Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Vaelluksemme nyt kun aika on paha ja loppu häämöttää by Daymond Duck 28.2.2021

Tässä pastori Daymond Duck'ilta uusin profetia- ja ajankohtaisraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka alussa hän luettelee perusasioita Raamatun profetiasta, jotka ihmisten tulisi tietää. Tämän jälkeen pastori Duck käy tuoreiden ajankohtaisten tapahtumien kimppuun, jotka liittyvät Raamatun profetiaan sekä siihen, miten meidän tulisi vaeltaa nyt, kun aika on paha ja sen myötä Jeesuksen toinen tulemus ylöstempauksessa on lähellä (kuin Nooan ja Lootin päivinä). Artikkelin suomensi: Olli R.

----------------------

Katsokaa tarkoin, kuinka vaellatte (Walk Circumspectly) :: By Daymond Duck

Published on: February 28, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/02/28/walk-circumspectly-by-daymond-duck/

Tämän artikkelin otsikko tulee Raamatusta. ”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha” (Ef. 5:15-16).

Tässä on 7 perusasiaa, jotka ihmisten on tiedettävä Raamatun profetiasta:
  • Ensinnäkin, ihmisten on tiedettävä, että Jumala tietää tulevaisuuden. Paavali sanoi: ”Jumalalle ovat kaikki hänen työnsä tiettävät maailman alusta” (Apostolien teot 15:18, Biblia 1776). Jumala tietää mitä tapahtuu ennenkuin se tapahtuu.
  • Toiseksi, ihmisten on tiedettävä, että Jumala ilmoittaa tulevaisuuden ennenkuin se tapahtuu. Jumala sanoi: ”Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen” (Jesaja 46:9-10). On vain yksi Jumala, ja Hän paljastaa, mitä aikoo tehdä, ennenkuin tekee sen.
  • Kolmanneksi, ihmisten on tiedettävä, että Raamattu on täynnä profetiaa. Jumala laittoi Raamattuun 18 profetiakirjaa. Hän laittoi Raamattuun viisi kirjaa, joiden kirjoittajia kutsutaan suuriksi profeetoiksi. Hän laittoi Raamattuun 12 pienten profeettojen kirjaa. Hän laittoi Ilmestyskirjan Raamattuun. Hän laittoi kokonaisia lukuja profetioista Raamattuun (Matt. 24-25). Riippuen siitä kenestä puhumme, jotkut sanovat, että 25–40% Raamatusta on profetiaa. Raamattu on täynnä profetioita.
  • Neljänneksi, ihmisten on tiedettävä, että Raamatun ennustukset ovat luotettavia. Jumala sanoi: ”Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon' ” (5. Mooseksen kirja 18:20). Jumalan profeettojen oli oltava oikeassa 100% ajasta. Jos heidän sanomansa ei ole Jumalalta, se on Saatanalta.
  • Viidenneksi, ihmisten on tiedettävä, että on olemassa todiste Raamatun ennustusten paikkansapitävyydestä. Vanha testamentti tallentaa yli 300 ennustusta Jeesuksen ensimmäisestä tulemuksesta. Jotkut ennustukset toistuvat kaksi tai kolme kertaa. Kun toistot on poistettu, Vanha testamentti kirjaa edelleen ainakin 108 nimenomaisesti erilaista ennustusta Jeesuksen ensimmäisestä tulemuksesta, jotka täyttyivät kirjaimellisesti.
Monta vuotta sitten Peter Stoner, entinen tiedeyhteisön emeritusprofessori Westmont College'ssa, Kalifornian Santa Barbarassa, laski sen todennäköisyyden, että yksi henkilö toteuttaa vain 48 profetiaa, olevan yhden suhde ykköseen, jonka perässä on 127 nollaa (biljoonalla on vain 12 nollaa). Kun todennäköisyydet ovat näin suuria sille, että yksi henkilö voi täyttää vain 48 ennustusta, täytyy miettiä, mitä todennäköisyydet olisivat, jos yksi henkilö toteuttaisi kaikki 108 ennustusta. Toteutetut ennustukset ovat kiistaton todiste siitä, että Jeesus on Messias, että Jumala tietää lopun alusta alkaen, että Jumala on ohjaksissa, ja että Raamattu on Jumalan sanaa.
  • Kuudenneksi, ihmisten on tiedettävä, mitä Pietari sanoi Raamatun ennustuksista. ”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta” (2. Piet. 1:20-21). Huomaa nämä neljä asiaa: Raamatun ennustukset ovat varmoja (ne ovat paikkansa pitäviä), ihmiset tekisivät hyvin (olisivat viisaita) kiinnittäessään huomiota Raamatun profetiaan, Raamatun ennustukset ovat kuin valo (koska ne auttavat ihmisiä ymmärtämään muita Raamatun asioita), ja Pyhä Henki antoi Raamatun profetiat (syy, miksi ne ovat 100-prosenttisen tarkkoja).
  • Seitsemänneksi, ihmisten on tiedettävä, että Raamatun ennustukset koskevat Jeesusta. Raamatussa sanotaan: ”Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki” (Ilm. 19:10b). Miksi ihmiset, erityisesti pastorit ja kirkkojen jäsenet, jättävät tahallisesti huomiotta Jeesuksen todistuksen?
Tässä ovat viimeisimmät ajankohtaiset tapahtumat, jotka liittyvät Raamatun ennustuksiin ja tarpeeseemme katsoa tarkoin, kuinka vaellamme (uskoa, elää ja toimia sillä tavalla, kuten Jumala haluaa meidän uskovan, elävän ja toimivan).

Ensinnäkin, 19. helmikuuta 2021 raportoitiin, että presidentti Biden aloitti tehtävässään lupaamalla parantaa Amerikan suhteita Eurooppaan, työskennellä liittolaistemme kanssa Euroopassa, vahvistaa NATO'a, jne.

Ranskan presidentti Macron uskoo, että EU:n on aika perustaa voimakkaampi armeija ja käskeä Yhdysvaltoja poistamaan joukkonsa.

Antikristus nousee valtaan Euroopassa ja hän lähtee voittajana ja voittamaan (go forth conquering and to conquer, Ilm. 6:2).

Saan sähköposteja lukijoilta, jotka haluavat tietää, uskonko Emmanuel Macron'in olevan Antikristus.

Antikristuksen henkilöllisyyttä ei paljasteta seurakunnan ollessa vielä täällä, mutta sen jälkeen kun Israelista tuli kansakunta vuonna 1948, Antikristukseksi on tunnistettu useita ihmisiä, jotka eivät ole enää elossa.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Macron'illa on monia Antikristuksen piirteitä, ja hän voi olla Antikristus, mutta ole varovainen, koska skeptikot leimaavat sinut vääräksi profeetaksi, kieltäytyvät kuuntelemasta sinua, jne., jos Macron'ille tapahtuu jotain. [Minusta Macron on korkeintaan EU-supervaltion, joka on yksi niistä Danielin profetian 10 sarvesta tai alueellisista kansakuntaryhmistä, johtaja tulevaisuudessa. Macron'illa ei ole niitä profetian edellyttämiä luonteenpiirteitä, joita AK:lta eli ”pieneltä sarvelta” vaaditaan, eikä hän ole roomalainen tai assyrialainen, kuten esim. Donald Trump. Suom. huom.]

Toiseksi, koskien maailmanhallitusta: 19. helmikuuta 2021 ilmoitettiin, että Biden puhui globaaleille johtajille kahdella merkittävällä puheella (yksi oli G7-ryhmän virtuaalikokouksessa ja toinen oli Münchenin turvallisuuskonferenssissa) julistaakseen loppua Trump'in "Amerikka ensin" -agendalle.

Ymmärtääkseni "Amerikka ensin" -kausi on kuollut, ja se on korvattu "Globalismi ensin" -aikakaudella.

Trump asetti Amerikan tarpeet YK:n ja muiden maiden tarpeiden yläpuolelle.

Biden asettaa YK:n ja muiden maiden tarpeet (globalistinen agenda; Uusi maailmanjärjestys) Amerikan tarpeiden yläpuolelle.

Tiedä, että Maailman talousfoorumi (WEF) aikoo pyytää G7-maita hyväksymään "Suuren Nollauksen (Great Reset)" ensi syksynä, ja Biden (tai kuka tahansa Valkoisessa talossa onkin vastuussa) kertoo ihmisille, että hän tukee globalistista ohjelmaa.
  • Huomaa, että entinen Obaman aikainen Kotimaan turvallisuusviraston virkailija on sanonut, että yli miljoona maahanmuuttajaa aikoo ylittää Yhdysvaltain ja Meksikon välisen rajan tänä vuonna (monet kera Covid'in; jotkut rokotetaan ennenkuin rokotuksia haluavat amerikkalaiset ​​voivat saada niitä).
  • Huomaa, että Biden on laatinut 1.9 biljoonan dollarin Covid-elvytyspaketin ja alle 10% rahasta on tarkoitettu terveyttä koskeviin asioihin (yli 90% on tarkoitettu museoille, perhesuunnittelulle, osavaltioiden ja kaupunkien pelastamiselle, sillalle, jonka Schumer haluaa New York'iin, tunnelille, jonka Pelosi haluaa San Franciscoon, jne.).
  • Huomaa, että kaupunkien ja osavaltioiden pelastaminen perustuu työttömyysasteeseen, mikä tarkoittaa, että kaupungit ja osavaltiot, jotka käyttävät lukituksia laittaakseen ihmisiä pois töistä, saavat enemmän rahaa kuin kaupungit ja osavaltiot, jotka eivät käytä lukituksia pannakseen ihmisiä kilometritehtaalle.
  • Huomaa, että Biden lämpenee Kiinaan päin; tuo valtio vaatii kansaansa vihaamaan Jumalaa, haluaa johtaa tulevaa maailmanhallitusta, eli hallitusta, joka vihaa Jumalaa, jne. (Ilm. 13:4-8)
Tiedä, että Jumala antoi Danielille näyn kaukaisesta ajasta, Antikristuksen noususta ja kukistumisesta, sekä hänen maailmanhallituksestaan ​​Ahdistuksen aikana (Dan. 8:23-27).

”Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava. Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle. Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan. Ja näky illoista ja aamuista, josta oli puhe, on tosi. Mutta sinä lukitse näky, sillä se tarkoittaa kaukaista aikaa." Ja minä, Daniel, olin raukea ja sairastin jonkin aikaa. Sitten minä nousin ja toimitin palvelusta kuninkaan tykönä; ja minä olin hämmästyksissäni näyn tähden enkä sitä ymmärtänyt.” (Dan. 8:23-27, KR 33/38)

“And in the latter time of their kingdom, when the transgressors are come to the full, a king of fierce countenance, and understanding dark sentences, shall stand up. And his power shall be mighty, but not by his own power: and he shall destroy wonderfully, and shall prosper, and practice, and shall destroy the mighty and the holy people. And through his policy also he shall cause craft to prosper in his hand; and he shall magnify himself in his heart, and by peace shall destroy many: he shall also stand up against the Prince of princes; but he shall be broken without hand. And the vision of the evening and the morning which was told is true: wherefore shut thou up the vision; for it shall be for many days. And I Daniel fainted, and was sick certain days; afterward I rose up, and did the king’s business; and I was astonished at the vision, but none understood it.” (Dan. 8:23-27, KJV)

Näky tulevasta Antikristuksesta ja hänen maailmanhallituksestaan oli niin paha ja tuhoisa, että se sai Danielin pyörtymään ja olemaan sairas useita päiviä.

Aikaisemmassa artikkelissa totesin, että Jumala on saattanut sallia Trump'in poistettavaksi virasta, jotta globalistinen agenda voi edetä (ja niinhän se on).

Jumala on ohjaksissa, ja hän voi nopeuttaa tai hidastaa sitä, mutta odotan demokraattien lukitsevan Amerikan maailmanhallitukseen ennen seuraavia vaaleja.

Kolmanneksi, koskien vainoa: Worthy News ilmoitti 16. helmikuuta 2021, että Perhe- ja ihmisoikeuskeskus (Center for Family and Human Rights) varoittaa ryhmiä ja järjestöjä siitä, että YK (maailmanhallituksen jäljittelijä) aikoo luoda listan niistä ihmisistä, jotka vastustavat LGBT-agendaa.

Ne, jotka vastustavat LGBT-agendaa, tullaan nimeämään ”LGBT-viharyhmiksi”, ja heidät pannaan mustalle listalle ja heitä rangaistaan.

Neljänneksi, koskien luonnonkatastrofeja: Teksasin osavaltio tunnetaan suurena öljyn ja maakaasun tuottajana, mutta vuonna 2020 Teksas käytti tuuliturbiineja tuottamaan 23% sähköstään.

Helmikuun 2021 talvimyrskyn äärimmäinen kylmyys jäädytti noin puolet tuulivoimaloista, ja yhdessä vaiheessa yli puolitoista miljoonaa teksasilaista oli ilman sähköä.

On raportoitu, että ilman jatkuvia sähkökatkoksia koko järjestelmä oli vain muutaman minuutin päässä katastrofaalisesta viasta, jonka korjaaminen olisi vienyt viikkoja tai ehkä kuukausia.

Kauppoja suljettiin sähkön puutteen vuoksi, toisia suljettiin sen vuoksi, että ruoka loppui, ihmiset siirtyivät ajoneuvoihinsa pysyäkseen lämpiminä, yli 40 ihmistä kuoli, ja tämä on ehkä kalleimmaksi käynyt säätapahtuma Teksasin historiassa.

Kiitos Jumalalle fossiilisista polttoaineista, koska ilman niitä nälkä (nälänhätä), kylmyys, kuolema ja tuho olisivat paljon pahempia kuin oli tällä kertaa.

Muuten, ensimmäisenä työpäivänään, Biden keskeytti muun muassa Yhdysvaltojen Keystone XL -putkilinjan rakentamisen, laittoi tuhansia työtätekeviä amerikkalaisia ​​pellolle, ja loukkasi Kanadaa, mutta nyt hän mainostaa putkilinjaa, joka kuljettaa Turkmenistanin kaasua Afganistanin ja Pakistanin kautta Intiaan.
  • Miksi putkistot ovat ympäristön kannalta vaarallisia Yhdysvalloissa, mutta ympäristön kannalta turvallisia muslimi- ja terroristimaissa?
  • Jos ydinvoimalat eivät ole turvallisia Yhdysvalloissa, miksi Biden ilmoittaa olevansa valmis aloittamaan neuvottelut Iranin kanssa kyseisen terroristivaltion ydinohjelman jatkamisesta?
  • Koska Amerikan talous on vaarassa romahtaa ja Yhdysvalloissa on myytävää raakaöljyä, miksi Yhdysvallat vähentää tuotantoa, työpaikkoja, jne. sekä alkaa ostaa öljyä uudelleen?
  • Jos ilmakehän pilaantuminen aiheuttaa ilmastonmuutoskatastrofeja, kuten Teksasissa, miksi Biden jättää huomiotta tosiasian, että Kiina on yksi maapallon pahimmista saastuttajista, ja miksi Biden'in ilmastonmuutoslähettiläs, John Kerry, lentää edelleen yksityisellä koneellaan?
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että Jumala käyttää luonnonkatastrofeja varoittaakseen kansakuntia parannuksen tekoon ja palaamaan Hänen luokseen (2. Aik. 7:13-14), mutta globalistit käyttävät katastrofeja pelottelutaktiikkana tuodakseen esiin heidän jumalattoman maailmanhallituksensa.

Jumalattomat johtajat eivät ajattele kristittyjen tapaan, ja yhä enemmän on selvää, että tämä maailma ei ole kristityn koti (1. Kor. 2:14-16).

Ollakseni rehellinen, en usko, että Amerikka tekee parannuksen, ja jos Covid ja Teksasin katastrofi ovat synnytystuskia, lisää on tulossa.

Muuten, helmikuun 19. päivänä 2021, John Kerry oli CBS This Morning -ohjelmassa, ja häneltä kysyttiin: ”Kuinka paljon aikaa meillä on vielä jäljellä välttääksemme ilmastokatastrofin?”

Hän vastasi: ”Tutkijat kertoivat 3 vuotta sitten, että meillä on 12 vuotta aikaa välttää ilmastokriisien pahimmat seuraukset; nyt on kulunut 3 vuotta, joten meillä on 9 vuotta jäljellä.”

Tämä on vuosi 2021, ja yhdeksän vuoden kuluttua on vuosi 2030, mikä on YK:ssa sovittu tavoite maailmanhallituksen pystyttämiseksi ja sen toiminnan alkamiselle.

Viidenneksi: 19. helmikuuta 2021, kirjan "Eye to Eye (Silmästä silmään)" kirjoittaja William Koenig totesi, että Biden on ryhtynyt rivakasti ajamaan asioita, jotka ovat huolestuttavia tai vahingollisia Israelille.

Koenig on tunnettu huomautuksestaan, että ne, jotka siunaavat Israelia, ovat siunattuja, ja ne, jotka kiroavat Israelia, ovat kirottuja.

Emme voi kieltää sitä, että Biden on tullut esiin kannattamaan kahden valtion ratkaisua (Israelin jako), hän vastustaa Israelin siirtokuntien rakentamista Juudeassa ja Samariassa, hän jaaritteli Israelin suvereniteetista Golanin kukkuloiden suhteen, hän ilmoitti, että Yhdysvallat saattaa olla halukas liittymään uudelleen Iranin ydinsopimukseen, hän kumosi Trump'in määräämän nimityksen, joka koski Iranin tukemien huthien kutsumista terroristijärjestöksi, jne.

Nyt Yhdysvaltoja (etenkin Teksasia) on lyönyt ennätyksellinen myrsky.

Kuudenneksi: helmikuun 17. päivänä 2021 raportoitiin, että 16. heinäkuuta 2020 on vuotanut video Facebook'in toimitusjohtaja Mark Zuckerberg'ilta, jossa hän ilmaisee huolensa työntekijöistään koskien Covid-19-rokotetta.

Zuckerberg sanoi: ”Emme vain tiedä ihmisten DNA:n ja RNA:n pohjimmiltaan muokkaamisen pitkän aikavälin sivuvaikutuksia ... aiheuttaako se toisia mutaatioita vai muita riskejä alavirralla.”

Tämä vaikuttaa merkittävältä, koska Facebook on ilmoittanut nopeutetusta pyrkimyksestä poistaa viestejä, joiden mukaan Covid-19-rokote muuttaa ihmisten DNA:ta.

Jos Zuckerberg voi varoittaa työntekijöitään tulevaisuuden riskeistä, miksi muut eivät saa varoittaa ihmisiä näistä tulevista riskeistä?

Yhdysvaltain perustuslaki suo kansalaisille sananvapauden, eikä Zuckerberg'in kaltaisille ihmisille pitäisi antaa mahdollisuuksia ottaa sitä pois.

Tämä on taas yksi tapaus rikkaista ja vaikutusvaltaisista tekemään sääntöjä, jotka koskevat muita, mutta eivät heitä itseään.

Lopuksi, jos haluat mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Johannes 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, tunnusta vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien vuoksi, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekulle, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com