kun pyhyys on tulemaisillaan, niin silloin pahuus ja mädännäisyys ryhtyvät tarmokkaiksi ja yrittävät pysäyttää vanhurskauden sisääntulon”; on ”uskomatonta Israelin maineen nousua kansakuntien joukossa”; Israelin nousu on ”Messiaanisen aikakauden alku”; Saatana yrittää tuhota Israelin, koska ”pahaa uhataan sen lopulla, ja hyvän sisääntulolla.”

Kuten ymmärrän siitä mitä tämä juutalainen profetia-asiantuntija sanoi, Israelin paluu ja uskomaton kasvu sekä suuri vastustus maata kohtaan merkitsevät sitä, että aikakauden loppu on lähellä. Messiaan paluu pahuuden hoitelemiseksi ja hyvän luomiseksi on uhka Saatanalle. Saatana kohottaa pahaa maan päällä, koska hän toivoo tuhoavansa Israelin ja estävän Israelin Messiaan paluun.

Kun rabbi puhuu Jumalasta, joka kiihdyttää loppua tuodakseen Messiaan ja perustaakseen Messiaanisen aikakauden, hän puhuu tapahtumasta, jota kristityt kutsuvat Toiseksi Adventiksi ja tuhatvuotiseksi valtakunnaksi (ei ylöstempaus (rapture)), mutta jo ajatus siitä, että tämä tapahtuu kymmenen vuoden kuluessa tai pikemmin on kiehtovaa.

Tämä on tietenkin hänen mielipiteensä, ei sitä, mitä Raamattu sanoo.

Mutta ajattele tätä: Israel on 70-vuotias ja tulee olemaan 80-vuotias kymmenessä vuodessa.

Mooseksen rukous sanoo: ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä (70) vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä (80) vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.” (Psalmi 90:10)

Jotkut profetiaopettajat ajattelevat, että sukupolvi on 70-80 vuotta ja nykyinen sukupolvi voisi olla viimeinen päätös-sukupolvi (Matt. 24:32-34).

Viidenneksi, Antikristuksen identiteettiä ei paljasteta ennen ylöstempausta, mutta ystäväni Sally Plemons lähetti minulle joitain tietoja, jotka päätin välittää eteenpäin huolimatta siitä, minkä arvon ne pitävät sisällään.

Se koskee miestä nimeltä Emmanuel Macron ja sitä tosiasiaa, että on kulunut 70 vuotta siitä, kun Israelista tuli kansakunta.

Immanuel on yksi Jeesuksen nimistä (Jes. 7:14). Se tarkoittaa ”Jumala meidän kanssamme.” Macron'in etunimi on Emmanuel. Lisäksi, Merriam-Websterin sanakirjan mukaan macron on merkki (ja kaikki profetian opettajat tietävät pedonmerkistä).

Jeesus on maailman Vapahtaja. The Economist Magazine laittoi kuvan Emmanuel Macron'ista kansilehteensä 17. kesäkuuta 2017 julkaistussa numerossa, joka kysyy, onko hän Euroopan pelastaja?

Jeesus käveli vetten päällä. Economist Magazine'n kuva esittää Emmanuel Macron'in kävelevän vetten päällä.

Antikristus nousee valtaan Euroopassa, ja Emmanuel Macron on eurooppalaisen kansakunnan (Ranska) presidentti.

Antikristus johtaa maailman hallitusta, ja Emmanuel Macron vaatii maailman hallitusta (Ranskassa on tällä hetkellä väkivaltaisia mielenosoituksia, koska hän laittaa globalistisen eliitin toiveet Ranskan kansalaisten toiveiden yläpuolelle).

Antikristuksen nimen luku on 666, ja Emmanuel Macron juhlisti vaalivoittoaan puheessa Louvre-museossa, jossa on pyramidi, joka on rakennettu 666 lasipaneelista.

Ahdistuksen ajanjakso alkaa, kun Antikristus vahvistaa Lähi-idän rauhan liiton (covenant of peace), ja Emmanuel Macron sanoi äskettäin, että jos presidentti Trump ei julkaise Lähi-idän rauhansuunnitelmaansa lähiviikkoina, niin sitten hän esittelee oman rauhansuunnitelmansa Lähi-itää varten.

Antikristuksella tulee olemaan armeija lähteäkseen voittajana ja voittamaan (KJV-käännös: conquering and to conquer eli valloittamaan, Ilm. 6:1-2), ja Emmanuel Macron on vaatinut EU-armeijan perustamista.

Antikristus johtaa 10 kuningasta (10 varvasta tai 10 sarvea, Dan. 7:23-24) ja Emmanuel Macron kehottaa 10 maata yhdistämään asevoimansa.

Suomentajan kommentti:

Samuel Korhonen alias Bileamin Aasi lähetti äskettäin lukijapostia EU:n kymmenvaltioliitosta. Tyrmäsin aluksi täysin hänen kirjoituksensa, mutta miksipä ei profetian moniselitteisyyden vuoksi Eurooppaan voisi syntyä 10 valtion ydinryhmää, jossa myös asevoimat yhdistyvät. Tietenkin maailmanlaajuisesti ajateltuna Pedon 10 sarvea voisivat olla 10 supervaltiota tai valtioliittoa, kuten EU, jolla lienee hyvin merkittävä rooli Antikristuksen ajassa (Macron tuleva EU:n johtaja?). Mutta Antikristuksen, joka pettää Israelin, ei tarvitse nousta EU:n sisäpuolelta. Seuraavassa Korhosen viesti lukijoilleen 7.12.2018.

--------------------

Shalom!

Suomi allekirjoitti marraskuun 11. päivänä ns. Euroopan interventioaloitetta E12 koskevan aiesopimuksen, jossa on mukana, ei 12, vaan 10 valtiota (Ilm. 17:7-8). Nämä valtiot (sarvet) ovat Ranska, Iso Britannia, Saksa, Belgia, Tanska, Eesti, Hollanti, Espanja, Portugal ja Suomi.

Dan. 7:8 mukaan ”eräs muu pieni sarvi” puhkeaa 10 sarven väliin ja kolme niistä reväistään pois. Tämä kolmen sarven kohtalo on mainittu tässä luvussa peräti kolme kertaa. Parhaiden englantilaisten käännösten mukaan ne reväistään pois juurineen, nöyryytetään, alistetaan.

Mauri Vikstenin mukaan seitsenpäisen pedon viides kuolinhaavan saanut pää, Kreikka, elpyy ja sieltä päin tulee Antikristus, jolle kaikki 10 sarvea luovuttavat valtansa.

Hyvin harvoissa uutisissa, profeetallisissakaan, tarkastellaan tätä uutista Raamatun profetian näkökulmasta. Tässä kuitenkin linkki yhteen YouTube-videoon:

https://www.youtube.com/watch?v=rSjL0FUOgN8&t=47s (Antikristuksen armeija nousee Euroopassa 10 valtion liitossa)

Aasilla on tämän videopuheen suomennos. Lähetän pyydettäessä. (Email: smlkorhonen@gmail.com)

--------------------

Antikristus väittää olevansa Kristus, mutta hän ei osoita mitään huomiota isiensä jumalalle (Dan. 11:37).

Emmanuel Macron väittää olevansa katolinen, mutta hän ei anna uskonnon vaikuttaa Ranskan moraaliin tai lakeihin.

Pre-Trib (ennen Ahdistusta) -profetiauskovaiset odottavat Kristuksen tulemista tempaamaan seurakuntansa, ei Antikristuksen nousua. Mutta monet evankeliset kristityt eivät usko sattumiin, ja mietin, josko Jumala yrittää kertoa meille jotain, vai miten on?

Onko Emmanuel Macron Antikristus, vai onko Jumala yksinkertaisesti levittämässä Sanaa Antikristuksesta?

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com