Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Last Trumpet Newsletter -- Helmikuu 2016

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta helmikuun 2016 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXV    Issue II    February 2016

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa!
(Evil Men And Seducers Waxing Worse And Worse!)

”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.”

2. Tim. 3:13-15

”Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".”

1. Piet. 2:9-10

”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.”

Room. 12:1-2


Tässä LTN:n numerossa, tarkastelemme nykypäiviemme ajankohtaisia tapahtumia ja sitä vaikutusta, joka niillä on ollut ympäri maailman. Onko maailma, jossa elämme tänään, muuttumassa paremmaksi, vai ovatko olosuhteet tällä planeetalla itseasiassa muuttumassa pahemmiksi? Kuulemme usein merkkihenkilöiden kertovan meille, kuinka hienoa kaikki on nykyaikana. Tämä on jotain, jota presidentti Obama on tehnyt useammin kuin kerran. Puhuessaan Yhdistyneissä Kansakunnissa syyskuussa 2014, Obama oli todennut, ”Sanon usein nuorille ihmisille Yhdysvalloissa, että huolimatta uutisotsikoista, tämä on parasta aikaa ihmiskunnan historiassa syntyä tänne, sillä tulet todennäköisemmin kuin koskaan ennen olemaan lukutaitoinen, terve, ja vapaa tavoittelemaan unelmiasi.” (1) Tämä näkemys sai hiljattain vastakaikua Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry'lta. Puhuessaan Maailman talousfoorumissa Sveitsin Davos'issa tammikuussa 2016, Kerry totesi yleisölleen, ”Emme elä uudessa normaalissa, eikä meidän tarvitsekaan. Emme ole edeltämäärätyn tulevaisuuden vankeja. Muutos on tapahtumassa maailmassamme parempaan suuntaan ja se tapahtuu nopeammin, liikkuu nopeammin kuin koskaan ennen.” (2) Huolimatta Barack Obaman ja John Kerry'n väitteistä, miljardien ihmisten tosielämän kokemukset ympäri maailmaa osoittavat, että olosuhteet eivät ole muuttumassa parempaan suuntaan. Itseasiassa, me elämme tänään maailmassa, jossa kristittyjen vainoaminen on kaikkien aikojen huipussa, samalla kun moraaliset arvot näyttävät katoavan, ja jopa usein kehuttu maailmantalous on hataralla pohjalla.

Tammikuun 20. päivänä 2016, järjestö nimeltä Open Doors raportoi, että kristitty väestö useissa maissa kärsii ennennäkemättömän intensiteetin omaavasta vainosta, jollaista ei ole koskaan ennen nähty modernissa historiassa. ”Vuoden 2016 World Watch List dokumentoi ennennäkemättömästä väkivallan eskaloitumisesta kristittyjä vastaan, tehden tästä menneestä vuodesta voimakkaimman ja pitkäkestoisimman hyökkäyksen kristillistä uskoa vastaan modernissa historiassa”, sanoi David Curry, joka on Open Doors'in toiminnanjohtaja. Myöhemmin hän jatkoi sanoen, ”Poissulkeminen, syrjintä ja väkivalta kristittyjä vastaan on ennennäkemätöntä, ja on sekä leviämässä että voimistumassa. Kristittyjä, jotka haluavat hartaasti asua kotimaissaan, pakotetaan pakenemaan henkensä ja lastensa edestä.” (3) Vaino on yleisintä islamilaisissa maissa, joissa kristityt ovat vähemmistönä. Kuitenkin, kommunistimaat, kuten Kiina ja Pohjois-Korea ovat myös vihamielisiä kristinuskolle. On arvioitu, että 50,000-70,000 kristittyä on vangittu ja alistettu pakkotyöhön Pohjois-Koreassa. (4)

Minulla on tunne, että ne, jotka kärsivät tällaisesta vainosta olisivat todennäköisesti eri mieltä John Kerry'n uskomuksen suhteen, että ”muutosta tapahtuu maailmassamme parempaan suuntaan”. Tällainen käsitys on todella ristiriidassa Raamatun kanssa. Meitä varoitetaan apostoli Paavalin toimesta Toisen Timoteuskirjeen luvussa 3:13, ”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.”

Perheyksikön tuhoaminen Amerikassa! (The Destruction Of The Family Unit In America!)

Elämä Yhdysvalloissa on muuttunut voimakkaasti vuosisadanvaihteesta lähtien. Yksi merkittävimmistä muutoksista, joita olemme nähneet, on perheyksikön tuhoaminen. On hieman ironista, että homoseksuaaliset parit ovat käynnistäneet niinkin raivokkaan taistelun viime vuosina oikeudesta ”mennä naimisiin” heidän samaa sukupuolta olevien kumppaneidensa kanssa samalla kun kasvava määrä heteropareja luopuu avioliitosta kokonaan. Tämän seurauksena suuri osa Yhdysvalloissa syntyneistä lapsista on syntynyt avioliiton ulkopuolella. Tämän suuntauksen totesi New York Times noin neljä vuotta sitten artikkelissa, joka julkaistiin 17. helmikuuta 2012. Tuolloin raportissa todettiin, että yli puolet kaikista alle 30-vuotiaiden synnytyksistä tapahtui avioliiton ulkopuolella, kehitys, josta lehti käytti nimitystä ”uusi normaali”. (5) Äskettäin julkaistu tieto Yhdysvaltojen tartuntatautien ehkäisy- ja valvontaviraston (CDC) taholta, osoittaa, että ällistyttävät 40,6 prosenttia kaikista syntymistä Yhdysvalloissa tapahtuu nyt avioliiton ulkopuolella. (6) Hämmästyttävää kyllä, tämä vallitseva suuntaus ei näytä olevan huolenaihe useimmille amerikkalaisille. Tutkimus, jonka teki Gallup toukokuussa 2015, havaitsi, että 61 prosenttia vastaajista sanoi, että se on moraalisesti hyväksyttävää saada lapsia avioliiton ulkopuolella. (7)

Tietenkään tätä ei olisi tapahtunut, jos ihmiset sitoutuisivat läheisesti Raamatun standardeihin. Kuitenkaan naimattomat äidit ja rikkoutuneet perheet eivät ole ainoita ongelmia. Käyttäytyminen, josta on tullut normaalia suuressa osassa maailmaa, mukaan lukien Yhdysvallat, on johtanut hämmästyttävään sukupuolitautien leviämiseen. CDC'n julkaisemien tietojen mukaan lokakuussa 2014, noin 50,5 miljoonaa miestä ja 59,5 miljoonaa naista Yhdysvalloissa on saanut tartunnan sukupuolitaudeista. (8) Laittamalla asiat oikeisiin mittasuhteisiin, Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto arvioi, että Yhdysvaltojen koko väestö on tällä hetkellä noin 322 miljoonaa ihmistä. (9)

Valitettavasti synti johtaa usein lisäsyntiin, ja vakavin kaikista synneistä on tullut yleiseksi tässä maassa nykyään. Barbaarista aborttikäytäntöä ei ainoastaan hyväksytä ja suvaita Yhdysvalloissa, vaan sitä ylistetään ja mainostetaan. Sikälikin kun Yhdysvaltain presidentti Barack Obama antaa joka vuosi lausunnon Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuotta 1973 koskevan päätöksen laillistaa abortti muistoksi. Tammikuun 22. päivänä 2016, Obama antoi seuraavan lausuman: ”Tänään vietämme 43. vuosipäivää koskien Korkeimman oikeuden päätöstä tapauksessa Roe vs. Wade, joka vahvisti naisen vapautta tehdä omat valintansa ruumiinsa suhteen eikä olla yksityisten päätösten tyrkyttämänä, jotka on tehty naisen ja hänen lääkärinsä välillä. Kun me muistelemme tätä päivää, me myöskin kaksinkertaistamme sitoumuksemme suojella näitä perustuslaillisia oikeuksia, kuten turvata naisen pääsy turvalliseen, edulliseen terveydenhuoltoon, sekä suojella hänen oikeuttaan lisääntymisvapauteen pois pyrkimyksistä heikentää tai kumota sitä. Amerikassa jokainen meistä ansaitsee oikeuksia, vapauksia ja mahdollisuuksia täyttää unelmiaan.” (10) Tämä päätös, jota Obama haluaa muistella, on johtanut yli 58 miljoonan viattoman ihmishengen menetykseen Yhdysvalloissa. (11)

Hämmästyttävää kyllä, tässä maassa on aborttiasiantuntijoita, jotka näyttävät uskovan, että Jumala hymyilee heille ylhäältä kun he teurastavat vauvoja. Äskettäisessä kirjeessään Des Moines Register'in toimittajalle, sijaiten Des Moines'issa Iowan osavaltiossa, Heartland'issa toimivan Planned Parenthood'in lääketieteellinen johtaja Jill Meadown kirjoitti, ”Olen aborttiterveydenhuollon tarjoaja ja olen ylpeä siitä, mitä teen. Se on etuoikeus olla posiivisesti läsnä henkilön elämässä ajankohtana, jolloin hän eniten ansaitsee hoitoa ja myötätuntoa.” Myöhemmin hän jatkoi kirjoittaen, ”Planned Parenthood tarjoaa näyttöön perustuvaa, myötätuntoista, ei-tuomitsevaa, korkealaatuista, edullista lisääntymisterveydenhuoltoa. On aika niiden ihmisten, jotka ovat abortinvastaisia, lopettaa terrori, valheet, viharetoriikka, disinformaatio, ja väkivalta meitä vastaan. Kaikesta huolimatta meitä eivät pelottelut ja uhkailut saa hylkäämään ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia meistä. Aion edelleen seurata Jumalani antamaa kutsumusta olla aborttihoidon tarjoaja. Ovemme tulevat pysymään auki. Tulkoon vaikka mitä.” (12) Tämä nainen todella uskoo, että Jumala on kutsunut hänet tappamaan vauvoja, ja hän ei ole ainoa, jolla on tämä kieroutunut näkemys. Toisessa artikkelissa, jonka on kirjoittanut nuori lääkäri nimeltään Carolyn Payne, todetaan, ”Kuka haluaa olla abortintarjoaja? Minä haluan. Ja minulla ei ole nenärengasta eikä tatuointia. Olen viisi jalkaa pitä blondi Ohiosta ja minun viimeisin poikaystävä oli pastori. Itseasiassa, minun keskilännen kristillinen kasvatus on pitkälti vastuussa vakaumuksestani, että aborttipalvelujen tarjoaminen on yksi mielekkäimmistä tavoista, joksi itse koen, voidakseni myötävaikuttaa tekemään maailmasta entistä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman paikan naisille.” Payne myöhemmion teki väitteen, että hänen ensimmäinen abortin suorittamisensa sai hänet hyvälle tuulelle. ”Ensimmäisen MVA'n (manual vacuum aspiration abortion, manuaalinen tyhjiinimu-abortti) tarjoaminen oli 'toimenpide joka antoi hyvän fiiliksen', koska olimme onnistuneesti suorittaneet intervention, joka muutti naisen elämän paremmaksi!” Ehkä nämä naiset eivät ole koskaan lukeneet Matteuksen lukua 18:14, jossa Jeesus julistaa, ”Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.”

Onko maailmantalous vaikeuksissa? (Is The Global Economy In Trouble?)

Monille meistä, muistot vuoden 2008 Suuresta taantumasta ovat yhä tuoreena mielessämme. Loppujen lopuksi vuosi 2008 ei ollut kovinkaan kauan sitten. Viime vuosina meille on kerrottu, että elpyminen on täydessä vauhdissa, ja näinollen meidän ei tarvitse huolehtia maailmantaloudesta. Kuitenkin vuosi 2016 on jo nähnyt paljon taloudellista epävakautta, ja merkittävät hahmot varoittavat, että tilanne voisi pian olla paljon pahempi. Yksi tällainen hahmo on William White, joka on tarkastelukomitean puheenjohtajana taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä eli OECD'ssä. Puhuessaan maailmantalouden nykytilasta, Mr. White oli sanonut seuraavaa, ”Tilanne on pahempi kuin se oli vuonna 2007. Meidän makrotalouden ammusvarasto taistelussa laskusuhdanteita vastaan on pohjimmiltaan kokonaan käytetty.” Hän myöhemmin jatkoi sanoen, ”Velka on jatkanut kasvuaan viimeisen kahdeksan vuoden aikana ja se on saavuttanut sellaiset tasot maailman joka osassa, että ne ovat tulleet voimakkaaksi onnettomuuden aiheuttajaksi. Siitä tulee itsestään selvää seuraavassa taantumassa, että monet näistä veloista ei tule koskaan hoidetuiksi tai takaisinmaksetuiksi, ja tämä tulee olemaan epämukavaa monille ihmisille, jotka luulevat omistavansa jonkin arvoisia varoja. (14) Samaan aikaan, elitistinen miljardööri George Soros on varoittanut, että viimeaikainen valuutan arvonalennus Kiinassa voisi johtaa toiseen maailmanlaajuiseen finanssikriisiin. ”Kiinalla on suuri säätöongelma. Sanoisin, että se merkitsee kriisiä. Kun katson rahoitusmarkkinoita, siellä on vakava haaste, joka muistuttaa minua kriisistä, joka meillä oli vuonna 2008”, Soros sanoi. (15)

Yhdysvalloilla on jo edessään lukuisia taloudellisia ongelmia. Itseasiassa, Yhdysvaltojen Puerto Rico'n territorio on epäonnistunut velkojensa takaisinmaksussa. Kirjeessä, joka on päivätty tammikuun 17. päivälle 2016, ja osoitettiin Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtajalle Paul Ryan'ille, Yhdysvaltain valtiovarainministeri Jack Lew kirjoitti, ”Kirjoitan pitääkseni sinut ja kollegasi ajantasalla Puerto Rico'n velkakriisistä. Arvostan viimeaikaista Kongressin johdon sitoumusta saada aikaan vastuullinen ratkaisu Puerto Rico'a varten. Auttaakseni 3,5 miljoonaa amerikkalaista, jotka asuvat Puerto Rico'ssa, Kongressin täytyy hyväksyä lakiesitys, jonka presidentti allekirjoittaa laiksi ennen maaliskuun loppua. Vaikka on monia tapoja, joilla tämä kriisi voisi edelleen kärjistyä, on selvää, että Puerto Rico on jo keskellä taloudellista romahdusta.” Lew edelleen jatkoi kirjoittaen, ”Puerto Rico on jo maksukyvytön. Se on siirtämässä varojaan yhdeltä velkojalta maksaakseen toiselle ja on pysäyttänyt kokonaan maksut koskien useita velkojaan.” (16)

Mielestäni on turvallista sanoa, että me kaikki arvostamme alhaisempia hintoja bensapumpulla. Kuitenkin öljyn hinnan lasku on jo aiheuttanut tuhoa Yhdysvalloissa. CNN'n raportin mukaan, öljyn alhainen hinta on saanut 42 amerikkalaisen yrityksen hakeutumaan konkurssiin vuoden 2015 alusta lähtien. (17) Lisäksi arviolta 250,000 ihmistä on menettänyt työpaikkansa. (18) Ongelma voi edelleen olla mutkikas tulevina kuukausina nyt kun Lännen pakotteet Irania vastaan poistetaan, ja Iranilla on mahdollisuus myydä öljyään maailmalle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012.

Kuten on tavallista Yhdysvalloille, suurta liittovaltion alijäämää ennustetaan vuodelle 2016. Itseasiassa, alijäämän odotetaan kasvavan 24 prosentilla tänä vuonna 544 miljardiin dollariin. Kongressin budjettitoimisto (CBO), arvioi, että liittovaltion alijäämä vuonna 2022 tulee ylittämään biljoona dollaria. (19) Luonnollisesti Yhdysvaltojen valtionvelka on jatkanut kasvuaan, ja on nyt saavuttamaisillaan 19 biljoonan dollarin rajan. (20) Nykyisellä tahdillaan, kansallinen velka tulee saavuttamaan ällistyttävät 27 biljoonaa dollaria vuoteen 2025 mennessä. (21)

Me elämme tänään maailmassa, jota ohjataan velalla. Se ei ole yksinomaan amerikkalainen ongelma koska on olemassa monia maita, joilla on valtava määrä velkaa. Itseasiassa, raportti, jonka julkaisi Maailman talousfoorumi heinäkuussa 2015, osoittaa, että kolme eniten velkaantunutta maailman maata ovat Japani, Kreikka, ja Italia. (22) Aikovatko tämän maailman valtiot koskaan maksaa takaisin velkojaan? En usko, että he tekevät näin. Tulee aika, jolloin velka Yhdysvalloissa ja muissa maissa ympäri maailmaa saavuttaa pisteen, jossa se ei voi edetä yhtään pitemmälle. Uskon, että kun se tapahtuu, maailman taloudet romahtavat, ja uusi yhden-maailman talous tullaan ottamaan käyttöön. Yrityksessä houkutella massoja hyväksymään tämä talouden rakenne, meille kerrotaan, että kaikki aikaisemmat velat annetaan anteeksi. Kuitenkin, uusi järjestelmä käärii koko maailman globaaliksi, sähköiseksi, ja rahattomaksi yhteiskunnaksi. Ne, jotka kieltäytyvät hyväksymästä tätä asioiden uutta järjestystä tulevat huomaamaan, etteivät he enää pysty ostamaan tai myymään.

Maailma, joka on yhdistynyt mukautumisessa! (A World United In Conformity!)

Viime kuun Last Trumpet -uutiskirjeessä, käsittelin yksityiskohtaisesti Yhdistyneiden Kansakuntien suunnitelmia yhdistää koko maailma globaalin hallinnointisysteemin alle vuoteen 2030 mennessä. Heidän toimintasuunnitelmansa, jota he kutsuvat nimellä ”The 2030 Agenda for Sustainable Development (Vuoden 2030 agenda kestävää kehitystä varten)”, on kunnianhimoinen suunnitelma, joka käsittää globaalin talouden, globaalin koulutusjärjestelmän, ja globaalin terveydenhuollon. Tammikuussa 2016, YK:n varapääsihteeri Jan Eliasson mainosti tätä uutta agendaa. ”Perusperiaatteet, jotka tukevat uusia tavoitteita ovat keskinäinen riippuvuus, universaalisuus, ja solidaarisuus. Ne pitäisi toteuttaa kaikilla lohkoilla kaikissa yhteiskunnissa, työskennellen yhdessä. Ketään ei pitäisi jättää sivuun. Ihmiset, jotka ovat vaikeimmin tavoitettavissa, pitäisi asettaa etusijalle”, Eliasson sanoi. Myöhemmin hän jatkoi sanomalla, ”Meidän on oltava valmiita ajattelemaan – ja toimimaan – kattavasti ja kokonaisvaltaisesti. Jokaisella toimijalla, jokaisella maalla, jokaisella kansainvälisellä ja alueellisella järjestöllä on vastuu työskennellä synergiassa, kääntää toimintaohjelma käytännön realiteetteihin maaperällä.” (23) On selvää, että hän puhuu maailmanhallituksesta. Eikä vaan siitä, vaan on ilmeistä, että YK odottaa jokaisen miehen, naisen ja lapsen mukautuvan heidän eritelmiinsä säyseänä ja alistuvana maailmankansalaisena. Itse Agendan tekstistä, me löydämme seuraavat sanat, ”Vahvistamme yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen tärkeyden, samoin kuin muut kansainväliset asiakirjat liittyen ihmisoikeuksiin ja kansainväliseen lakiin. Korostamme kaikkien valtioiden vastuuta, Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukaisesti, kunnioittamalla, turvaamalla, ja edistämällä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kaikille...” (24) Kun luin nämä sanat, en voinut muuta kuin ajatella Kirjoituksia, jotka löydämme Roomalaiskirjeen luvusta 12:2, joka julistaa, ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” Huomaa, että Raamattu nimenomaan vaatii Jumalan kansaa olemaan ei-mukautuvaisia. Itseasiassa, Jeesus Kristus, ollessaan ruumiillisesti tämän maan päällä, oli suurin toisinajattelija, joka on koskaan elänyt. Raamattu ei koskaan ohjeista Jumalan lapsia yhdistymään maailman kanssa. Todellisuudessa Ensimmäisen Pietarinkirjeen luku 2 kertoo meille, että olemme ”muukalaisia tässä maailmassa.”

Muuten, ne, jotka odottivat Obaman katoavan valokeilasta hänen toisen presidenttikautensa jälkeen, saattavat kokea pettymyksen jos Obama saa tahtonsa läpi. Uutisraportteja nousi esiin tammikuussa 2016, jotka osoittavat, että Barack Obama on salaa kampanjoimassa seuratakseen Ban Ki-Moon'ia Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerinä. Tämä kehitys nosti vihan Israelin pääministerissä, Benjamin Netanyahu'ssa, joka kuulemma sanoi, ”Eikö kahdeksan vuotta Obaman virkavuosia ollut tarpeeksi?” (25)

Samaan aikaan, paavi Franciscus on jatkanut kampanjaansa yhdistää maailman uskonnot. Puhuessaan videolla, joka julkaistiin tammikuussa 2016 loppiaisjuhlan aikana, paavi Franciscuksen kuullaan sanovan, ”Suurin osa maapallon asukkaista ilmoittaa olevansa uskovaisia. Tämän pitäisi johtaa uskontojen väliseen vuoropuheluun. Meidän ei pitäisi lopettaa rukoilemasta sen puolesta ja pitäisi tehdä yhteistyötä niiden kanssa jotka ajattelevat eri tavalla.” Hän jatkoi sanomalla, ”Monet ajattelevat eri tavalla, tuntevat eri tavalla, etsivät Jumalaa tai kohtaavat Jumalan eri tavoin. Tässä väkijoukossa, tässä uskontojen joukossa, on vain yksi asia varma meitä kaikkia koskien: olemme kaikki Jumalan lapsia.” (26) Videossa esiintyy myös naispuolinen lama, joka ilmaisee luottamuksensa Buddhaan, juutalainen rabbi, joka ilmaisee uskonsa Jumalaan, pappi, joka sanoo uskovansa Jeesukseen Kristukseen, sekä muslimi, joka julistaa uskoaan Allahiin. (27) Hämmästyttävää kyllä, paavin sanoma on suoraan ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa. Johanneksen luvussa 14:6 Jeesus sanoo meille, ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Johanneksen luvussa 8:44, Jeesus hälventää ajatusta, että jokainen ihminen on Jumalan lapsi, kun Hän kertoo vastustajilleen, ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.”



Suomentajan kommentti: On huomattavaa, että paavin videolla eri uskontojen edustajat sanovat kukin vuorollaan, että he uskovat rakkauteen (I believe in love), joka oli teemana amerikkalaisen jalkapallon 50. Super Bowl'in puoliaikashow'ssa 7.2.2016. Katso show'sta terävä videoanalyysi: https://www.youtube.com/watch?v=6LYqxVnz4J0 ja siinä kohta 12:25, jossa yleisömeressä näkyy isolla teksti: BELIEVE IN LOVE. Videon tekijä, The Vigilant Christian, huomauttaakin videonsa esittelyssä, että tämä on väärää newage hippirakkautta (In the performance was the promotion of false new age hippie love that will unite mankind under the Antichrist!).

Christian Post'in julkaiseman raportin mukaan tammikuussa 2016, paavi Francis on kutsuttu vierailemaan Rooman suuressa moskeijassa. Vieraillessaan paavin luona, islamilaiset johtajat moskeijasta kuulemma sanoivat paavi Francisille, että oli ”kunnia tavata teitä ja tunnistaa moraalinen sekä hengellinen johtajuutenne. Meillä on kunnia kutsua teidät islamilaiseen kulttuurikeskukseen.” Vastauksena Franciscus kertoi vieraille että se olisi ”suuri ilo vierailla myöskin teidän luona, koska se olisi suuri merkki meidän veljeydestämme.” (28)

Kaaos Euroopassa! (Chaos In Europe!)

Viime kuukausina on puhuttu paljon maahanmuuttokriisistä Euroopassa. Johtuen suurelta osin Syyrian sisällissodasta, monet maahanmuuttajat ja pakolaiset ovat jättäneet alkuperäisen maansa ja ovat tehneet Euroopasta heidän uuden kotinsa. Itseasiassa, yli miljoona siirtolaista astui Eurooppaan vuonna 2015. Puolet heistä tuli Syyriasta. (29) Kuten odottaa saattoi, tämä äkillinen lisäys väestössä on vaatinut valtavasti resursseja ja on kuormittanut merkittävästi infrastruktuuria eurooppalaisissa yhteisöissä. Hämmästyttävää kyllä, edellämainittu George Soros tarjosi mielipiteensä tästä kriisistä Euroopassa ja on antanut ymmärtää, että Euroopan Unioni on romahduksen partaalla. ”On syytä olla hermostunut tästä. Kun hän (Saksan liittokansleri Angela Merkel) oikein ennusti, EU (Euroopan Unioni) on romahduksen partaalla. Kreikan kriisi opetti Euroopan viranomaisille sotkemisen taitoa kriisin toisensa jälkeen välityksellä. Tämä käytäntö tunnetaan yleisesti tiellä olevan tölkin potkimisena, vaikka olisi parempi kuvailla sitä pallon potkimisena ylämäkeen, niin että se palaa takaisin alas.” Soros sitten jatkoi sanomalla, ”Merkel näki oikein maahanmuuttokriisin potentiaalin tuhota Euroopan Unioni. Siitä mikä oli ennustus on tullut todellisuutta.” (30)

Kuten oli odotettavissa, kulttuurisista eroavaisuuksista maahanmuuttajien ja eurooppalaisten välillä on tullut syy kiistelylle kaikkialla Euroopan Unionissa. Valitettavasti on käynyt selväksi, että monet maahanmuuttajat ovat melko riehakkaita miehiä, joilla on äärimmäisen huono käsitys naisista. Tällaiset asenteet johtivat järkyttävään iskuun joulukuun 31. päivänä 2015. Tuona päivänä yli 800 naista pahoinpideltiin kun he osallistuivat uudenvuodenaaton juhlintaan Saksan Köln'issä. (31) Hyökkäysten, joista monet olivat luonteeltaan seksuaalisia, suorittajina olivat arabimiehet tai he olivat pohjoisafrikkalaisten näköisiä. (32) Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmaisi tyrmistyksensä hyökkäyksistä ja lupasi, että yrityksiä tehtäisiin ”löytämään syylliset niin nopeasti ja kattavasti kuin mahdollista ja että heitä rangaistaisiin riippumatta heidän alkuperästään tai taustastaan.” (33) On tärkeää huomata, että tämänkaltaiset hyökkäykset eivät ole uusia. Itseasiassa, samanlaisia hyökkäyksiä tapahtui Ruotsissa vuonna 2014. ”Se oli toimintatapa, jota emme olleet koskaan ennen nähneet: suuria nuorten miesten ryhmiä, jotka ympäröivät tyttöjä ja ahdistelivat heitä. Tapauksissa, joissa pystyimme pidättämään epäillyt, heillä oli ulkomaalainen tausta, vastasaapuneita pakolaisia iältään 17-20 -vuotiaita, jotka olivat tulleet Ruotsiin ilman heidän perheitään”, sanoi Tukholman kaupungin hallintovirkailija Roger Ticoalu. (34) On sanomattakin selvää, että jännitteet ovat korkealla Euroopassa. Näihin hyökkäyksiin syyllistyneet eivät varmastikaan antaneet perustetta maahanmuuttajien pyrkimykselle kerätä tukea heidän ahdingolleen.

Lopuksi, nykyiset uutisotsikot tekevät selväksi, että maailma, jossa elämme, ei ole muuttumassa paremmaksi. Olen varma, että tulemme kohtaamaan monia haasteita edessä olevina päivinä. Kuitenkin me palvelemme armollista Jumalaa, joka antaa meille aina voimaa, jota tarvitsemme voittaaksemme maailman. Ensimmäisen Johanneksenkirjeen luvusta 5:4 luemme, ”Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.” Jos et ole vielä luovuttanut sydäntäsi Jumalalle ja omistanut elämääsi Hänelle, kehotan sinua tekemään niin nyt. Tehdessäsi näin, Hän antaa sinulle voimaa, jota tarvitset kestääksesi loppuun asti.

Kiitokset teille kaikille, jotka tuette tätä ministeriötä. Emme voisi tehdä sitä, mitä teemme ilman apuanne, ja olemme kiitollisia jokaiselle teistä. Kuten aina, olemme täällä ja valmiina rukoilemaan tarpeittesi puolesta ja me kutsumme sinua lähettämään meille rukouspyyntösi. Suomme aina kullekin esirukouspyynnölle yksilöllistä huomiota. Me Last Trumpet -ministeriössä uskomme vakaasti, että Jumala kuulee meitä kun me huudamme Hänen puoleensa, ja me olemme nähneet monia vastauksia rukouksiin vuosien mittaan. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Official Speech Transcript, September 24, 2014, By Barack Obama, http://whitehouse.gov.
02. Bloomberg News, January 22, 2016, By Ian Wishart, http://bloomberg.com.
03. Breitbart News, January 20, 2016, By Thomas D. Williams, Ph.D, http://breitbart.com.
04. Ibid.
05. The New York Times, February 17, 2012, By Jason DeParle and Sabrina Tavernise, http://nytimes.com.
06. Centers for Disease Control and Prevention, September 30, 2015, http://cdc.gov.
07. Gallup, May 28, 2015, By Jeffrey M. Jones, http://gallup.com.
08. CBS Local News, October 6, 2014, By CBS Local News, http://atlanta.cbslocal.com.
09. The United States Census Bureau, January 23, 2016, http://census.gov.
10. CNS News, January 22, 2016, By CNS News Staff, http://cnsnews.com.
11. Ibid.
12. Life News, January 15, 2016, By Micaiah Bilger, http://lifenews.com.
13. Life News, December 29, 2015, By Micaiah Bilger, http://lifenews.com.
14. The Telegraph, January 19, 2016, By Ambrose Evans-Pritchard, http://telegraph.co.uk.
15. Bloomberg News, January 6, 2016, By Anusha Ondaatjie and Adam Haigh, http://bloomberg.com.
16. Economic Policy Journal, January 17, 2016, Posted by Robert Wenzel, http://economicpolicyjournal.com.
17. CNN, January 18, 2016, By Matt Egan, http://cnn.com.
18. The New York Times, January 22, 2016, By Clifford Krauss, http://nytimes.com.
19. The Washington Times, January 19, 2016, By Stephen Dinan, http://washingtontimes.com.
20. National Review, January 20, 2016, By Michael Tanner, http://nationalreview.com.
21. Ibid.
22. World Economic Forum, July 16, 2015, By Jose Santiago, http://weforum.org.
23. UN News Centre, January 13, 2016, By UN News Centre, http://un.org.
24. Transforming Our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development, By the United Nations, http://sustainabledevelopment.un.org.
25. The Jerusalem Post, January 8, 2016, By Yasser Okbi and Maariv Hashavua, http://jpost.com.
26. Christian News, January 9, 2016, By Heather Clark, http://christiannews.net.
27. Ibid.
28. The Christian Post, January 20, 2016, By Katherine Weber, http://christianpost.com.
29. BBC News, January 22, 2016, By BBC News, http://bbc.com.
30. CNBC, January 21, 2016, By CNBC, http://cnbc.com.
31. The Examiner, January 20, 2016, By Timothy Whiteman, http://examiner.com.
32. The Independent, January 5, 2016, By Doug Bolton, http://independent.co.uk.
33. BBC News, January 5, 2016, By BBC News, http://bbc.com.
34. The Guardian, January 11, 2016, By David Crouch, http://theguardian.com.


Tietääksesi enemmän palvelutyömme historiasta ja perustajastamme, pastori David J. Meyer'istä, vieraile osoitteessa http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Tämä uutiskirje on tehty mahdolliseksi tukijoittemme ystävällisillä lahjoituksilla. Jos haluat auttaa meitä, voit lähettää avustuksesi meidän postiosoitteeseen tai lahjoittaa verkossa osoitteessa http://lasttrumpetnewsletter.org/donate.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com