Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Damaskon hävitys ja Googin sota lähellä, joten seurakunta lähtee pian taivaallisiin!

Seuraavassa ytimekkäässä Samuel Korhosen suomentamassa profetia-artikkelissa Rapture Ready -sivustolta kerrotaan, miksi kaksi merkittävää Israelia koskevaa Raamatun lopunaikojen profetiaa, Jes. 17 (Damaskon tuho) ja Hes. 38-39 (Googin sota), tapahtuvat ENNEN Ahdistuksen ajan (Tribulation Period) eli Danielin 70. vuosiviikon alkamista. Samalla selvitetään seurakunnan ylösoton sijoittuminen tähän kaikkeen.

----------------------

Tuhon aattona

By Alice Childs, May 22, 2019


Ellei ole pannut päätänsä pensaaseen todella syvälle, niin on täysin selvää, että olosuhteet Lähi-Idässä ovat nopeasti saavuttamassa kiehumispisteen. Kun se on kerran saavutettu, niin profeetalliset tapahtumat läikkyvät yli tulevaan ahdistukseen. Maailma on nyt lukujen Jesaja 17 ja Hesekiel 37-39 toteutumisen partaalla.

Raamatulliset perustelut, että nämä molemmat konfliktit (Jes. 17 ja Hes. 38-39) tapahtuvat ENNEN Ahdistuksen alkamista, ovat seuraavassa:

(1) Radikaalin Islamin kuristusote täytyy katkaista ENNEN Ahdistuksen alkua, jotta Israel voi jälleenrakentaa Temppelin Temppelivuorelle, missä Al Aqsa -moskeija nyt seisoo.

Tämä ei tarkoita, että Islam itse tuhotaan, vaan että radikaalin islamilaisuuden tukikohtaa Lähi-idän alueella on vähintään rajoitettava.

(2) Tapahtuma, joka ALOITTAA 7-vuotisen lähtölaskennan, on Israelin ja Antikristuksen välisen liiton "vahvistaminen". Tämä mies EI VOI tulla maisemaan, ennenkuin seurakunta on otettu pois ja olosuhteet Israelissa ja sitä ympäröivällä alueella ovat vakaat, niin että muslimiuhka alueen kaikilta ryhmittymiltä on suuresti rajoitettu. Se voi tapahtua vasta, kun Jesaja 17 luvun (Damaskon täydellinen tuho) ja Hesekielin 38-39 lukujen konflikti on ohi.

Näiden kahden tapahtuman jälkimainingit luovat Lähi-Idässä valtatyhjiön - itse asiassa koko maailmassa. Kun Islamin uhka on suuresti rajoitettu ja Venäjä täydellisesti lyöty USA puuttuessa täysin kuvasta, niin tämä valtatyhjiö täytetään uudella johtajalla - Antikristuksella, jota Raamattu kutsuu "Laittomuuden Ihmiseksi".

Hesekielin profetian mukaan YKSIKÄÄN KANSAKUNTA ei tule Israelin avuksi; tämä koskee myös Yhdysvaltoja. Emme täsmälleen tiedä, mikä estää Amerikkaa olemasta kykenevä tai halukas puolustamaan Israelia. Sitä voimme vain arvailla. Tämän kirjoittajan MIELIPIDE on kuitenkin, että itse tempaus ja sen jälkimainingit aiheuttavat todennäköisesti Yhdysvaltojen täydellisen romahtamisen melkein välittömästi - mutta tämä on vain mielipide. Jotakin muuta voi tapahtua, joka poistaa Yhdysvallat globaalista vallasta ja näkyvyydestä. Vain Jumala tietää.

Kun Hesekielin hyökkäys tapahtuu, se on yksin Jumala, joka tuhoaa, ei vain Islamin kuristusotteen Lähi-idässä, vaan myös täysin tuhoaa Venäjän ja suuresti tuhoaa kaikki Hesekielin koalition joukot, jotka ovat osa tätä hyökkäystä: Venäjä, Iran (Persia), Turkki, Libya, Sudan ym.

Tämä tuho yhdessä USA:n puuttumisen ja kyvyttömyyden kanssa koskaan enää olla vallankäyttäjä globaalilla näyttämöllä, jättää SUUNNATTOMAN valtatyhjiön, johon Antikristus astuu ja aloittaa nousunsa globaaliin valtaan.

Aluksi Antikristus elpyneen Rooman kymmenen valtakunnan tuella saa tarvittavan voiman varmistaa väärä ”rauha” Lähi-Itään. Näiden kymmenen ”valtakunnan” tuella, jotka todennäköisesti ovat vanhan Rooman osia sekä itäisestä että läntisestä ”jalasta”, Antikristuksella on valta tehdä ja vahvistaa tämä liitto (Dan. 7:24; Ilm. 17:12).

Antikristus aloittaa meteorimaisen nousunsa valtaan takaamalla Israelille rauhan seitsemän vuoden ajaksi (Dan. 9:27) mahdollistaen myös Israelille jälleenrakentaa temppelinsä, jolloin uskonnolliset teuras- ja ruokauhrit voidaan aloittaa jälleenrakennetussa temppelissä juutalaisen lain mukaan.

Näiden asioiden TÄYTYY OLLA valmiina, ENNEN kuin ahdistus alkaa, koska liiton vahvistaminen Antikristuksen ja Israelin välillä on se, joka SALLII ja TAKAA temppelin rakentamisen ja suojelun.

(3) Ahdistuksen kesto on vain 7 vuotta ja sen puolivälissä (3 1/2 vuoden kohdalla) Antikristus, joka on nyt kiistämätön globaali johtaja, rikkoo liittonsa Israelin kanssa ja saastuttaa Temppelin. Siksi Temppelin TÄYTYY olla rakennettuna ja toiminnassa koko 7 vuoden ajan.

Se merkitsee, että Damaskoksen tuhon ja Hesekielin hyökkääjien tappion tulee tapahtua ennen Ahdistuksen alkamista, koska Hesekielin hyökkääjien tappion jälkimainingit asettavat valtatyhjiön, joka mahdollistaa, että Antikristus voi ilmestyä ja "vahvistaa liiton monien kanssa” (Dan. 9:27).

Kun Raamatun kaikki kirjoitukset yhdistetään, sekä dispensationaalisesti että kronologisesti – eli otetaan KAIKKI profeetalliset kirjoitukset ja asetetaan palat oikeaan aikajärjestykseen MOLEMMISTA Testamenteista – niin käy selväksi, että seurakunnan tempauksen ja Jesajan 17. luvun sekä Hesekielin lukujen 38-39 valmistavien tapahtumien täytyy tapahtua ENNEN Ahdistuksen alkamista, EI Ahdistuksen jo alettua.

Ahdistus (Danielin 70. viikko, joka tunnetaan myös Jaakobin vaivan aikana) EI VOI alkaa, ennen kuin liitto on tehty ja vahvistettu, eikä tämän liiton vahvistaminen voi tapahtua, ennenkuin Israel on valmistettu siihen sen jälkeen, kun Jumala on tuhonnut Hesekielin koalition.

Seurakunta ei voi olla täällä silloin, kun tämä liitto Antikristuksen ja Israelin välillä on tehty, koska 2. Tess. 2:3-10 mukaan se on Pyhä Henki, joka asuu Kristuksen kollektiivisessa ruumiissa (seurakunta) ja PIDÄTTÄÄ (estää) ”Laittomuuden Ihmisen” ilmestymistä.

Vaikka emme voi olla dogmaattisia tässä seuraavassa kysymyksessä, niin voidaan helposti päätellä, että tempaus tapahtuu joko juuri ennen, tai (kuten tämän kirjoittaja ajattelee) samanaikaisesti Jesajan luvun 17 ja Hesekielin lukujen 38-39 kahden profeetallisen tapahtuman kanssa.

TIEDÄMME Hesekielin luvuista 38-39, että se on Jumalan yliluonnollinen väliintulo Israelin pelastukseksi, joka avaa sekulaarin Israelin silmät Jumalalleen, vaikka se ei vielä tuolloin tunnistakaan Jeesusta Messiaanaan. Jeesuksen Kristuksen lopullinen tunnustaminen ja hyväksyminen Israelin Messiaana on Jumalan päätarkoitus kansallisen Israelin viemisessä ahdistuksen läpi. Jumalan lopullinen tarkoitus on, että Israel tulee käsittämään Messiaan, jota se on karttanut ja kieltäytynyt hyväksymästä (Sak. 13:8-9).

Nämä kolme valmistavaa tapahtumaa: seurakunnan tempaus (1. Tess. 4:13-19; 1. Kor. 15:50-56), Damaskon tuho (Jes. 17) ja Venäjän / Turkin / Iranin hyökkäys Israeliin Golanin kukkuloilla (Hes. 38-39), TÄYTYY tapahtua ENNEN ahdistusta, joka taas alkaa LIITON vahvistamisella miehen (vielä paljastamatta) kanssa, josta tulee Antikristus (Dan. 9:27).

Joten kun katsomme, missä olemme tänä päivänä - juuri tällä hetkellä, niin näemme, että näyttämö on jo pystytetty kaikille näille valmistaville tapahtumille. Jos tempaus tapahtuu samanaikaisesti näiden kahden konfliktin KANSSA, mistä tämän kirjoittaja tulee yhä vakuuttuneemmaksi, että asia on näin, niin me, jäännösseurakunta, olemme juuri nyt kirkkauden kynnyksellä!

17. toukokuuta 2019 Israelin ilmavoimat iskivät useisiin strategisiin tukikohtiin Damaskossa Syyriassa; ja vaikka Damaskoa vielä ei ole tuhottu yhdessä yössä (tehty "raunioläjäksi" ja asuinkelvottomaksi) Jes. 17:1 mukaisesti, niin Damaskon täydellinen tuhoaminen, joka joko edeltää Hesekielin 38-39 lukujen hyökkäystä Golanille, tai tapahtuu Hesekielin hyökkäyksen yhteydessä, on jo suunnitteilla. Se on vain ajan kysymys.

Joten valmistaudu seurakunta! Vapauttajamme on valmiina ja evakuointimme tästä kurjasta luolasta, tästä langenneesta maailmasta, on tullut ”välitöntä” läheisemmäksi.

Tarkkaile Damaskoa Syyriassa, koska Damaskon tuho ja Hesekielin hyökkäys ovat HYVIN lähellä, mutta ennen sitä (tai näiden näiden kahden tapahtuman yhteydessä) ME MENEMME KOTIIN!!

MARANATHA!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com