Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Toronto Rapture ja Seurakunnan ylöstempaus 2019?!

PÄIVITETTY 15.6.2019 klo 13:30 (erään uskonsisaren kirje tempauksesta lopussa)

Lukijat, odotatteko uskovien ylöstempausta (1. Tess. 4:17)? Kannattaisi.. Jumala puhuu nyt jopa NBA-koripallon kautta. Viime yönä 14.6. ratkesi tämän vuoden NBA-mestaruus ja koripallo oli talvikauden urheilulajeista viimeinen USA:ssa. Mestaruuden voitti ensimmäistä kertaa koskaan kanadalainen Toronto Raptors, joka on pelannut NBA:ssa vuodesta 1995 saakka ollen historian ensimmäinen ei-yhdysvaltalainen joukkue, joka voitti. Ja tämä voittajajoukkueen nimi oli erään uutisraportin otsikossa kirjoitettu muotoon Toronto Rapture! Siis rapture eli ylöstempaus! Jumala puhuu!

https://www.iltalehti.fi/koripallo/a/5b152cc7-e350-4179-b844-c76576974ebe

https://thebreaknews.org/?s=rapture

TORONTO RAPTURE!!! 216 = 6 X 6 X 6

https://www.youtube.com/watch?v=qxo-N3ZhqWQ (14.6.2019)

Sana "raptor" tarkoittaa mm. ryöstää, siepata, anastaa ja korppikotka tai saalislintu, jotka viittaavat tempaukseen (harpazo) eli Jeesuksen "salaiseen" toiseen tulemukseen.

https://www.names.org/n/raptor/about

https://www.merriam-webster.com/dictionary/raptor

http://prophecy.landmarkbiblebaptist.net/RaptureBible.html

"Remember that our word Rapture comes from the Latin "RAPTURA" which means "catch away" or "carry off." RAPTURA is derived from RAPTOR which means "a thief." "

Siis "raptor" tarkoittaa myös varasta eli Jeesusta!! Ks. videosta vielä sanan merkitystä.

Toronto RAPTORS = RAPTURE ???

https://www.youtube.com/watch?v=Fnyv2Z-oZCY (23.5.2019)

Matteus 24:27-29

27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
28 Missä raato on, sinne (korppi)kotkat (=raptors) kokoontuvat.
29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.

Matteus 24:42-44

42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas (=raptor) tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

Mikä merkki tämä torontolaisjoukkueen voitto onkaan!

-----------------

LISÄYS 15.6.2019 klo 13:30 (Pirjon kirje minulle 12.6.2019 klo 21:41)

Hei,

Liitteenä kuva, Ihmisen poika tulossa taivaan pilvissä.

Kerroin sinulle rukoilleeni Jumalalta vastausta, tuleeko Herra noutamaan omansa nyt lähitulevaisuudessa. Pyysin vastausta Pyhän Sanan kautta, tai vahvistusta sydämeeni, tai yöllisessä unessa. Sain mieleeni kehotuksen avata Raamattu. Pyysin että Pyhä Henki ohjaisi minua avaamaan Raamatun oikeasta kohdasta ja ohjaisi silmäni juuri sen jakeen kohdalle, jossa Herran vastaus on. Vastaus tuli Dan. 7:13: "Minä näin yöllisessä näyssä kuinka Taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen."

Nyt sain ystävältäni, jolle en ollut kertonut kokemuksestani mitään, tällaisen kuvan. Näinköhän Jumala vahvisti antamansa Sanan!

Eräs toinen ystäväni, jolle taas kerroin tuosta Jumalan antamasta vastauksesta, sanoi lukeneensa tänään Hesekielin kirjasta Googin sodasta. Lukiessaan hänen lävitsensä meni yhtäkkiä kylmät väreet ja tuli oivallus: Nytkö tämä kaikki on alkamassa!

Nyt alkaa Herra jo puhua palvelijoilleen, mitä on tulossa!

Ole siunattu, Herra ohjatkoon sinua kaikessa ja vahvistakoon ilon ja riemun sydämeesi, hääjuhla lähestyy!

T. Pirjo.

Pirjon liitekuva
(Syväntöjen Raamattutyön Kesäkirjeestä 2019)

1 kommentti:

  1. Oliko myös ammattilaisjääkiekkoilun NHL-mestaruuden tänä vuonna voittanut St Louis Blues jokin merkki Jumalalta tempaususkoville?! Nimittäin joukkue ei ollut voittanut aikaisemmin mitään koko 52-vuotisen olemassaolonsa aikana ja oli tämän vuoden tammikuussa vielä sarjan hännillä. Nyt "viimeinen" tuli ensimmäiseksi! Joukkueen fanipaitaa muuten koristaa Jeesuksen risti!

    https://rugbyfootballshirt.com/product/all-i-need-today-is-st-louis-blues-and-a-whole-lot-of-jesus-shirt/

    https://yle.fi/urheilu/3-10829453 (13.6.2019)

    "St. Louisin 52 vuoden odotus on ohi. NHL:ään vuonna 1967 liittynyt St. Louis Blues voitti nimittäin keskiviikkona seurahistoriansa ensimmäisen Stanley Cupin, kun se kaatoi ratkaisevassa seitsemännessä loppuottelussa Bostonin vierasjäällä lukemin 4–1.. Bluesin mestaruustarina hakee laajemmassakin mittakaavassa vertaistaan, sillä joukkue majaili vielä tammikuun alussa koko NHL:n viimeisenä."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/St._Louis_Blues

    "St. Louis Blues liittyi NHL:ään vuoden 1967 laajennuksessa, yhdessä Minnesota North Starsin, Los Angeles Kingsin, Philadelphia Flyersin, Pittsburgh Penguinsin, ja Oakland Sealsin kanssa. Mtv3 Sport Uutisten mukaan, joukkue pelasi kausilla 1968 - 1970 kaikilla finaalikierroksilla, mutta häviten ne: 0-4 eli yhteensä 0-12. Eli joukkue ei voittanut yhtäkään peliä finaalisarjan peleissä ennen kautta 2018-2019. Siten se oli iäkkäin Stanley Cupia voittamaton NHL-joukkue, sillä se sai odottaa edellisistä finaalisarjoistaan 49 vuotta.lähde? 1980-luvun alussa joukkue yritti siirtyä Kanadan Saskatooniin, mikä kuitenkin kaatui NHL-johdon vastustukseen[2]. Vastalauseena Blues boikotoi vuoden 1983 varaustilaisuutta[2]. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Stanley Cupinsa Blues saavutti vuonna 2019, jolloin se voitti finaaleissa Boston Bruinsin otteluvoitoin 4–3. Vielä saman vuoden tammikuussa joukkue oli ollut koko sarjan viimeisellä sijalla.[3]"

    Joten perin ihmeellistä ja varmastikin tarina noudattaa raamatullista kaavaa, jossa alussa vähäpätöisestä, mutta Jumalan silmissä arvokkaasta, tulee lopulta koko potin viejä (The Winner Takes It All). God speaks!

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com