Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelma jakaa Jerusalemin vuodettujen tietojen perusteella

Tässä mielenkiintoinen suomentamani ajankohtaisraportti ProphecyNewsWatch -sivustolta, jossa lainataan erään nettijulkaisijan kirjoitusta Trumpin hallinnon ”lopullisesta sopimuksesta” Palestiinan ja Israelin välisen konfliktin päättämiseksi. Kyse on vuodetuista tiedoista nimettömältä ”diplomaattilähteeltä”. Jos tämä informaatio osoittautuu todeksi, niin Donald Trump on pettänyt juutalaiskansan ensimmäistä kertaa virassaan.

-----------------------

Kristilliset sionistit syvästi huolissaan siitä, että Trumpin lopullinen sopimus jakaa Jerusalemin
(Christian Zionists Deeply Concerned Trump Ultimate Deal Will Split Jerusalem)

http://www.prophecynewswatch.com/article.cfm?recent_news_id=2849



BY DANIEL PIPES/JNS.ORG DECEMBER 27, 2018

Kirjoituksessaan Al-Monitor -sivustolla, Ben Caspit on vuotanut ilmoitettuja yksityiskohtia Trumpin hallinnon ”lopullisesta sopimuksesta” Palestiina-Israel konfliktin ratkaisemiseksi.

Caspit kirjoittaa, että Trumpin suunnitelma ”sisältää selkeän Jerusalemin jaon kolmeen osaan”, ja lainaa nimetöntä ”vanhempaa diplomaattilähdettä” sanomalla: ”Kyse ei ole Palestiinan pääkaupungista Abu-Dis:ssä (palestiinalainen kylä Jerusalemin hallintoalueella), vaan merkittävistä osista Itä-Jerusalemia.”

Hän kirjoittaa, että tämän lähteen mukaan Jerusalemissa tulee olemaan kaksi pääkaupunkia: Israelin pääkaupunki Länsi-Jerusalemissa ja Itä-Jerusalemin juutalaiset kaupunginosat, mukaan lukien Itkumuuri – ja Palestiinan pääkaupunki Itä-Jerusalemin arabiosissa. Kolmas alue, Pyhän altaan (Holy Basin) sisällä, olisi kansainvälisen valvonnan alainen.

”Mielenkiintoista, jos totta” pitäisi olla ensimmäinen vastauksemme, koska aikaisemmat vuodot ovat osoittautuneet epätarkoiksi. Oletetaan kuitenkin, että tämä anonyymi vanhempi diplomaattinen lähde tietää, mitä hän puhuu. Mitä sitten?

Ajatus asettaa jokin alue "kansainvälisen valvonnan alaiseksi" palaa kumma kyllä takaisin vuoden 1947 YK:n jakosuunnitelman huonoenteiseen, mutta kestävään mielikuvaan Jerusalemista erillisalueena (corpus separatum). Toisin sanoen, se on anakroninen (aikaan sopimaton).

Idea on myös hurjan vaarallinen: Kuvittele, että yksi maailman tulenarimmista paikoista on YK:n yleiskokouksen tai Lähi-idän kvartetin valvonnassa. Heidän väistämätön kiusantekonsa voisi hyvinkin synnyttää seuraavan taistelukierroksen.

Ilmoitettu Trump-suunnitelma vääntäisi Israelin suvereenit alueet pois ja luovuttaisi ne palestiinalaisille. Näin palkitaan palestiinalaisia, vaikka he eivät periaatteessa ole täyttäneet mitään aikaisemmista sitoumuksistaan, jotka perustuivat vuoden 1993 Oslossa tehtyihin sopimuksiin, ja siten rohkaisivat aiheuttamaan lisää palestiinalaisten huonoa käyttäytymistä (myöskin enemmän terrorismia).

Itä-Jerusalemin tekeminen Palestiinan pääkaupungiksi antaa ymmärtää, että Yhdysvaltain hallitus tunnustaa ”Palestiinan valtion”. Trumpin huomautukset viime vuoden aikana viittaavat siihen, että hän todennäköisesti vaatii Israelin hallitusta tunnustamaan myös tämän valtion, mikä johtaisi suuriin keskusteluihin Israelissa.

Tämä Palestiinan valtio sisältää kuulemma osia Jerusalemista ja luultavasti suurimman osan Länsirannasta ja koko Gazan alueen. Se, missä rajojen pitäisi kulkea kahdessa ensimmäisessä alueessa, johtaa massiiviseen kiistaan. Toinen kiista seuraa kun palestiinalaiset väistämättä päättävät, että Palestiina käsittää myös koko Israelin.

Lisäksi, kuten Caspit huomauttaa, ehdotus jakaa Israel kolmeen osaan tulee hämmentämään Israelin politiikkaa ja vahingoittaa Israelin pääministeriä Benjamin Netanyahu'a, joka ei enää pysty tyydyttämään samalla kertaa hänen kansallismielistä ydinjoukkoaan että Yhdysvaltain presidenttiä.

Kuten muissakin tapauksissa, joissa Trump seuraa vaistoaan republikaanista konsensusta vastaan (määräämällä tariffeja, vetämällä joukot Syyriasta), demokraattipuolueen äärivasemmistolaiset tulevat (vaimeasti) osoittamaan suosiota. Tällä kertaa, näin tekee myöskin Euroopan Unioni.

Sitä vastoin monet Trumpin israelilaiset ja sionistiset ihailijat, mukaan lukien evankeliset kristityt, tulevat olemaan järkyttyneitä hänen rauhanehdotuksestaan ja purkavat sisuaan. Kun otetaan huomioon aiemmat kuviot (tariffit ja Syyria), voidaan luotettavasti ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuisi: Trump tulee reagoimaan vihaisesti ja puhkuu kahta kauheammin, höyrystämällä kahden viime vuoden aikana USA:n ja Israelin välillä vallinneen kuherrusajan.

Trumpin kannattajat jakaantuvat katkerasti tämän asian suhteen, heikentäen edelleen konservatiivista liikettä ja vähentäen Trumpin uudelleenvalinnan mahdollisuuksia.

Jos Caspit on oikeassa siinä, että Trump aikoo jakaa Jerusalemin kolmeen osaan, seuraukset tulevat olemaan merkittäviä ja pitkäkestoisia.

Originally published at JNS - reposted with permission.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com