Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Venäjä ja Länsi törmäyskurssilla, varsinkin tuoreen Britanniassa sattuneen myrkytystapauksen vuoksi

Tässä tuore Nearing Midnight -kirjoitus profeetalliselta Rapture Ready -sivustolta, jossa puidaan Venäjän ja Lännen kiristyneitä suhteita, jotka voivat johtaa jopa 3. maailmansotaan. Joka tapauksessa tilanne on vakavin sitten kylmän sodan päättymisen, jolloin Yhdysvallat ja NL olivat toistensa kimpussa. Kuten sananlaskussa sanotaan, niin ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa, kun ajatellaan neuvostoimperiumin joidenkin mielestä riemullista romahdusta 1990-luvun alussa. Ainakin luulisi jonkun rauhankyyhkymäisen jenkkilän palvojan, kuten Martti Ahtisaaren, olevan hyvin pettynyt tällä hetkellä tai sitten hän on täysin sokea nähdäkseen nykytilanteen. Presidentti Putin lienee Jumalan valittu ase suurta Babylonia vastaan (Ilm. 18). Valaisevahkon artikkelin suomensi: Olli R.

--------------------------

Nearing Midnight Article By Todd

Mar 19, 2018

Published on: March 18, 2018 by RRadmin7

http://www.raptureready.com/2018/03/18/nm-mar-19-2018/

Venäjä ja Länsi törmäyskurssilla (Russia and West on Collision Course)

Venäjän ja länsimaiden väliset suhteet ovat olleet jatkuvassa laskusuhdanteessa viime vuosina. Keskeinen kohta, jossa tuli selväksi, että olemme suuntaamassa kohti uutta kylmää sotaa, oli Venäjän suorittama Krimin liittäminen itseensä. Länsi vastasi liikkeeseen sarjalla pakotteita Venäjän intressejä kohtaan.

Se, mikä on aiheuttanut eniten vahinkoa Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteille, on kuohunta Venäjän pyrkimyksen suhteen sekaantua vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Ei ole mitään viitteitä siitä, että Venäjän edustajilla olisi ollut suurtakaan vaikutusta äänestystulokseen, mutta siitä huolimatta tuloksena oli lisäpakotteita. Sekä edustajainhuone että senaatti hyväksyivät viime heinäkuussa Venäjää koskevan pakotelain ylivoimaisella äänten enemmistöllä, 419-33 edustajainhuoneessa ja 98-2 senaatissa. Venäjän ulkoministeriö kosti takavarikoimalla kaksi Yhdysvaltain suurlähetystön omistamaa kiinteistöä, ja supistamalla valtuuttamiaan suurlähetystö- ja konsulaatti-henkilökuntia 755 työntekijällä, 1210:stä virkailijasta 455:een.

Vladimir Putin on saattanut nauttia Venäjän juonittelua koskevan tutkinnan alkupäivistä, mutta jos olisi koskaan juttua, joka sisältää liian paljon hyviä asioita, niin tämä temppuilu kelpaisi sellaiseksi. Joka kuukausi Putin'ia on syytetty Lännen mediassa Trump'in kanssa juonittelusta, jotka tekivät vuosisadan rikoksen. Demokraatit ja liberaali media eivät pysty löytämään mitään todisteita salaisesta yhteistyöstä, mutta he ovat päättäneet jatkaa etsimistä heidän parempana pitämälleen versiolle totuudesta.

Tämä hulluus on selvästi jättänyt jälkensä Venäjän johtajaan. Hän on kuulostanut yhä enemmän sellaiselta kuin olisi Pohjois-Korean johtaja. Hiljattain kaksi tuntia kestäneessä puheessaan Putin sanoi, että Venäjä on testannut uuden sukupolven ydinaseita, joita ei voida torjua ja jotka pystyvät iskemään mihin tahansa Yhdysvaltojen osaan. Venäjän presidentti täydensi ilmoitustaan tietokoneella tuotetulla videolla, joka näytti ohjusten kaartuvan kohti Yhdysvaltoja maailman kartalla. Hän sanoi myös, että Venäjän on valmistauduttava 3. maailmansotaan.

Toinen merkki kasvavasta jännitteestä oli hermomyrkky-hyökkäys entistä venäläistä vakoojaa Sergei Skripal'ia ja hänen tytärtään vastaan Isossa-Britanniassa. Neuvostoliitossa 1970-luvulla kehitetyn sotilastason kemikaalin Novichok'in havaitseminen jätti vähän epäilystä siitä, että Kreml oli hyökkäyksen takana. [Tämä Novichok-hermomyrkky on n. 10 kertaa voimakkaampaa kuin VX-hermokaasu. Suom. huom.]

Britannian pääministeri Theresa May antoi Putin'ille 24 tuntia aikaa vastata väitteisiin, jotka koskevat hänen hallintonsa osallisuutta. Venäjän ulkoministeriö antoi hyytävän vastauksen, varoittaen, ettei ”ydinvaltaa kannattaisi uhkailla”.

Venäjän suurlähetystö kokoontui antamaan lausuntoa, jossa luki: ”Venäjän ja Yhdistyneen kuningaskunnan suhteiden lämpötila laskee miinus-23 asteeseen, mutta emme pelkää kylmää säätä.” Suurlähetystö lisäsi erillisen twiitin: ”Pidämme tätä vihamielisenä tekona ja täysin mahdottomana hyväksyä, perusteettomana ja lyhytnäköisenä. Kaikki vastuu Venäjän ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisten suhteiden heikentymisestä johtuu Britannian nykyisestä poliittisesta johdosta.”

Putin'illa ei ole välitöntä tarvetta muuttaa hänen käyttäytymistään. Venäjä on oppinut käsittelemään aikaisempia pakotteita, eikä ole kovin suuria mahdollisuuksia ottaa käyttöön mitään uusia merkittäviä rangaistuksia. Putin'illa on vaalit edessään, ja venäläiset hyväksyvät villisti hänen jumittuneen tilanteensa Lännen kanssa. Se oli Putin'ia puhtaimmillaan, kun hän tölväisi kriitikoitaan tekemällä vaalikampanjastopin Krimillä.

Suurin konfliktin mahdollisuus Lännen ja Venäjän välillä piilee Syyrian valtion yllä. Venäjän ylimmät viranomaiset ovat uhanneet kostaa voimalla mikäli presidentti Donald Trump määrää hyökkäyksen, joka voisi vaarantaa venäläisten sotilaiden henget, jotka ovat asettuneet sinne Syyrian presidentti Bashar al-Assad'in tueksi. Syyriasta on tullut sekamelskainen maa, jota miehittää kuusi ulkovaltaa, joten suuri virhearvio on todennäköisesti vain ajan kysymys.

Venäjän sotilaspoliisi, joka seisoo vartioimassa Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa, ei todennäköisesti ole tietoinen Raamatun kohdasta, joka varoittaa kaupungin täydellisestä tuhosta. Pidän sitä hyvin kiintoisana, että Damaskos on yksi niistä vain muutamasta Syyrian kaupungista, jotka ovat välttyneet suuremmilta vahingoilta. Tässä vaiheessa Damaskoksen asukkailla pitäisi olla samantyyppinen hämmennys, joka oli Hiroshiman ja Nagasakin asukkailla heidän onnekkuutensa vuoksi, kun he välttyivät liittoutuneiden pommituksilta.

On äärettömän paljon lopputulemia siitä, mitä tapahtuu, kun Jesajan profetia täyttyy. Koska panokset ovat hyvin lähellä äärimmäistä vaaraa, rukoukseni on, että en ole lähettyvillä nähdäkseni seuraukset.

”Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi.” (Jesaja 17:1)

– Todd

------------------------------------------

Lopuksi lukekaa minun ja uskonveljeni TL:n välistä sähköposti-kirjeenvaihtoa tuoreesta Britannian myrkytystapauksesta, jossa ilmenee Illuminatin luku 23 eräänl. okkulttisena allekirjoituksena.

https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/OLLIN_JA_ESKATOLOGI_TLn_VALISTA_KIRJEENVAIHTOA_ILLUMINATIN_LUVUN_23_TIIMOILTA_19.3.2018.pdf

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com