Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 14. joulukuuta 2021

Raamatullisena Ahdistuksen aikana nähdään seuraukset monien ihmisten pahuudelle tänäpäivänä, kun elämme Nooan päiviä by Daymond Duck 12.12.2021

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jossa kerrotaan Saatanan NWO-suunnitelmasta, jota toteutetaan globalistisen eliitin avulla. Amerikassa paha Biden'in hallinto toimii tämän globalistisen eliitin talutusnuorassa. Kirjoittaja nostaa esille asioita, jotka osoittavat Nooan päivien olevan käsillä, kun ihmisten pahuus on lisääntynyt siihen pisteeseen, että Jumalan tuomiot lankeavat pian maan päälle (tulee 7-vuotinen vaivanaika tai Ahdistus).

----------------------

Seuraukset (Consequences) :: By Daymond Duck

Published on: December 12, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/12/12/consequences-by-daymond-duck/

Eräs lukija lähetti linkin TikTok-videoon, joka sisältää tietoja, jotka Glen Beck'in mielestä kaikkien pitäisi tietää.

Vuonna 2015 (Obama/Biden'in hallinnon aikana ja ennen kuin Trump'ista tuli presidentti) Modernan ja Yhdysvaltain hallituksen terveysviraston (NIH, National Institutes of Health) välillä allekirjoitettiin luottamuksellinen sopimus.

Videossa todetaan selvästi, että sopimuksessa sanotaan: "NIAID:n ja Modernan kehittämät ja yhteisesti omistamat mRNA-koronavirusrokote-ehdokkaat."

Beck kysyy: "Tiesitkö, että hallitus yhteisomistaa (co-own) rokotteen?... Sama hallitus, joka nyt määrää sen käytön, omistaa rokotteen."

(Kirjoittajan kommentti: Se, että Yhdysvaltain hallitus voi yhteisomistaa rokotteen, voi osittain selittää sen, miksi Yhdysvaltain hallitus määrää sen käytön ja estää ivermektiinin, hydroksiklorokiinin, jne. käytön, sellaisten lääkkeiden, joita hallitus ei omista).

Tässä linkki videoon:

https://mail.yahoo.com/d/folders/1/messages/76354

Ajattele näitä tapahtumia, jotka voivat viitata siihen, että elämme Nooan päiviä (suuri pahuus).
  • Hillary Clinton'in kampanjakomitea maksoi vääristä tiedoista kukistaakseen presidentti Trump'in (ei seurauksia).
  • Antifa ja Black Lives Matter ovat vahingoittaneet julkista omaisuutta, ryöstelleet ja polttaneet liiketiloja, vahingoittaneet ihmisiä suurimmissa demokraattienemmistön omaavissa kaupungeissa, jne. (ei seurauksia).
  • Hunter Biden, ja ehkä myös presidentti Biden ("Big Guy" mainittiin joissakin Hunter'in sähköpostiviesteissä ja "Laptop from Hell" -läppärissä), on valehdellut ja mahdollisesti rikkonut lakia liiketoimissaan Ukrainassa ja muualla (ei seurauksia).
  • Järjestäytyneet ja kuulemma maksetut särkemis- ja anastus-jengit ryöstelevät suuria liikeyrityksiä Kalifornian varakkaissa kaupunginosissa – ei nälän takia syödäkseen ruokaa, vaan timanttien, kullan, ja muun vuoksi (ei seurauksia).
  • Vaikka Biden sanoi, ettei hän tekisi sitä, hän hylkäsi kymmeniä Yhdysvaltain kansalaisia ​​vihollislinjojen taakse, kun hän veti Amerikan joukot Afganistanista (ei seurauksia).
  • Vaikka Biden sanoi, ettei hän tekisi sitä, hän on määrännyt Covid-rokotuksia pakollisiksi (ei seurauksia).
  • Miljardien dollarien arvoisia aseita hylättiin Talebanille Afganistanissa, ja Amerikkaa nöyryytettiin (ei seurauksia).
  • Fauci valehteli kongressille "toiminnan vahvistus (gain of function)" -virustutkimuksesta (ei seurauksia).
  • Merrick Garland valehteli kongressille oppilaiden vanhempien kohtelusta koululautakunnan kokouksissa kotimaisina terroristeina (ei seurauksia).
  • Laittomia siirtolaisia, huumekauppiaita, terroristeja, jne. tulee rajamme yli (ei seurauksia).
  • George Soros antaa rahaa säätiöille, jotka rahoittavat mellakoijia, vaativat poliisin kuolemaa, ja joita on syytetty vaalipetoksesta, jne. (ei seurauksia).
  • Covid-19-rokotukset ovat tappaneet ja vahingoittaneet tuhansia ihmisiä (ei seurauksia).
  • Hallituksestamme on tullut kansamme vihollinen pakottamalla kansalaiset rokottautumaan, mutta sallien rokottamattomien laittomien siirtolaisten pääsyn maahan; sulkemalla yrityksiä ja kouluja, mutta antaen kongressille erivapauden; epäämällä oikeiksi havaitut parannuskeinot (ivermektiini, jne.) kansalaisilta ja antamalla heidän kuolla; vaatimalla rokotuksia, jotka joskus tappavat tai vahingoittavat kansalaisia, ​​jne. (ei seurauksia).
  • Monet valtamediassa ovat kroonisia valehtelijoita (ei seurauksia).
  • Monet sosiaalisessa mediassa sensuroivat totuutta (ei seurauksia).
Vaikka monien ihmisten pahuudella ei näytä olevan mitään seurauksia nykyään, sillä tulee olemaan seurauksia lähitulevaisuudessa (Sef. 1:14-18).

Ahdistuksen aika on osoitus Jumalan oikeudenmukaisuudesta.

Jumala, joka loi tämän maan ja lunasti sen, kun Hänen Poikansa kuoli ristillä, tulee toimimaan syntiä vastaan, ja seuraukset ovat pahemmat kuin mikään, mitä on koskaan tapahtunut tai tulee tapahtumaan.

Tässä on luettelo uutisjutuista, jotka äskettäin kiinnittivät huomioni:

Ensinnäkin, hallintonsa ensimmäisenä päivänä, presidentti Biden sulki Keystone XL -kaasuputken ja pysäytti öljyntuotannon joissakin osissa Yhdysvaltoja.

Inflaatio (mukaan lukien bensiinin, öljyn, maakaasun ja elintarvikkeiden hinnat) alkoi nousta jyrkästi.

Marraskuun alussa Biden lupasi vapauttaa 50 miljoonaa tynnyriä öljyä Amerikan strategisesta öljyvarannosta hidastaakseen hintojen nousua.

Hän sai sen kuulostamaan siltä, että hän tulisi auttamaan amerikkalaisia.

Mutta käykin ilmi, että ainakin osaa hänen vapauttamastaan öljystä kutsutaan "happamaksi raakaöljyksi", matala-asteiseksi, korkearikkiseksi öljyksi, jota Yhdysvaltain jalostajat eivät käytä.

Joten sen sijaan, että Biden olisi vapauttanut 50 miljoonaa öljytynnyriä alentaakseen hintoja ja auttaakseen Yhdysvaltain kansalaisia, Biden vapautti 50 miljoonaa öljytynnyriä, ja osa siitä myydään Kiinassa ja Intiassa.

(Huomautus: Inflaatio vahingoittaa useimpia Yhdysvaltain kansalaisia. Se vähentää säästötilien, eläketilien ja palkkojen ostovoimaa, ja köyhille se on erittäin vaikea pala nieltäväksi, että niin sanottu "köyhien puolue" teeskentelee auttavansa. Kuukausien ajan Biden'in hallinto väitti, että se on ohimenevää. Heidän on nyt täytynyt perääntyä siitä.)

Toiseksi, joulukuun 3:ntena 2021 raportoitiin, että Biden'in hallinto on lähettänyt Kiinalle signaalin, että Taiwanin tulevaisuus on Yhdysvaltojen prioriteetti.

Biden kieltäytyy antamasta Taiwanin ostaa joitain Amerikan uusimpia aseita, mutta hän on lisännyt Yhdysvaltain henkilöstön lukumäärää Taiwanissa 20 henkilöstä 39 henkilöön (29 merijalkaväestä, 2 armeijasta, 3 laivastosta ja 5 ilmavoimista).

On vaikea uskoa, että 19 yhdysvaltalaisen lisähenkilöstöjäsenen lähettäminen Taiwaniin estäisi Kiinaa.

Kolmanneksi, 4. joulukuuta 2021, Amir Tsarfati ilmoitti, että Iran on kynnyksellä saada tarpeeksi aselaatuista uraania ydinpommin valmistamiseksi ja uhkaa käyttää sitä Israelia vastaan.

Israel valmistautuu sotaan, ja Bidenin hallinto yrittää estää Israelia hyökkäämästä Iraniin.

Biden haluaa Iranin suostuvan lopettamaan yrityksen tuottaa ydinaseita, mutta Iranin nykyiset johtajat eivät noudata sopimuksiaan, eikä heidän tekemiensä sopimusten rikkomisella ole seurauksia.

Monet Raamatun profetian opettajat uskovat, että Israelin hyökkäys Irania vastaan johtaa Googin ja Maagogin taisteluun sekä Damaskoksen tuhoon (Hes. 38-39; Jes. 17).

Asetelma näyttää olevan valmiina ja kaikki osapuolet näyttävät olevan valmistautuneita.

(Lisätietoja: Joulukuun 5:ntenä 2021, yhdysvaltalainen virkamies ilmoitti, että Iran on vetäytynyt kaikista aiemmista ydinsopimusta koskevista kompromisseista – mikä tarkoittaa, että Iran ei pidä sanaansa, eivätkä neuvottelut näytä etenevän mihinkään.)

Neljänneksi, sosiaalisen median epärehellisyyden ja sensuurin vuoksi vuoden 2020 presidentinvaalikampanjan aikana, presidentti Trump sanoi perustavansa uuden sosiaalisen median alustan nimeltä Truth.

Joulukuun 4. päivänä 2021 kerrottiin, että Trump on kerännyt yli miljardi dollaria ja hänen yrityksensä tullaan listaamaan Yhdysvaltain pörssiin.

Käynnistyksen odotetaan tapahtuvan vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä.

Jotkut demokraatit vaativat jo Trump'in uuden järjestelmän tutkimista.

Viidenneksi, Biden'in hallinto määräsi, että koko armeijan henkilöstö rokotetaan Covid'ia vastaan 28. marraskuuta 2021 mennessä, tai heidät erotetaan armeijasta.

Joulukuun 3:ntena 2021 raportoitiin, että noin 19 000 aktiivista merijalkaväen sotilasta ja merimiestä ei ole noudattanut vaatimuksia.

Heidän erottamisensa heikentäisi entisestään Yhdysvaltain armeijaa.

Kuudenneksi, koskien Yhdysvaltojen rappeutumista ja tulevaa saatanallista maailmanhallitusta: Joulukuun 5:ntenä 2021, entistä presidenttiä Trump'ia haastateltiin Mark Levin'in toimesta poliittisessa keskusteluohjelmassa "Life, Liberty & Levin".

Fox News'issä esitetyn julkaisun mukaan Trump varoitti, että ekstremismi ja tuki maailmanhallitukselle demokraattipuolueessa "voivat saavuttaa pisteen, jossa tulevat vaaleilla valitut virkamiehet eivät voi korjata kurssiaan ja tasavalta sellaisena kuin se perustettiin menetetään".

Tämä on ainakin toinen kerta, kun Trump on varoittanut kansakuntaa siitä, että demokraattipuolue on lähellä maailmanhallituksen perustamista.

Jos olemme lähellä maailmanhallitusta, olemme vielä lähempänä Tempausta.

Seitsemänneksi, koskien tulevaa maailmanhallitusta ja maailmanuskontoa: Roomalaiskatolinen arkkipiispa Vigano puhuu edelleen uskollisesti sitä vastaan.

Tässä on minun käsitykseni joistakin asioista, joita hän sanoi haastattelussa, jonka Intercessors for America -järjestö (IFA) julkaisi 7. joulukuuta 2021:
  • Saatana on tulevan maailmanhallituksen takana oleva voima.
  • Saatana työntää maailmanhallitusta, joka ei suvaitse hyvää, kuten Jumalan sanassa kuvataan.
  • Saatanan maailmanhallitus laillistaa pahan ja pakottaa ihmiset hyväksymään ja tekemään pahaa (hyvää kutsutaan pahaksi ja pahaa hyväksi).
  • Saatanan maailmanhallitus epäonnistuu, koska Saatanan juoksupojat sivuuttavat sen tosiasian, että Jeesus on kuningasten Kuningas ja herrain Herra.
  • Saatana haluaa jonkun, joka on täytetty antikristillisellä hengellä, hallitsemaan maailmaa pakottaakseen ihmiset palvomaan häntä, estämään sieluja pelastumasta, ja saattamaan sielut helvettiin meneviksi.
  • NWO on Saatanan suunnitelma korvaamaan Jumalan suunnitelma, korvaamaan pelastuksen ja rauhan suunnitelma epätoivon ja alistamisen suunnitelmalla.
  • Epätieteellisellä Covid-19-rokotuskampanjalla on kaksi tavoitetta: 1) Jäljitysohjelman toteuttaminen, joka voidaan tulevaisuudessa laajentaa Pedon merkki -järjestelmäksi, ja 2) Terveiden ihmisten, joilla on luonnollinen immuunijärjestelmä, muuttaminen epäterveiksi ihmisiksi, joilla on heikentynyt immuunijärjestelmä, jotta heidät voidaan pakottaa luottamaan maailmanhallitukseen selviytymisensä puolesta.
Vigano lisäsi, että globalistinen eliitti (lääketeollisuus, terveydenhuoltoyhtiöt, jne.) rikastuu suuresti Saatanan NWO-suunnitelmasta.

Kahdeksanneksi, koskien järjestelmää kaikkien seuraamiseksi: Joulukuun alussa 2021, Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi vuoden 2021 immunisaatioinfrastruktuurin modernisointilain (Immunization Infrastructure Modernization Act of 2021).

Tämä lakiehdotus varaa 400 miljoonaa dollaria sellaisen järjestelmän kehittämiseen ja toteuttamiseen, jota liittovaltion hallitus, osavaltiot, kaupungit, alueet ym. voivat käyttää kaikkien rokotettujen jäljittämiseen.

Lakiesitys menee nyt Yhdysvaltain senaatin äänestykseen.

Yhdeksänneksi, koskien luonnonkatastrofeja: Joulukuun 2021 ensimmäisellä viikolla ennustettiin, että epätavallisen voimakas myrsky kaataisi 25–38 cm (joillakin alueilla 61 cm) sadetta Havaijille.

Viranomaiset julistivat hätätilan ja varoittivat, että kyseessä voi olla "katastrofaalinen tulva".

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com