Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 3. joulukuuta 2021

Ajanmerkkejä marras-joulukuun vaihteessa 2021 (mm. Covid-19 & laumaimmuniteetti, koronarokotteen Luciferaasi-entsyymi, nykyajan seurakunta laodikealainen jäännöstä lukuunottamatta, Jumala ja epäjumalat, kristittyjen kärsimys vainoissa, Israel Jumalan valittuna kansana, Metaversumi & Antikristus) – Samuel Korhosen lukijaposti 30.11.2021

Tässä jälleen superahkeran helluntailaisveljemme Samuel Korhosen (alias Bileamin Aasi) ajankohtainen lukijaposti marraskuun vaihtuessa joulukuuhun 2021. Mukana uutisotsikoita, kuvia, linkkejä koronaplandemiaan liittyen sekä hänen artikkelisuomennoksiaan eri aiheista painottuen koronaan. Tallensin nämä suomennokset CEF-kotisivuilleni, joten klikkaa vain seuraavassa Samuelin viestissä esiteltäviä artikkeleita, jotka hän liitti postiinsa. (Sähköpostiviestissä sivuston Now The End Begins esittelyä marraskuun 2021 osalta.)

----------------------------

Lähettäjä: Samuel Korhonen <smlkorhonen@gmail.com>
Lähetetty: keskiviikko 1. joulukuuta 2021 9.19
Aihe: Ajanmerkkejä 30.11.2021


Tässä postissa:
  • Kaksi Geri Ungurean'in blogikirjoitusta:
Joitakin ajatuksia (klik) 
Miksi 'Lusiferaasi' on koronarokotteessa? (klik) (Tämän on itseasiassa kirjoittanut hiljattain kuuluisaksi tullut NewsMax'in Valkoisen Talon kirjeenvaihtaja Emerald Robinson)
Jes. 40:18 – Keneen vertaat Jumalan? (klik) 
Kol. 1:20 – Sovinto (klik) 
Jes. 58:3 – Te ajatte omia asioitanne (klik) 
1. Ts. 2:14 – Tekin olette kärsineet samaa (klik) 
Jes. 43:20 – Valittu kansani (klik)

  • Koska koronaplandemia vain kiihtyy ja valtamedian narratiivi Suomessakin suoltaa hirvittävää petosta, jossa kaikki käännetään ylösalaisin, niin tässä joitakin uutisotsikoita, kuvia ja linkkejä totuudenmukaiseen narratiiviin. Kärryillä pysymiseksi Aasi suosittelee sivustoa nimeltä Now the End Begins (NTEB). Siellä uutisoi ja puhuu vain yksi mies nimeltä Geoffrey Grider, joka on mestarillinen tiedottaja. Hän osaa sanoa asian jo otsikossa. 


META ON MAAILMA JOSTA RAAMATTUSI VAROITTI SINUA ETTÄ SE TULISI LOPUN AIKANA YHDISTÄEN KRYPTON, ESTOKETJUN JA ETHERIN METAVERSUMISSA

November 3, 2021



https://www.nowtheendbegins.com/meta-blockchain-crypto-currency-ethereum-metaverse-facebook-mark-zuckerberg-king-james-bible-prophecy/

Vaikka Meta on Facebook'in luomus, Metaversumi ei ole. Se on niin paljon suurempi ja kaikenkattavampi kuin mitä yksikään henkilö tai yritys, olipa kuinka suuri tahansa, voisi keksiä. Tässä uudessa Metaversumin maailmassa on mahdollisuus "ostaa ja myydä" kryptovaluutalla alustalla nimeltä Ethereum. Se kaikki on yhdistetty estoketjulla. Kuulostaa hieman pelottavalta, vai mitä? Vähän kuin scifi-elokuvassa, jota se ei ole. Se on Raamatun profetian täyttymys. Internet sellaisena, kuin sen nyt tunnet, on poistumassa ja se korvataan kryptolla ja Ethereumilla Metaversumin sisällä. Tämä uusi maailma on täynnä tulevan Antikristuksen ihmeitä ja merkkejä. Nämä asiat, joista sinua varoitan, eivät ole tulossa, ne ovat jo täällä.

COVID-PISTOKSET: ENSIMMÄISEN ASTEEN HARKITTU MURHA



https://www.redvoicemedia.com/video/2021/11/video-covid-jabs-are-premeditated-first-degree-murder-says-dr-zelenko/

Katkelma haastatteluvideolta:

”Tämä on ihmiskunnan historian pahin rikos. Nyt on saatavilla niin paljon todisteita, jotka osoittavat, että tämä on ensimmäisen asteen harkittu murha ja kansanmurha. Esimerkiksi FDA:lla oli sisäinen esitys lokakuussa 2020. Muista, että se oli kaksi kuukautta ennen rokotusten aloitusta. Esityksensä kalvolla 16 he selittivät ja osoittivat näiden rokotteiden kaikki sivuvaikutukset. Jos nyt tarkastellaan VAERS-tietokantaa, jossa viattomat amerikkalaiset ovat raportoineet haittatapahtumista, niin on 100% korrelaatio (vastaavuus) sen välillä, mitä amerikkalainen yleisö on kokenut ja mitä FDA esitteli sisäisesti omille tutkijoilleen. Joten aina kun korrelaatio on 100%, niin asia on todistettu. Aina kun on 100% korrelaatio jonkin oletettavasti ennustetun välillä, niin ilmeisesti se tiedettiin vähintään kaksi kuukautta, ennenkuin tämä otettiin käyttöön amerikkalaiselle yleisölle. Se on ennalta harkittua. Tämä on minun syytteeni, harkittu ensimmäisen asteen murha ja vähintään 700 000 amerikkalaisen kansanmurha.” Dr. Vladimir Zelenko (Presidentti Trump'in koronasta parantanut juutalainen lääkäri)

NTEB-PROFETIA-UUTISPODCAST: KESÄKUUN 2021 JÄLKEEN YLI 75 USKOMATTOMAN HYVÄSSÄ KUNNOSSA OLEVAA TÄYSIN ROKOTETTUA URHEILIJAA ON ROMAHTANUT JA KUOLLUT KENTÄLLE

November 15, 2021

https://diariodevallarta.com/en/mas-de-75-deportistas-repentinamente-fallecidos-en-5-meses/

https://thehighwire.com/videos/why-are-healthy-athletes-collapsing/

ISO-BRITANNIAN VALTAVA SUPERMARKET TESCO HERÄTTÄÄ RAIVOA JA BOIKOTTIVAATIMUKSIA TV-MAINOKSEN JÄLKEEN, JOSSA ROKOTETTU JOULUPUKKI NÄYTTÄÄ COVID-PASSIAAN

November 15, 2021



https://www.nowtheendbegins.com/uk-supermarket-giant-tesco-sparks-outrage-amid-calls-for-a-boycott-after-releasing-television-commercial-showing-a-vaccinated-santa-with-covid-19-passport/


FDA:N RAPORTTI OSOITTAA, ETTÄ 6 KUUKAUTTA COVID-ROKOTUSTEN SAAMISEN JÄLKEEN ROKOTETTUJEN KUOLLEISUUS ON 24 % KORKEAMPI KUIN ROKOTTAMATTOMIEN

November 17, 2021

JOKAINEN KANSAKUNTA JOKA EI SUOJELE LAPSIA DEMONISELTA ROKOTEUHRAAMISELTA TULEE KÄRSIMÄÄN JUMALAN VIHAN

November 16, 2021

Lapset kaasukammioissa nykypäivänä

Tässä puhutaan lasten maskin käytön vaarallisuudesta. Se on kuitenkin tuskin yhtään terveellisempää aikuisille.

NTEB PROPHECY NEWS PODCAST: ANTHONY FAUCI SANOO "MINÄ OLEN TIEDE", KUN OMICRON TULEE VIIMEISEKSI ASEEKSI PIRULLISESSA GLOBAALISSA IHMISKOKEESSA

Tässä NTEB Prophecy News Podcast -episodissa Omicron romahdutti osakemarkkinat ja lähetti ne yli 1000 pisteen laskuun alle 24 tunnissa, kun uusin ase ihmiskuntaa vastaan vapautettiin. Anthony Fauci ei haaskannut aikaa kertoessaan kaikille, että uusia rajoituksia on tulossa, kun rasistisia matkustuskieltoja asetetaan ja kun valtio toisensa jälkeen julistaa säälittävän "hätätilan". Tällaista on elämä päivänä numero 625 niistä 15 päivästä käyrän oikaisemiseksi, jotka myös olivat Donald Trump'in luomus. Muistatko, kun kerroimme sinulle, että tämä kaikki ei koskaan lopu, ennenkuin koko maailma suostuu vastaanottamaan hallituksen ruiskeen? Ehkä olet unohtanut, että rokotetta ei tehty virusta varten, vaan virus tehtiin rokotetta varten. Tässä hauska tosiasia: lääkärit Etelä-Afrikasta sanovat, että Omicronin oireet ovat suhteellisen lievät, se näyttää menevän ohi nopeasti, eikä varmasti ole pahempi kuin Delta. Joten miksi "hätätila"? Koska se on "lyöjä" ja sinä olet pallo.

----------


On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys on jo suuressa määrin vallannut Suomen Siionin.

Bileamin Aasi


------------------------------

Samuel Korhosen edelliset tämän vuoden lukijapostit tässä blogissa (vanhin ensin):

http://nokialainen.blogspot.com/2021/01/sano-vain-ei-koronarokotteelle-samuel.html (lukijaposti 1.1.2021)

http://nokialainen.blogspot.com/2021/01/koronarokotteesta-ja-muusta-ennen.html (lukijaposti 20.1.2021)

http://nokialainen.blogspot.com/2021/02/korona-plandemia-ja-muutos-trumpin.html (lukijaposti 11.2.2021)

http://nokialainen.blogspot.com/2021/04/covid-19-rokotteesta-special-alert.html (lukijapostit 7.3.2021 & 23.3.2021)

https://nokialainen.blogspot.com/2021/04/koronarokotteiden-petollisuudesta-ja.html (lukijaposti 9.4.2021)

https://nokialainen.blogspot.com/2021/05/ajanmerkkeja-kevaalla-2021.html (lukijaposti 30.4.2021)

https://nokialainen.blogspot.com/2021/06/ajanmerkkeja-toukokuun-lopulla-2021.html (lukijaposti 28.5.2021)

http://nokialainen.blogspot.com/2021/07/annatko-maailmanjarjestelman-merkita.html (lukijaposti 24.6.2021)

http://nokialainen.blogspot.com/2021/07/ajanmerkkeja-kesa-heinakuun-vaihteessa.html (lukijaposti 30.6.2021)

https://nokialainen.blogspot.com/2021/08/ajanmerkkeja-heina-elokuun-vaihteessa.html (lukijaposti 1.8.2021)

https://nokialainen.blogspot.com/2021/08/ajanmerkkeja-elokuun-jalkipuoliskolla.html (lukijaposti 18.8.2021)

https://nokialainen.blogspot.com/2021/09/ajanmerkkeja-syyskuun-alussa-2021.html (lukijaposti 3.9.2021)

http://nokialainen.blogspot.com/2021/09/ajanmerkkeja-syyskuun-lopussa-2021.html (lukijaposti 25.9.2021)

http://nokialainen.blogspot.com/2021/10/ajanmerkkeja-lokakuun-loppupuolella.html (lukijaposti 18.10.2021)

https://nokialainen.blogspot.com/2021/11/ajanmerkkeja-marraskuun-alkupuolella.html (lukijaposti 11.11.2021)

1 kommentti:

  1. Saksalainen tutkija tapettu heti kohta kun paljasti salaisuuden mitä lopetuspiikkiin on laitettu. Graphene Hydroxide: Like “Razor Blades” in the blood. Alkaa selviämään asiat
    https://tokentube.net/v/3290320773/He-tappavat-Itävallan-koko-väestön---Rapsodia-fi--tekstitys

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com