Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Onko Ristin sanoma nykyään hullutus myös uskoville?

Seuraavassa tuore tämän viikon Watchman Warning -raportti tunnetulta amerikkalaiselta kirjailijalta ja evankelistalta, pastori Hal Lindsey'lta, joka nyt selvittää hienosti Jeesuksen armon sanomaa ihmiskunnalle, joka ei voi pelastua hyvien töittensä kautta, koska ei voi yksinään saavuttaa Jumalan standardia hyvyydessä. Ainoastaan omaamalla Jeesuksen vanhurskauden, eli vastaanottamalla Jeesuksen sydämiimme, voimme kelvata Jumalalle, joka on täydellisen vanhurskas, kuten Poikansakin. Tätä armon sanomaa hyljeksitään nykypäivänä monessa seurakunnassa, kun pyritään trendikkäillä täydellistymisen keinoilla korvaamaan vanha kunnon Ristin sanoma.

Tähän suomentamaani artikkeliin sopiva keskustelu netistä (ks. Tapani Suonnon video):

http://forum.netmission.fi/forum/hengelliset/uskonel%C3%A4m%C3%A4n-kysymyksi%C3%A4/7258-ristin-sanoma-tapani-suonto-onko-risti-nyky%C3%A4%C3%A4n-hullutus-my%C3%B6s-uskoville-video

-----------------------

Täydellistyneet
Perfectibilists

By Hal Lindsey 14.1.2016

http://www.hallindsey.com/ww-1-14-2016/


Toukokuun 1. päivänä 1776, mies nimeltään Adam Weishaupt perusti järjestön, joka tuli tunnetuksi nimellä ”The Illuminati”. Nykyään on paljon toisistaan erossa olevia noitapiirejä, paholaisen palvontaa harrastavia tyytymättömiä henkilöitä, jotka väittävät olevansa osa ”Illuminatia”. Ja on jonkin verran todisteita siitä, että vanha järjestö saattaa yhä olla olemassa. Mutta tässä keskustelussa, sinun tarvitsee vain tietää, että he ovat olleet olemassa, ja heidät muodostettiin vihaisena reaktiona kristilliselle kirkolle. He olivat raamatullisen kristinuskon vastakohta (antiteesi).

Alussa heitä ei kutsuttu nimellä ”Illuminati”. Heidän alkuperäinen nimensä oli ”Covenant of Perfectibility (Täydellistymisen liitto)” – usein kutsuttu ”täydellistyneiksi (Perfectibilists)”. Ja se oli heidän teemansa. He uskoivat, että ihmiset voisivat täydellistää itseään moraalin ja järjen kautta, yhdessä omituisten ja salaisten seremonioiden kanssa, joita on paljon.

Vaikka he olivat vastakohta kristillisyydelle, lukuisat kristilliset seurakunnat tänäpäivänä omaksuvat Illuminatin ensisijaisen ihanteen – uskon ihmiskunnan kykyyn täydellistää itsensä. Tällaiset seurakunnat näkevät sanoman ristillä kuolevasta Jeesuksesta syntiemme tähden vanhanaikaisena ja merkityksettömänä uudelle sukupolvelle.

He väittävät, että tavalliset evankeliset kristityt asettavat liikaa painoa sille, kuka Jeesus oli ja mitä Hän teki. He valitsevat korostaa sitä, mitä Jeesus sanoi. Mutta kun luet heidän verkkosivujaan, näet, että he huolellisesti poimivat rusinat pullasta koskien Jeesuksen sanoja. Luulen, että he tekevät näin, koska jos katsot kaikkea sitä mitä Hän sanoi, se johtaa sinut takaisin siihen, kuka Jeesus on (Jumalan Poika) ja mitä Jeesus teki (kuoli ristillä meidän syntiemme tähden ja nousi ylös kuolleista).

Genesiksestä Ilmestyskirjaan, Raamattu on ristiriidassa heidän hyvien töiden pelastussanomansa kanssa. Efesolaiskirjeen luku 2:8-9 sanoo, ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.”

Mutta jos lainaat mistä tahansa Paavalin kirjeestä, he ravistavat päätään. Kuten ensimmäisen vuosisadan kristityt Korinttossa, he sanovat pyhällä alentuvaisuudella, ”Minä olen Kristuksen puolta.” (1. Kor. 1:12)

He väittävät kannattavansa Vuorisaarnaa. Mutta jokaisen, joka lukee tuota Vuorisaarnaa, pitäisi aloittaa alusta. Autuaaksijulistamisten ensimmäiset sanat ovat, ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” (Matteus 5:3)

Se on kova katkelma ymmärrettäväksi. Miksi ”hengessään köyhät”? Haluaako Hän, että olisimme hengellisesti köyhiä? On helppo ymmärtää, kuinka aineelliset rikkaudet voivat saada meidät ongelmiin, mutta mitä väärää on olla hengellisesti rikas?

Jeesus aloitti viestinsä näillä sanoilla hyvästä syystä – ne eivät ole loppu, vaan alku. Emme voi aloittaa matkaamme Hänen kanssaan, ennenkuin ymmärrämme hengellisen köyhyytemme ilman Häntä.

Jumala ei tule luoksesi, hattu kädessä, pyytäen, että jaat Hänen kanssaan hengelliset rikkautesi. Hän ei tarvitse hengellisiä rikkauksiasi. Sinä tarvitset Häntä. Hän kaipaa jakaa noita rikkauksia kanssasi. Mutta sinä et saa niitä Häneltä ennenkuin ymmärrät, ettei sinulla ole niitä sisälläsi.

Toisessa osassa Vuorisaarnaa, Jeesus sanoi, ”Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matteus 5:20)

Kuvittele kuinka järkyttävää tuo on ollut Häntä kuunnelleille ihmisille. He näkivät kirjanoppineet ja fariseukset vanhurskauden ruumiillistumana. Nämä ihmiset laskivat lehdet heidän mausteistaan varmistaakseen, että he maksoivat tarkasti kymmenyksensä. (Matteus 23:23) He eivät vain tutkineet lakia, he tutkivat perinnäissääntöjä, jotka oli rakennettu lain ympärille. (Markus 7:3) Ollakseen täysin varmoja, etteivät koskaan lausuneet Herran nimeä turhaan, he eivät edes sanoneet Hänen nimeään.

Mutta Jeesus sanoi, että se ei riitä. Miksi? Koska Jumala on Hänen oman standardinsa mukainen hyvyys. Hän on luotilanka. Mikään vähempi kuin Hänen vanhurskauden tasonsa on kuin saastainen rätti. (Jesaja 64:6) Vuorisaarnassa Jeesus sanoi, ”Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.” (Matteus 5:48)

Vain Jumala on niin täydellinen kuin Jumala. Mutta Jeesus on tuo täydellinen, koska Hän on Jumala. Hän on Jumala Poika. Hänen vanhurskautensa on mittari. Meidän täytyy saada tuo vanhurskaus tai me emme voi pelastua. Toisen Korinttolaiskirjeen luku 5:21 sanoo, ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”

Jeesus puhui ihmisistä, jotka syyllistyivät järkyttäviin synteihin, kuten huorintekemiseen (Matteus 5:27-28) sekä murhaan (Matteus 5:22) yksinomaan heidän ajatuksillaan. Hän opetti meitä ajattelemaan oikeita asioita. Mutta Hän myös osoitti kuinka räikeästi me epäonnistumme kohtaamaan Jumalan standardit. Jokainen ihminen jossain vaiheessa on ollut himokkaine ajatuksineen, ollut vihainen ilman syytä, tai epäonnistunut rakastamaan vihollisiaan. Emme voi asettaa toivoamme hyvyyteemme. Jumalan armo on ainoa vastaus!

Jeesuksen sanat saumaavat ihmiskunnan Persoonaan ja Jeesuksen tehtävään. Hän sanoi, ”Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.” (Luukas 19:10)

Hänen sanomansa armosta on ajaton. Se on äärettömästi parempi verrattuna mihinkään trendiin tai villitykseen. Jeesuksen sanoma oli Hän itse. Joten älä ole armoa-hylkivä ”perfektionisti”. Sen sijaan, anna Jeesuksen tehdä täydellistäminen sinussa. ”Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” (Fil. 1:6)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com