Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Last Trumpet Newsletter -- Kesäkuu 2019

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta kesäkuun 2019 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXVIII    Issue VI    June 2019

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Pakokeino meidän levottomassa maailmassa
(A Way Of Escape In Our Troubled World)

”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”

1. Korinttolaiskirje 10:13

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.”

Luukas 21:36

”Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

Johannes 14:6

”...teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.”

2. Pietarinkirje 3:12-13


Tässä LTN:n numerossa tarkastelemme tämän päivän ajankohtaisia tapahtumia ja maailman tiedeyhteisössä vallitsevaa epätoivoa. Tähän mennessä suurin osa ihmisistä on kuullut ilmastonmuutoksesta, josta on tullut kaikentyyppinen syntipukki lähes jokaiselle luonnonkatastrofille. Nykyään Yhdistyneet Kansakunnat iskostaa lisää pelkoa ja paniikkia maailman väestön keskuuteen. Toukokuussa 2019 julkaistussa raportissa YK väittää, että jopa miljoona eläinlajia maapallolla voisi hävitä sukupuuttoon vuosikymmenien kuluessa. Raportissa väitetään lisäksi, että tämän suuntauksen kääntäminen vaatii ihmiskunnalta ”transformatiivista muutosta” ja radikaalia remonttia tavalle, jolla ihmiset tuottavat ja kuluttavat tavaroita sekä palveluja. ”Olemme heikentäneet taloutemme, toimeentulomme, elintarviketurvallisuutemme, terveytemme ja elämänlaatumme maailmanlaajuista perustaa”, varoitti Robert Watson, joka toimi raportista vastaavan komitean puheenjohtajana. (1) Kuuluisan luonnonsuojelijan Jane Goodall'in ja lukuisten muiden tunnettujen henkilöiden avoin kirje on yhteneväinen Yhdistyneiden Kansakuntien arvioinnin kanssa. ”Meidän on radikaalisti muutettava elämäämme, mukaan lukien sitä, miten käytämme energiaa yhteiskuntamme sähkön-ja lämmöntuotantoon, kasvattamaan ruokaamme ja hoitamaan jätteitämme”, kirjeessä todetaan. (2)

Meidän pitäisi aina olla varovaisia, kun asiantuntijat puhuvat ”radikaalista” tai ”transformatiivisesta” muutoksesta. Muutokset, joista nämä ihmiset puhuvat, merkitsevät aina yksilöiden oikeuksien ja vapauksien poistamista niin sanotun yhteisen hyvän vuoksi, ja tiedämme, että lopulta Yhdistyneet Kansakunnat pyrkii luomaan maailmanhallituksen. Tällainen hallitus toteuttaa epäilemättä laajoja rajoituksia pyrkiessään torjumaan ilmastonmuutosta ja biologisen monimuotoisuuden häviämistä, ja se voisi johtaa uusiin väestönhallintatoimenpiteisiin, jopa rajoittamalla sitä, kuinka monta lasta perheellä sallitaan olla. Edellä mainittua herra Watson'ia siteerattiin sanomalla: ”On myös kaksi suurta epäsuoraa ohjaajaa biologisen monimuotoisuuden häviämiselle ja ilmastonmuutokselle – ihmisten lukumäärä maailmassa ja heidän kasvava kyky kuluttaa.” (3)

Huolimatta kaikista keskusteluista, jotka koskevat ilmastonmuutoksen peruuttamista ja biologisen monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämistä, on olemassa taustalla tosiasia, josta tiedeyhteisö tuntuu olevan tietoinen, mutta vielä haluton myöntämään sitä suoraan. Tämä totuus on yksinkertainen tosiasia, että planeetta, jossa tällä hetkellä elämme, ei kestä ikuisesti. Vaikka tiedemiehet voivat olla vähäpuheisia ​​kertoakseen maailmalle, että tämän planeetan päivät on luetut, avaruustutkimussuunnitelmat ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina. Näiden suunnitelmien keskellä, jotka ovat nyt käynnissä, löydämme joskus joitakin melko omituisia lausuntoja. Näin on asianlaita mielipidekirjoituksessa, jonka on kirjoittanut Buzz Aldrin, entinen astronautti, josta he sanovat, että hän käveli kerran kuussa. Mars odottaa löytäjäänsä, ei älykkäiden robottien ja mönkijöiden kautta – vaikka kannatankin NASAn miehittämättömiä lentoja – vaan elävien, hengittävien, kävelevien, puhuvien, huolehtivien ja rohkeiden miesten ja naisten kautta”, Aldrin kirjoitti. Myöhemmin hän jatkoi kirjoittaen: ”Yhdysvaltojen silmien – ja meidän yhtyneen sitoumuksemme – olisi keskityttävä avaamaan ovi, meidän elinaikanamme, ihmiskunnan suurelle vaellukselle Marsiin.” (4)

Voisiko Buzz Aldrin viitata suunnitelmaan, jonka mukaan ihmiskunta voisi paeta planeetalta, joka on kuolemassa? En usko, että on sattumaa, että jotkut maailman rikkaimmista miehistä työskentelevät nyt kuumeisesti kehittääkseen avaruusaluksia. Näihin miehiin kuuluvat Tesla Motors'in perustaja Elon Musk, joka omistaa myös avaruustutkimusyhtiön nimeltä SpaceX, ja Amazon.comin perustaja Jeff Bezos, joka rahoittaa avaruusalusten kehittämistä toisessa yrityksessä, jonka hän omistaa, ja sen nimi on Blue Origin. (5) Puhuessaan tapahtumassa toukokuussa 2019 Bezos kertoi yleisölleen suunnitelmista rakentaa siirtokuntia ulkoavaruuteen. ”Avaruus on ainoa suunta minne mennä”, Bezos sanoi varoitettuaan siitä, että maapallon resurssit loppuvat jonain päivänä. Kuvaillessaan edistyksellisiä avaruussiirtokuntia, joita hän näkee mielessään, Bezos sanoi sitten: ”Ihmisillä tulee olemaan halu elää niissä.” (6)

Toinen miljardööri, jolla on suuret tavoitteet, on Richard Branson. Varakkaalla englantilaismiehellä, joka on tunnettu Virgin Records'in, Virgin Airways'in ja Virgin Mobile'n perustamisesta muiden hankkeiden ohella, on myös avaruustutkimusyhtiö, joka on nimeltään Virgin Galactic. Puhuessaan avaruustutkimuksesta, Branson oli sanonut: ”Meidän tulevaisuuden menestyksemme lajina lepää planeetta-perspektiivikuvassa. Perspektiivikuva, jonka tiedämme, tulee selkeästi erottuvaksi keskipisteeksi, kun tuota planeettaa katsotaan avaruuden mustalta taivaalta.” (7) Virgin Galactic, joka on jo rakentanut matkailijoille tarkoitettuja avaruusajoneuvoja, toivoo aloittavansa ihmisten laukaisemisen ulkoavaruuden reunalle myöhemmin tänä vuonna. ”Toivottavasti tämän vuoden loppuun mennessä olen menossa ylös, ja sitten alamme ottaa muitakin ihmisiä mukaan ylös”, Branson sanoi. (8) Blue Origin toivoo myös aloittavansa ihmisten lähettämisen avaruuteen vuonna 2019. (9)

Vaikka se saattaakin tuntua houkuttelevalta joillekin paeta tältä levottomalta planeetalta ja saada aikaan uusi maailma jossakin muualla, niin totuus on, että ihmiskunta ei voi ylittää tai päihittää Jumalaa. Loppujen lopuksi tämä planeetta kohtaa tuhon aivan kuten tiedemiehet epäilevät, mutta Jumalalla on pakosuunnitelma Hänen kansalleen. Toisen Pietarinkirjeen luvusta 3:12-13 luemme: ”...teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” Jeesus itse kertoi meille, mitä meidän on tehtävä paetaksemme tämän planeetan lopullista tuhoutumista. Luukkaan luvussa 21:36, meidän Vapahtajamme kertoo meille: ”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” Tiedämme myös, että Jeesus Kristus ei ole vain tie pelastukseen, vaan Hän on myös pakokeino. Sillä kuten meille kerrotaan Johanneksen luvussa 14:6, ”Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

Ankara tulviminen Amerikassa (The Deluge In America)

Kevät 2019 on ollut tapahtumarikasta aikaa Yhdysvalloille. Vaikka ei ole epätavallista kuulla tulvista joillakin maan alueilla, niin Yhdysvaltojen Keski-Lännessä ja muilla alueilla maaliskuun jälkeen koettu tulvien määrä on ollut hämmentävää. Tuosta ajasta lähtien sade on vain jatkunut ja jatkunut. Toukokuun lopussa 2019 ilmoitettiin, että tulviminen Oklahoman, Kansasin, Arkansasin, Missourin, Illinoisin, Nebraskan ja Iowan osavaltioissa on pakottanut jotkut asukkaat evakuoimaan kotinsa. (10) Arkansasin osavaltiossa julistettiin hätätila kuvernööri Asa Hutchinson'in toimesta juuri ennenkuin Arkansas-joki saavutti 38.3 jalan (1 jalka = n. 30 cm) ennätystason. Kansallinen sääpalvelu arvioi, että joki voisi saavuttaa 42.5 jalan korkeuden 28.5.2019 mennessä. (11) Samaan aikaan asukkaat Tulsassa, Oklahoman osavaltiossa, ovat varoittaneet, että heidät tarvitsee myöskin evakuoida. ”Tähän asti tässä kuussa, lähes 12 tuumaa (1 tuuma = 2.54 cm) sadetta on kastellut Tulsaa, Oklahomassa. Kaupunki saa keskimäärin lähes 6 tuumaa sadetta yhdessä kuukaudessa”, sanoi meteorologi Kristina Pydynowski. (12) Wichita'n kaupunki Kansasin osavaltiossa on myös saanut lähes 12 tuumaa sadetta toukokuussa 2019. (13)

Yhdysvaltain kansallisen ilmakehä- ja merentutkimusjärjestö NOAA:n (National Oceanic and Atmospheric Administration) julkaiseman lausunnon mukaan kokonaiset kaksi kolmasosaa manner-Yhdysvaltojen osavaltioista voisi kokea tulvia tänä vuonna. Tämä on muodostumassa jopa ennennäkemättömäksi tulvakaudeksi, jossa yli 200 miljoonaa ihmistä uhkaa tulviminen heidän yhteisöissään”, sanoi Ed Clark NOAA:sta. (14) Vetiset olosuhteet Yhdysvalloissa ovat olleet ongelmallisia amerikkalaisille viljelijöille, jotka haluavat istuttaa kasvejaan. Tähän kirjoittamishetkeen mennessä viljelijät ovat pystyneet istuttamaan vain 49 prosenttia maissiviljelmistä ja vain 19 prosenttia heidän soijapavuistaan. (15) Jos tämä suuntaus jatkuu, amerikkalaiset voisivat nähdä huomattavan kasvun elintarvikkeiden hinnoissa tulevina kuukausina.

Juuri kun suuri osa maasta kamppailee merkittävän tulvimisen kanssa, osia Yhdysvalloista on kokenut epätavallisen paljon tornadoja. Toukokuun alussa 2019 ilmoitettiin, että Mississippin osavaltio oli kokenut 83 tornadoa tammikuusta huhtikuuhun, mikä on noin neljä kertaa tavallista suurempi määrä. (16) Saman ajanjakson aikana lähellä olevat osavaltiot kokivat myös pienen kasvun tornadojen lukumäärässä, kun Alabama koki 71 tornadoa, Georgia koki 53 tornadoa, ja Missouri koki 44 tornadoa. (17) Huhtikuussa 2019 Yhdysvalloissa muodostui lähes 250 tornadoa, joista osa tuli suurissa rykelmissä. Seitsemänkymmentä tornadoa laskeutui huhtikuun 13.-15. päivinä ja yhdeksänkymmentäkuusi lisää tuli näistä voimakkaista myrskyistä, jotka muodostuivat huhtikuun 17.-19. päivinä. Vielä seitsemäntoista tornadoa muodostui 22.-25. huhtikuuta. (18) Toukokuu oli myös vilkas kuukausi tornadoille. Kuusikymmentäseitsemän tornadoa ilmoitettiin 17.-20. toukokuuta Teksasissa, Oklahomassa, Louisianassa, Kansasissa ja Nebraskassa. (19) Kansallisella tasolla Kansallinen sääpalvelu todensi 248 tornadoa 17.-26. toukokuuta. (20) Vaikka Yhdysvallat on vuosien mittaan kokenut monia tornadoja, Omaha World-Herald'in artikkeli on varoittanut, että näitä myrskyjä esiintyy nykyään useammin parvissa kuin aikaisempina aikoina. (21)

Epäilemättä Yhdysvallat on kärsinyt paljon oudoista sää- ja luonnonkatastrofeista. Viime talven polaarisesta pyörteestä ja sen mukana tulleista lumivuorista olemme nyt siirtyneet tulviin ja tornadoihin. [Menee aivan kuten Pet Goat -filmissä, jossa lopulta näytetään myrsky (tornado?) New Yorkin vapaudenpatsaan ympärillä kun tuomiopäivä tulee. Suom. huom.] Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Jumala käyttää toisinaan myrskyjä ihmisten huomion saamiseksi. Jesaja 29:6 julistaa: ”Herra Sebaot etsiskelee sinua ukkosenjylinässä ja maanjäristyksessä, kovassa pauhinassa, myrskyssä ja rajuilmassa, kuluttavan tulen liekissä.” Toisaalta Jesaja 25:4 rauhoittelee: ”Sillä sinä olit turvana vaivaiselle, turvana köyhälle hänen ahdingossansa, suojana rankkasateelta, varjona helteeltä; sillä väkivaltaisten kiukku on kuin rankkasade seinää vastaan.”

Ruttotautien ajat jatkuvat (The Days Of Pestilence Continue)

Tähän mennessä Raamatun innokkaat opiskelijat ovat hyvin tietoisia siitä, että meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesus Kristus, varoitti, että tällä maapallolla tulisi olemaan ruton aikoja. Tämä on ongelma, jonka kanssa ihmiskunta painiskelee edelleen, ja Kongon demokraattisessa tasavallassa se vain näyttää pahenevan. Tämä afrikkalainen maa on taistellut tappavaa Ebola-virusta vastaan, ja 28. huhtikuuta 2019 ilmoitettiin, että ennätykselliset kaksikymmentäkuusi ihmistä oli kuollut Ebola-tartunnasta johtuen vain yhdessä päivässä. (22) Toukokuun 2. päivänä 2019, Ebola-infektioiden aiheuttamat kuolintapaukset ylittivät ensimmäistä kertaa tuhannen rajan. (23) Terveydenhuollon työntekijät eivät ole kyenneet pysäyttämään taudin leviämistä osittain siksi, että niin monet Kongon kansalaiset kieltäytyvät yhteistyöstä ja joissakin tapauksissa todella hyökkäävät ja tappavat lääkintähenkilöstöön kuuluvia. Lukien toukokuun alusta, tammikuun 2019 jälkeen oli tapahtunut 119 hyökkäystä, joissa kahdeksankymmentäviisi terveystyöntekijää haavoittui tai kuoli. ”Joka kerta, kun olemme onnistuneet saamaan viruksen hallintaan ja estämään sen leviämisen, olemme kärsineet merkittävistä, merkittävistä turvallisuustapauksista. Ennakoimme yhtämittaista voimakkaan tarttumisen skenaariota”, sanoi Michael Ryan Maailman terveysjärjestöstä (WHO). (24) Toukokuun 26. päivään 2019 mennessä Ebolasta aiheutuvien kuolintapausten määrä Kongossa oli saavuttanut lukeman 1277. (25)

Juuri kun kongolaiset taistelevat Ebolaa vastaan, Kiinassa on noussut esiin tappava virus. Tämä virus toimii hyvin samalla tavoin kuin Ebola, mutta sen sijaan että se tartuttaa ihmisiä, sillä on pääasiassa tartunnan saaneita sikoja. Tauti, joka tunnetaan nimellä afrikkalainen sikarutto ja joka ensimmäistä kertaa iski Kiinaan elokuussa 2018, on johtanut ainakin miljoonan sian teurastamiseen Aasian maassa, ja arvioidaan, että tulee olemaan sata kertaa enemmän menetyksiä, koska tämä on parantumaton sairaus. (26) Mielenkiintoista on, että yli puolet maailman sioista kasvatetaan Kiinassa, ja kiinalaisilla näyttää olevan kyltymätön ruokahalu sianlihaa kohtaan. Sianliha on niin tärkeä osa Kiinan taloutta, että sen kustannusten kaksinkertaistuminen johtaisi 5.4 prosentin inflaatiokasvuun. (27) Afrikkalainen sikarutto on jo aiheuttanut aaltoilevaa vaikutusta ympäri maailmaa. Kiinassa on niin paljon sikojen hävikkiä, että se on lisännyt sianlihan tuontia, mikä on aiheuttanut hintojen nousun sekä Yhdysvalloissa että Euroopan Unionissa. (28) Sattumalta, kiinalaisen kalenterin mukaan tällä hetkellä on ”sian vuosi”. Voisiko Jumala tuomita Kiinaa sen räikeästä kristittyjen vainoamisesta?

Amerikkalaisten muuttuvat arvot (The Shifting Values Of The American People)

Jos näyttää siltä, ​​että Amerikan nuorten ihmisten arvot poikkeavat aiemmista sukupolvista, se ei ole sinun mielikuvitustasi. Viimeaikaiset artikkelit ovat osoittaneet, että monilla nykypäivän nuorilla on täysin erilainen ajattelutapa. Esimerkiksi mielipidekyselyssä, joka kohdistui amerikkalaisiin korkeakouluopiskelijoihin, todettiin, että 41 prosenttia vastaajista ei usko, että vihapuhetta olisi suojeltava Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäisellä muutoksella (first amendment of the United States Constitution). (29) Tämä on huolestuttavaa. Vaikka minulla ei ole arvostusta vihamielisiin ja loukkaaviin sanoihin, nykypäivän yhteiskunnassa termi ”vihapuhe” voi olla erittäin subjektiivinen. Itseasiassa, jos lainaisit Raamatusta tiettyjä jakeita, monet ihmiset luultavasti luokittelisivat ne vihapuheeksi. Esimerkiksi apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen luvussa 1:26-27, ”Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.” Nämä jakeet ovat yleisen mielipiteen vastaisia, ja useimmat liberaalit, ja jopa jotkut kirkossakävijät, hylkäisivät ne tänäpäivänä. Kun yhä nuoremmat sukupolvet ottavat hitaasti haltuunsa Yhdysvaltojen hallintoa, ei olisi yllättävää nähdä, että sananvapauden rajoituksia otetaan käyttöön. He saattaisivat jopa yrittää sensuroida Jumalan muuttumatonta Sanaa, vaikka tällainen pyrkimys olisi lopulta hyödytön. Jeesus sanoi Markuksen evankeliumin luvussa 13:31: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” Näemme kuitenkin, että yhä useammat amerikkalaiset eivät arvosta heidän oikeuksiaan, ja näin ollen, he saattavat jonain päivänä menettää ne.

Lisäksi suuri osa amerikkalaisista on hyväksynyt sosialismin. Olemme jo nähneet sosialistien nousun huomattavaan asemaan hallinnossa, kuten New Yorkin kansanedustajan Alexandria Ocasio-Cortez'in, Michiganin kansanedustajan Rashida Tlaib'in, ja presidenttiehdokkaan Bernie Sanders'in. Jotta voitaisiin edelleen osoittaa tämä muutos amerikkalaisissa arvoissa, Gallup'in raportti, joka julkaistiin 20. toukokuuta 2019, ilmoittaa otsikossaan, ”Neljä kymmenestä amerikkalaisesta omaksuu jonkinlaisen muodon sosialismista.” (30)

Amerikkalaisen pitäisi olla varovaisia sille, mitä he haluavat. Useimmissa tapauksissa sosialismin tai kommunismin nousu johtaa maalliseen yhteiskuntaan, jossa valtio tulee kansan jumalaksi ja vastaa kansalaistensa tarpeista. Tällaiset järjestelmät johtavat sortoon, jota olemme nähneet esimerkiksi Kuubassa, Pohjois-Koreassa ja Kiinassa. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että Kiinan presidentti Xi Jinping piti puheen maansa nuorisolle 30. huhtikuuta 2019 ja kehotti nuoria antamaan omistautumisensa ja rakkautensa kommunistiselle puolueelle. ”On hyvin häpeällistä, jos henkilö ei ole isänmaallinen tai jopa pettää tai kavaltaa isänmaata. Tällaiselle henkilölle ei ole missään paikkaa seisoa”, Xi julisti. Hän edelleen jatkoi sanoen: ”Nykyajan Kiinassa isänmaallisuuden ydin on yhdistää ihmisen rakkaus kotimaahan rakkaudella puolueeseen ja sosialismiin. Uudessa aikakaudessa kiinalaiset nuoret kuuntelevat puolueen sanoja ja noudattavat puolueen ohjeita.” (31)

Suurin kiistelyn aihe Amerikassa (The Biggest Controversy In America)

Siitä lähtien kun abortti tuli lailliseksi Yhdysvalloissa vuonna 1973, se on pysynyt yhtenä kiistanalaisimmista aiheista nykypäivän Amerikassa. Näennäisesti pro-life (elämän kannalla) olevat poliitikot ovat puhuneet vuosikymmeniä uusista toimenpiteistä abortin rajoittamiseksi. Silti moneen vuoteen mitään merkittävää ei ole tehty sen suhteen. Tällä hetkellä taistelu käy kuumana Amerikassa, kun jotkut poliitikot yrittävät nyt tosissaan lakkauttaa abortin. Varmastikin, Jumala inhoaa aborttia. Se on vastenmielinen murhateko, joka tehdään kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille: syntymättömälle.

Viime kuukausina jotkut amerikkalaiset osavaltiot, kuten Kentucky, Missouri, Mississippi ja Ohio, ovat hyväksyneet ”sikiön sydämenlyöntilait”, jotka kieltävät aborttien suorittamisen lääkintähenkilöstön toimesta sen jälkeen kun syke voidaan havaita kehittyvältä lapselta. (32) Tämä on yleensä noin kuuden viikon raskaustila, mikä tarkoittaa sitä, että nämä lait kieltävät useimmat abortit tehokkaasti, koska suurin osa naisista ei tiedä kuin vasta kuuden viikon kuluttua, että he ovat raskaina. Valitettavasti nämä lait yleensä kaadetaan Amerikan tuomioistuinjärjestelmässä melko nopeasti, kun tuomarit katsovat niiden olevan ”perustuslain vastaisia”.

Toukokuun 7. päivänä 2019, Georgian osavaltio liittyi rähäkkään, kun kuvernööri Brian Kemp allekirjoitti sikiön sydämenlyöntilain, joka rajoitti abortteja hänen osavaltiossaan. (33) Tähän tapahtumaan johtaneina päivinä Amerikassa esiintyi raivoa, erityisesti elokuva- ja televisioteollisuuden riveissä Kalifornian Hollywoodissa. Hollywood-tähtien uhkailut eivät kuitenkaan pidätelleet kuvernööriä, ja hänen kerrottiin sanoneen: ”En voi hallita, koska olen huolissani siitä, mitä joku Hollywoodissa ajattelee minusta. Pälpätin viimeiset kaksi vuotta näiden kysymysten kanssa, ja tulin valituksi suurimmalla äänimäärällä Georgian osavaltion historiassa, ja minä teen sen, mitä sanoin ihmisille tekeväni.” (34) Päivinä ennen lain allekirjoittamista, viisikymmentä Hollywoodin näyttelijää, joita johti näyttelijä Alyssa Milano, lähetti kirjeen kuvernööri Kemp'ille uhaten boikotoida osavaltiota, jos hän uskaltaa allekirjoittaa lakiesityksen. ”Emme voi hyvällä omatunnolla suositella jatkossa teollisuutemme pysymistä Georgiassa, jos H.B. 481:stä tulee laki”, kirjeessä todetaan. Sitten viesti jatkuu uhkailemalla: ”Emme voi kuvitella valittuina virkamiehinä olemista, jotka joutuvat sanomaan valitsijoilleen, 'Säädin lain, joka oli niin paha, että se karkotti miljardeja dollareita meidän osavaltion taloudesta.' Se ei ole tehokkain kampanja-iskulause, mutta voitte olla varma, että teemme sen omaksenne, jos tämä lakiesitys toteutuu.” (35) Näillä Hollywoodin ihmisillä on moraalinen kompassi, joka on niin vinossa, että he uskovat lain, jonka tarkoituksena on pelastaa lasten elämiä, olevan paha! Kirjeen allekirjoittajia ovat näyttelijättäret ja näyttelijät Alyssa Milano, Amy Schumer, Amber Tamblyn, Rosie O'Donnell, Sarah Silverman, Christina Applegate, Alec Baldwin, Don Cheadle, Patton Oswalt, Ben Stiller, Sean Penn ja monet muut. (36)

Alabaman osavaltio sääti tiukimman abortin vastaisen lain 15. toukokuuta 2019. Laki kieltää lähes kaikki abortit ja tekee siitä törkeän rikoksen lääkärille, joka suorittaa menettelyn Alabaman osavaltiossa. Kun kuvernööri Kay Ivey allekirjoitti lain, hän (she) kertoi tarkkailijoilleen: ”Lakiesityksen monille kannattajille tämä laki on voimakas todistus alabamalaisten syvälle juurtuneesta uskomuksesta, että jokainen elämä on kallisarvoinen ja että jokainen elämä on Jumalan pyhä lahja.” (37) Valitettavasti on hyvin epätodennäköistä, että tämä laki selviytyy tuomioistuinten haasteista. Jos se jollakin ihmeellä tekee niin, sen on määrä astua voimaan kuuden kuukauden kuluttua. (38) Kummallista kyllä, jotkut konservatiiviset äänet ovat ehdottaneet, että Alabaman laki menee liian pitkälle. Näihin kuuluu Utahin senaattori Mitt Romney, (39) ja mikä yllättävämpää, TV-evankelista Pat Robertson. ”Luulen, että Alabama on mennyt liian pitkälle. Se on äärimmäinen laki, ja he haluavat haastaa Roe vs. Wade -päätöksen, mutta nöyrä näkemykseni on, että tämä ei ole asia, jonka haluamme viedä korkeimpaan oikeuteen, koska mielestäni tällainen tuottaa tappion”, Robertson arveli. (40) Kuten todettua, taistelu elämästä raivoaa. Jos amerikkalaiset eivät lakkaa tappamasta vauvojaan, Jumala tulee pysäyttämään heidät tekemästä niin jonain päivänä.

Lopuksi, ajat, joissa elämme, ovat epävarmoja, ja voimme nähdä, että monia ahdistavia asioita tapahtuu joka kuukausi. Kuitenkin, jopa meidän hädässämme, tiedämme, että Jumala on kanssamme ja että Hänen Henkensä on aina siellä lohduttaakseen meitä. Toinen Korinttolaiskirje 1:3-4 kertoo meille: ”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.” Kehotan jokaista tämän uutiskirjeen lukijaa katumaan syntejään, jos et ole vielä tehnyt niin ja omistanut elämääsi Jumalalle. Näin tekemällä Hän tuo sinulle lohtua huolimatta aikamme epätoivosta.

Pidä minut rukouksessa tulevina kuukausina. Toukokuun 1. päivänä 2019 sain diagnoosin tyypin 2 diabetekseen ja diabeettiseen retinopatiaan, silmäsairauteen. Myöhemmin kävin läpi silmän laserleikkauksen oikeaan silmääni toukokuun 3. päivänä ja sitten uudestaan vasempaan silmääni toukokuun 24. päivänä. Se oli minulle monien haasteiden kuukausi, ja tämän uutiskirjeen kirjoittaminen oli hyvin vaikeaa. Jumala auttoi minua kuitenkin, kuten Hän on aina tehnyt, ja uskon Hänen aina jatkossakin tekevän.

Kiitos teille kaikille ystävällisestä tuestanne tälle ministeriölle. Jumala siunatkoon ja varjelkoon teitä kaikkia. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, niin kuten aina, olette tervetulleita lähettämään niitä meidän suuntaan. Meidän esirukoilijamme suovat kullekin rukouspyynnölle yksilöllistä huomiota. Armo ja rauha olkoon kanssanne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Phys.org, May 6, 2019, By Marlowe Hood, http://phys.org.
02. Ibid.
03. Phys.org, April 23, 2019, By Marlowe Hood, http://phys.org.
04. The Washington Post, May 1, 2019, By Buzz Aldrin, http://washingtonpost.com.
05. The Atlantic, May 10, 2019, By Marina Koren, http://theatlantic.com.
06. Ibid.
07. Associated Press, May 9, 2019, By Morgan Lee, http://apnews.com.
08. CBS News, May 10, 2019, By CBS News, http://cbsnews.com.
09. Technology Review, May 3, 2019, By Charlotte Jee, http://technologyreview.com.
10. Accuweather, May 27, 2019, By Chaffin Mitchell and Adriana Navarre, http://accuweather.com.
11. Ibid.
12. Ibid.
13. Ibid.
14. Wired Magazine, May 24, 2019, By Megan Molteni, http://wired.com.
15. Ibid.
16. Accuweather, May 7, 2019, By John Roach, http://accuweather.com.
17. Ibid.
18. Insurance Journal, May 14, 2019, By Insurance Journal, http://insurancejournal.com.
19. NBC News, May 19, 2019, By Elisha Fieldstat and Tim Stelloh, http://nbcnews.com.
20. The Omaha World-Herald, May 27, 2019, By Nancy Gaarder, http://omaha.com.
21. Ibid.
22. France 24, April 30, 2019, By France 24, http://france24.com.
23. Associated Press, May 2, 2019, By Saleh Mwanamilongo and Krista Larson, http://apnews.com.
24. Ibid.
25. France 24, May 27, 2019, By France 24, http://france24.com.
26. Bloomberg News, May 2, 2019, By Dan Murtaugh and Enda Curran, http://bloomberg.com.
27. Ibid.
28. Ibid.
29. Campus Reform, May 20, 2019, By Adam Sabes, http://campusreform.com.
30. Gallup, May 20, 2019, By Mohamed Younis, http://gallup.com.
31. France 24, April 30, 2019, By Pak Yiu and Laurent Thomet, http://france24.com.
32. The New York Times, May 14, 2019, By KK Rebecca Lai, http://nytimes.com.
33. Daily Wire, May 6, 2019, By Hank Berrien, http://dailywire.com.
34. Ibid.
35. Daily Wire, March 28, 2019, By Hank Berrien, http://dailywire.com.
36. Ibid.
37. Associated Press, May 15, 2019, By Kim Chandler and Blake Paterson, http://apnews.com.
38. Ibid.
39. Fortune Magazine, May 20, 2019, By Ros Krasny, http://fortune.com.
40. Fox News, May 15, 2019, By Vandana Rambaran, http://foxnews.com.


Tietääksesi enemmän palvelutyömme historiasta ja perustajastamme, pastori David J. Meyer'istä, vieraile osoitteessa http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Tämä uutiskirje on tehty mahdolliseksi tukijoittemme ystävällisillä lahjoituksilla. Jos haluat auttaa meitä, voit lähettää avustuksesi meidän postiosoitteeseen tai lahjoittaa verkossa osoitteessa http://lasttrumpetnewsletter.org/donate.

Meidän uusi musiikki-CD nimeltä ”Victory in Jesus (Voitto Jeesuksessa)” on nyt saatavilla. Saadaksesi lisätietoa vieraile osoitteessa http://ltmstudios.org/music.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com