Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 1. joulukuuta 2017

USA:n suurlähetystön siirtäminen Tel Aviv'ista Jerusalemiin – mitä presidentti Trump päättää nyt joulukuussa 2017?!

Tässä ajankohtainen artikkeli viime tammikuulta, jolloin tunnettu amerikkalainen kirjailija ja evankelista, pastori Hal Lindsey, pohti Trumpin vaalilupausta siirtää Yhdysvaltojen Israelin suurlähetystö Tel Aviv'ista Jerusalemiin. Tämä asia on taas tapetilla, kun puoli vuotta on kulunut edellisestä päätöksestä (kesäkuun 1. päivä 2017), jolloin USA:n presidentti Donald Trump monien pettymykseksi noudatti edeltäjiensä linjaa lykkäämällä vuodelta 1995 olevan Jerusalemin lähetystölain toimeenpanoa. Nyt jälleen monien konservatiivien ja Israel-ystävien toiveet ovat korkealla, josko Trump sittenkin pitäisi vaalilupauksensa huolimatta poliittisista seurauksista, joista Trumpia on varoitettu. Jännä nähdä miten käy lähipäivinä, sillä päätös Jerusalemin puolesta on profeetallinen. Artikkelin suomensi: Olli R.

Lue aiheeseen liittyvä tuore uutinen Israelista:

https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5049989,00.html (30.11.2017)

------------------------

Jerusalem, Jerusalem
by Hal Lindsey

https://www.hallindsey.com/ww-1-27-2017/

Koko ajan vuoden 2016 kampanjassa Trump sanoi siirtävänsä USA:n suurlähetystön Israelissa Tel Aviv'ista Jerusalemiin. Mutta olemme kuulleet sen aiemminkin.

Vuonna 1996 republikaanipuolueen vaaliohjelma sanoi, ”Republikaaninen hallinto tulee varmistamaan, että Yhdysvaltain suurlähetystö siirretään Jerusalemiin toukokuuhun 1999 mennessä.” Republikaanit hävisivät tuona vuonna, joten emme tiedä, olisivatko he pitäneet lupauksensa.

Kuitenkin vuonna 1995, Kongressi hyväksyi ”Jerusalemin lähetystölain (Jerusalem Embassy Act)”. Molempien puolueiden lakiesitys totesi, että ”Jerusalem pitäisi tunnustaa Israelin valtion pääkaupungiksi; ja Yhdysvaltojen Israelin suurlähetystö olisi perustettava Jerusalemiin viimeistään 31. toukokuuta 1999.”

Säädöksessä oli myös varaus, jonka mukaan presidentti voi jättää suurlähetystön Tel Aviv'iin, jos hän pitää sitä tärkeänä ”Yhdysvaltojen kansallisten turvallisuusetujen suojelemiseksi”. Presidentti Clinton päätti olla siirtämättä lähetystöä.

Olisiko republikaaninen presidentti tehnyt erilaisen valinnan? Puolueen vaaliohjelma vuodelta 2000 lupasi: ”Välittömästi virkaanastumisensa jälkeen seuraava republikaaninen presidentti tulee aloittamaan prosessin Yhdysvaltojen suurlähetystön siirtämiseksi Tel Aviv'ista Israelin pääkaupunkiin, Jerusalemiin.”

Republikaani George W. Bush valittiin, mutta mitään ei tapahtunut.

Huolimatta heidän presidenttinsä toimimattomuudesta neljänä edellisenä vuotena, vuoden 2004 republikaanien vaaliohjelma sanoi, ”Republikaanit kannattavat edelleen Yhdysvaltojen suurlähetystön siirtämistä Tel Aviv'ista Israelin pääkaupunkiin, Jerusalemiin.” Mutta hänen toisena nelivuotiskautenaan, presidentti Bush piti jälleen suurlähetystön Tel Aviv'issa.

Kansakunnat sijoittavat suurlähetystöjään valtioiden pääkaupunkeihin, koska ne haluavat suurlähettiläänsä lähelle vallan keskusta. ”Jerusalemin lähetystölaissa” sanotaan, että ”Jerusalemin kaupunki on Israelin presidentin, parlamentin, ja korkeimman oikeuden tyyssija, ynnä lukuisten hallinnon ministeriöiden sekä sosiaalisten ja kulttuuristen instituutioiden sijaintipaikka.”

Pointtina suurlähetystön ja suurlähettilään omistamiselle on saada oman maan hallituksen paikallinen edustaja toiseen maahan. Tämä tarkoittaa sitä, että suurlähetystön on sijaittava vallan keskuksessa. Mutta maailman kansat ovat päättäneet tehdä poliittisen julkilausuman olla tunnustamatta Israelille oikeutta oman pääkaupunkinsa nimeämiseen.

Vuonna 2008, silloinen presidenttiehdokas Barack Obama julisti yksiselitteisesti, että Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Mutta presidenttinä hän toimi samoin kuin presidentit Bush ja Clinton. Vuonna 2012, hänen Valkoisen Talon tiedottaja tuolloin, Jay Carney, ei sanonut, onko Jerusalem Israelin pääkaupunki vai ei. Hän sanoi vain, ”meidän kantamme ei ole muuttunut”, ja ”te tiedätte vastauksen”.

Mitä presidentti Trump tulee tekemään? Hän sanoi koko kampanjansa aikana, että hän siirtäisi suurlähetystön. Esimerkiksi hän kertoi AIPAC'ille (yhdysvaltalainen lobbausjärjestö, jonka tarkoitus on pitää yllä hyviä suhteita Yhdysvaltain ja Israelin välillä) maaliskuussa: ”Siirrämme Yhdysvaltojen suurlähetystön juutalaisen kansan ikuiseen pääkaupunkiin, Jerusalemiin.”

Mutta nyt hänen hallintonsa on alkanut vastata vältellen. Ensimmäisessä täysimittaisessa lehdistötilaisuudessaan, uudelta Valkoisen Talon tiedottajalta Sean Spicer'ilta kysyttiin, ”Mikä on Yhdysvaltojen strateginen intressi siirtää suurlähetystö Tel Aviv'ista Jerusalemiin?”

Spicer vastasi: ”No, minä – kuten totesin eilen useissa lehdistökyselyissä, meillä ei ole – ei ole olemassa mitään päätöksiä. Olemme päätöksentekoprosessin aivan alkuvaiheissa.”

Odotas vähän. Me luulimme, että päätös oli jo tehty. Meille annettiin lupaus, mutta nyt hän kertoo meille, että he ovat ”tuon päätöksentekoprosessin alkuvaiheissa”. Eikö tämä ole täkymyyntiä (valheellista houkuttelua hyvällä mainoksella)? Eikö tämä ole esimerkki juuri siitä Washingtonin politiikan suosta, jonka Donald Trump lupasi kuivattaa?

Myöhemmin Spicer toisti: ”On hyvin aikaista tässä prosessissa. Olemme tämän päätöksentekoprosessin alkuvaiheissa ja hänen tiiminsä tulee jatkamaan neuvonpitoa sidosryhmien kanssa, kun pääsemme sinne asti.”

Vielä myöhemmin toimittaja esitti suoran kysymyksen: ”Seuraavien neljän vuoden lopussa, onko Yhdysvaltojen suurlähetystö Jerusalemissa?” Spicer vastasi: ”No, minä – luulen, että olen vastannut siihen nyt jo kahdesti. Minä – olemme alkuvaiheissa tässä päätöksentekoprosessissa.”

Silloin kysyjä sanoi: ”Mutta kyse ei ole siitä, että tapahtuuko se, vaan milloin ja miten?”

Spicer sanoi: ”Minä – minä – on olemassa syy miksi käymme läpi päätöksentekoprosessin. Ja se prosessi on käynnistymässä juuri nyt. Joten, en vain halua mennä asioiden edelle – se olisi – jos se olisi jo päätös, niin emme kävisi läpi tätä prosessia.”

Mutta jos päätöstä ei ole tehty ja he ovat prosessin alkuvaiheissa, niin miksi presidenttiehdokas Trump antoi lupauksen ja toisti sitä yhä uudestaan?

Toisen Samuelin kirjan 5. luku kertoo, kuinka Daavid teki Jerusalemista Israelin pääkaupungin. Kymmenet pyhät kirjoitukset siitä lähtien osoittavat, että Jumala innosti ja siunasi tuon idean. Jesaja 14:32 sanoo, ”Herra on perustanut Siionin, ja hänen kansansa kurjat saavat siinä turvan.”

Suvereeni kansakunta saa valita pääkaupunkinsa sijainnin, ja Israel valitsi Jerusalemin – kolme tuhatta vuotta sitten. Yksi tärkeimmistä asioista seurattavaksi tulevien viikkojen aikana, on se, haluaako Yhdysvallat kunnioittaa tätä valintaa.

1 kommentti:

  1. Mutta jos Trump julistaakin vain Länsi-Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja Itä-Jerusalemin palestiinalaisten tulevaksi pääkaupungiksi?! Se olisi silloin sama kuin pyhän maan jakaminen (Jooel 3:2) ja kirousta Amerikalle. Tähän suuntaan antaa viitteitä seuraava tuore uutinen.

    White House considering recognizing Jerusalem as Israel's capital soon

    http://edition.cnn.com/2017/11/30/politics/trump-israel-considering-jerusalem-capital/index.html (1.12.2017)

    "The sources tell CNN that Trump hasn't yet decided whether the announcement will specify that West Jerusalem is the capital of Israel, as opposed to the eastern part of the city, which Palestinians want to claim as their own seat of government.
    There is also discussion within the administration about including some element that lessens the blow for Palestinians, such as an announcement that through future negotiations, East Jerusalem could become the the Palestinian capital."

    Elämme historiallisia hetkiä! Jumala puuttuu asioihin, jos Trump tekee virheen.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com