Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 23. marraskuuta 2020

Pimeyden päivä lähestyy USAssa varjohallituksen toimesta, joka pyrkii kaatamaan presidentti Trumpin keinolla millä hyvänsä globalisaatio-ohjelmiensa tieltä!

Tässä varsinkin Amerikan nykytilannetta hyvin valaiseva pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolta, jonka suomensin. Kirjoittaja tarttuu ensin USA:n tuoreisiin vaaliasioihin, jotka näyttävät sekavilta, mutta Biden'in valinta vaikuttaa ns. varjohallituksen toimilta, jotta antikristilliset globalisaatiotavoitteet täyttyisivät. Sitten jäljempänä luetellaan indikaattoreita, jotka osoittavat aikakauden loppuun, josta Raamattu on profetoinut ja joka tunnetaan Ahdistuksen aikana. Pimeys koittaa, mutta tunnelin päässä näkyy valo kun Kristus palaa maan päälle hallitsemaan.

-------------------------

Pimeyden päivä lähestyy (Day of Darkness Approaching) :: By Daymond Duck

Published on: November 22, 2020 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/11/22/day-of-darkness-approaching-by-daymond-duck/

Joe Biden on useaan otteeseen sanonut, että Yhdysvallat on menossa "pimeään talveen (dark winter)" Covid'in takia.

Olen sitä mieltä, että Varjohallitus on tehnyt kaikkensa poistaakseen Trump'in virastaan, varastaakseen vaalit, asettaakseen Biden'in virkaan, lukitakseen (lockdown) kristillisen kirkon, sammuttaakseen maailmantalouden, asettaakseen pöydän heidän globaalille talouden nollaukselle (Global Reset, kokous pidetään 18.-21. toukokuuta 2021), pyrkinyt maailman resurssien takavarikointiin, varallisuuden uudelleenjakoon, maailmanhallitukseen, maailmanuskontoon, pakollisiin rokotuksiin, tatuointeihin, kaiken ostamisen ja myymisen seuraamiseen, jne., ja se, mitä he tekevät, lähettää USA:n "pimeyden päivään", joka muutoin tunnetaan Ahdistuksen aikana (Sef. 1:15).

Olen nyt vakuuttunut siitä, että on riittävästi todisteita uskoa, että Trump'in syytökset vaalipetoksesta ovat totta. 
  • Korkealle arvostettu George Washingtonin yliopiston lakiasian professori ja demokraatti Jonathan Turley sanoi, että äänestyspetos tapahtui.
  • Useiden osavaltioiden oikeusministerit ovat pyytäneet Korkeinta oikeutta tarkistamaan Pennsylvanian vaalituloksen.
  • Liittovaltion vaalikomission puheenjohtaja Trey Trainor sanoi, että petosraportit joissakin taistelutanner-osavaltioissa ovat uskottavia.
  • Trump'in asianajaja Sidney Powell sanoi voivansa todistaa, että miljoonia Trump'in ääniä siirrettiin Biden'ille.
  • Testatakseen Nevadan osavaltion erittäin mainostettua äänestäjien allekirjoituksen vahvistusprosessia, toimittaja Nevadassa allekirjoitti muiden ihmisten nimen yhdeksään äänestyslippuun ja laittoi ne sisään, ja kahdeksan yhdeksästä äänestyslipusta selviytyi järjestelmästä (epäonnistumisaste 89%).
  • Lähes 2600 laskematonta ääntä (noin 2/3 Trump'ille) on löydetty Georgian osavaltion uudelleenlaskennassa.
  • Louis Gohmert sanoi, että Yhdysvaltain armeija on takavarikoinut palvelimia Saksassa sijaitsevalta yhtiöltä, joka teki ohjelmiston äänestyskoneille käsittäen Arizonan, Georgian, Michiganin, Pohjois-Carolinan, Nevadan ja Pennsylvanian osavaltiot.
  • On raportoitu, että tähän yritykseen sidoksissa oleviin ihmisiin kuuluvat Bill Gates ja Paul Allen (Microsoftin perustajat), Nancy Pelosi'n henkilöstöpäällikkö, Diane Feinstein'in aviomies, Clinton-säätiö ja George Soros (Yhtiö on myöntänyt antaneensa rahaa Clinton-säätiölle ja palkanneensa Pelosi'n henkilöstöjäsenen lobbariksi).

Pastori Barry Stagner julkaisi 13. marraskuuta 2020 erinomaisen videon YouTubessa otsikolla, "Election Conspiracy, Theory or Fact? (Vaalien salaliitto, teoria vai tosiasia?)"

https://www.youtube.com/watch?v=YK43hjYom3s&feature=youtu.be

Suosittelen, että katsot sen, jos sinulla on aikaa.

Tämä on hengellinen sota, Varjohallitus on Saatanan puolella, Yhdysvaltojen tulevaisuus on vaakalaudalla, tämä sota ei ole ohi, ja päivittäin kerätään lisää todisteita petoksesta, mutta on iso kysymys sen suhteen, mitä Yhdysvaltain korkein oikeus ja osavaltiot tekevät, kun ne antavat valitsijamiesäänensä 14. joulukuuta 2020.

Raamattu kertoo meille, kuinka tämä hengellinen sota päättyy, mutta se ei kerro meille, kuinka monen portin läpi meidän täytyy hypätä päästäksemme sinne tai kuinka kauan se kestää.

Uskon kuitenkin, että tämä on vahva todiste siitä, että olemme pikavauhdilla etenemässä kohti maailmanhallitusta, ja asiat liikkuvat päivä päivältä nopeammin (kuin synnytystuskat).

Tässä on lisää indikaattoreita, jotka saavat minut uskomaan siihen tapaan, jolla hahmotan, mutta minua ei lannisteta, koska Jumalan kansa ei tule olemaan täällä (1. Tess. 5:4-5).

Ensinnäkin, George Soros on kuvattu pahaksi monimiljardööriksi globalistiksi, jolla on ”messiaanisia fantasioita” (Jumala-vastainen, kristillisvastainen, perhevastainen, amerikkalaisvastainen, ​​jne.).

On yleisesti tiedossa, että Soros auttoi Hitler'iä takavarikoimaan juutalaisilta omaisuutta Toisen maailmansodan aikana.

Hän on sekaantunut hämäriin kauppoihin Englannissa, Ranskassa, Australiassa, Unkarissa, Thaimaassa, Malesiassa ja muualla.

Hän on käyttänyt säätiöitään kanavoimaan miljoonia dollareita Barack Obama'lle, Hillary Clinton'ille, demokraattipuolueelle ja muille, jotka haluavat "muuttaa Amerikkaa".

Marraskuun 11. päivänä 2020, Joe Schoffstall'in artikkelissa The Washington Free Beacon -verkkosivustolla otsikolla "George Soros Looms Large Over Biden Transition (George Soros näyttäytyy suurena Biden-siirtymän yllä)" sanotaan, että Joe Biden'illä on useita Soros-ihmisiä hänen virastonsa tarkastusryhmissä (on his Agency Review Teams).

Jos se on totta ja minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä, tuomittu rikollinen, joka omaa antikristillisen ja juutalaisvastaisen maineen (ja ”messiaaniset fantasiat”), omistaa nyt demokraattisen puolueen ja vaikuttaa ihmisten valintaan mahdolliseen Biden'in hallintoon.

Tämä on enemmän kuin yritys kaataa presidentti Trump; se on pyrkimys kaataa Yhdysvallat.

Jokaisen Yhdysvaltain kansalaisen, mukaan lukien Yhdysvaltoja rakastavat demokraatit, pitäisi liittyä ponnisteluun lopettaa tämä, koska voimme menettää kansakuntamme.

Toiseksi, koskien kristillisen kirkon vainoa, 12. marraskuuta 2020, Korkeimman oikeuden tuomari Samuel Alito sanoi, että uskonnollisesta vapaudesta (uskonnonvapaudesta) on "nopeasti tulossa paheksuttava oikeus".

Tuomari Alito'n lausuntoa edesauttoi se tosiasia, että Korkein oikeus kieltäytyi käsittelemästä kahta kirkkojen nostamaa tapausta, jotka koskivat taistelua heidän seurakuntapalvelujensa rajoituksia vastaan.

Jotkut kuvernöörit ja virkamiehet määräävät kirkoille rajoittavampia lukituksia (lockdowns) kuin uhkapelikasinoille, strippiklubeille, elokuvissakävijöille, jne.

Virkamiehet Kaliforniassa ovat käskeneet joidenkin kirkkojen kristittyjä lopettamaan laulamisen.

Raamattu kehottaa meitä olemaan hylkäämättä seurakunnankokoustamme (Hepr. 10:25), se kehottaa meitä laulamaan kymmeniä kertoja, ja nämä virkamiehet yrittävät rajoittaa kokoontumista ja laulamista.

He toimivat kuin perustuslaillista oikeutta uskonnonvapauteen ei olisi, ja puheenjohtaja John Roberts'in korkein oikeus on kieltäytynyt vastaamasta joihinkin haasteisiin.

On parempi totella Jumalaa kuin ihmistä.

TIEDOKSI: Kun Twitter sensuroi edelleen kristittyjä ja konservatiiveja, miljoonat Yhdysvaltain kansalaiset vastustavat vaihtamalla parler.com'iin (www.parler.com).

TIEDOKSI 2: Laulamiemme kappaleiden tulisi olla raamatullisia, laulamisemme tulisi tulla sydämestämme, ja laulujemme tulisi olla suunnattuja Jumalalle, ei pyhäkössä oleville ihmisille.

Kolmanneksi, Biden'in verkkosivuston mukaan, jos Iran palaa noudattamaan Iranin ydinaseita koskevaa sopimusta, Yhdysvallat palaa takaisin sopimukseen.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) ilmoitti 2. marraskuuta 2020, että Iran rikkoo vuoden 2015 ydinsopimusta, Iran on asentanut edistyksellisiä sentrifugeja uraanin rikastamiseksi, Iran rikastaa uraania puhtaammaksi kuin on sallittu, ja Iran on lisännyt sen matalarikasteisen uraanin varastoja.

Iranin mukaan se rikkoo edelleen ydinsopimusta, kunnes valtiot, jotka pitävät sitä voimassa, antavat heille taloudellisia etuja Yhdysvaltojen pakotteiden korvaamiseksi.

Toisin sanoen, Obama'n ja Biden'in Iranille antama lentokoneellinen rahakuorma ei riitä, ja Iran yrittää edelleen saada enemmän irti.

Iranilainen virkamies sanoi 11. marraskuuta 2020, että Iran jatkaa IAEA:n tarkastajien pääsyn estämistä Iranin ydinvoimalaitoksiin.

Neljänneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua, 12. marraskuuta 2020 ilmoitettiin, että Israel on "erittäin huolestunut" Biden'in hallinnon kokoonpanosta, Iranin edistymisestä ydinaseiden kehittämisessä, ja Iranin rikastetun uraanin kertymästä.

Trump korvasi hänen niskoittelevan puolustusministerinsä Mark Esper'in miehellä, joka on haukkamaisempi Irania kohtaan, Christopher Miller, entinen kansallisen vastaterrorismikeskuksen johtaja, ja tämä ruokki spekulaatioita siitä, että Trump saattaa valmistautua toimimaan.

Trump kysyi Miller'iltä ja muilta, mukaan lukien esikuntapäälliköiden puheenjohtajalta, hänen vaihtoehdoistaan hyökätä Iranin ydinlaitoksiin, mutta hän päätti toistaiseksi olla sitä vastaan.

Tämä voi riippua vaalien lopputuloksesta. [Heh, tämä on hyvä pointti! Suom. huom.]

Viidenneksi, Raamatun mukaan, kymmenen kuningasta ilmestyy ennen Antikristuksen ilmestymistä (Dan. 7:7-8).

Olen pitkään väittänyt, että YK jaetaan 10 alueeseen tai 10 kansakuntien kaupankäyntiryhmään (EU, USMCA (Yhdysvallat, Meksiko, Kanada), ASEANin talousyhteisö, GCC eli Persianlahden yhteistyöneuvosto, jne.), ja kullakin alueella on yksi johtaja ennenkuin Antikristus nousee valtaan.

Nämä alueelliset valtioiden kaupankäyntiryhmät ovat olleet tulossa näyttämölle jo vuosia.

Joka tapauksessa 15. marraskuuta 2020, 15 maata suostui tekemään ASEANin talousyhteisöstä maailman suurimman valtioiden välisen kaupparyhmittymän.

Kiina on tämän ryhmän suurin kansakunta (kuulostaa vähän kuin idän kuninkailta) ja asettaa itsensä "globalisaation ja monenvälisen yhteistyön mestariksi" (maailmanhallitus).

Kiinalla on nyt suunnaton vaikutusvalta sääntöihin, jotka muovaavat 10 alueellisen ryhmän sulautumista.

Biden'in voitto edistää Yhdysvaltojen yhteistyötä näiden ryhmien siirtymisvaiheen aikana.

Trump'in voitto hidastaa Yhdysvaltojen yhteistyötä tämän siirtymäkauden aikana.

Kuudenneksi, 16. marraskuuta 2020 kerrottiin, että Kanadan pääministeri Trudeau puhui YK:lle videokonferenssissa syyskuussa, ja hän kutsui koronavirusta mahdollisuudeksi luoda YK:n Agenda 2030 (maailmanhallitus paikoillaan, perustettuna ja toiminnassa vuoteen 2030 mennessä).

Trudeau tuki Global Reset -kokousta, joka on suunniteltu pidettäväksi 18.-21. toukokuuta ja vaati IMF:n, Maailmanpankin, ja G7- sekä G20-maiden johtajien toimia heidän syksyn 2021 kokouksissaan.

Trudeau uskoo, että koronavirusta tarvittiin antamaan maailmanhallitukselle tönäisy eteenpäin, ja monet maailman johtajat uskovat Biden'in jouduttavan sitä todennäköisemmin kuin Trump tekisi.

Seitsemänneksi, 16. marraskuuta 2020, Moderna ilmoitti, että sillä on Covid-rokote, jolla oli 94.5%:n tehokkuus vaiheen I kliinisissä tutkimuksissa (testit rokotteen turvallisuuden selvittämiseksi).

Bill Gates on sidoksissa tähän yritykseen, ja on raportoitu, että rokote muuttaa sen saaneiden DNA:ta.

Gates haluaa myös, että rokotteen saaneet tatuoidaan kvanttipistetatuoinnilla (Quantum Dot Tattoo), jota voidaan seurata ja jonka aktivoi Luciferase-niminen entsyymi.

Gates'in tatuointi ei ole Pedon merkki, mutta se on merkittävä askel siihen suuntaan, ja jokaista, joka ottaa Pedon merkin, kidutetaan ikuisesti (Ilm. 14:9-11).

Hyvä uutinen on, että tämän rokotteen täytyy vielä läpäistä vaiheen II kokeet, ja huono uutinen on se, että niitä nopeutetaan (testit rokotteen tehokkuuden selvittämiseksi).

Yli puolet rokotteista, jotka pääsevät läpi ensimmäisestä vaiheesta, eivät pääse läpi vaiheesta II, mutta voimme lyödä vetoa, että tämä tulee tekemään niin, koska Varjohallitus haluaa sen.

Kahdeksanneksi, Raamatun mukaan sade palaa Israeliin aikakauden lopulla, ja autiomaa kukkii jälleen (Jes. 35:1, 7).

Marraskuun 4. päivänä 2020, Israel sai noin 4 tuumaa sadevettä 24 tunnissa, Israelin keski- ja eteläosissa oli laajamittaista ​​tulvimista, ja veden taso Galileanmerellä nousi noin kolme neljäsosaa tuumasta.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

1 kommentti:

  1. Sorosin kätyrit otti hatkat.

    22.11.20 USAn vaalihuijauksessa käytetty Dominion firman edustajat pakeni kuulustelusta

    https://www.youtube.com/watch?v=OR4cu5hka4M

    yks kommentti videoon:

    bogreol, 2 tuntia sitten

    YLEn puoli yhdeksän uutiset (22.11.) riemuitsee kun vaalivilppisyytökset eivät mene oikeudessa läpi, perusteettomia syytöksiä. Valtamedia käyttää kaiken energian siihen, ettei vahingossakaan käsittele asiaa Trumpin lakitiimin esittämien syytteitten kannalta, väsynyttä journalismia, mistä puuttuu uteliaisuus ja halu edistää tosiasioiden esille tuomista. Tilanne on järkyttävä, Sidney Powell sanoi yhdellä videolla, että kysymyksessä on massiivinen juttu, mikä järisyttää perustuslaillisen tasavallan perustuksia. Media on siinä asettunut vääryyden puolelle, on Bidenin tiimin kanssarikollinen.

    TUOMIO TULEE!!!

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com