Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Iranilainen shiia-profetia ohjaa tapahtumia Lähi-idässä nykyään – Oliko Lähi-itä parempi paikka diktaattoriensa kanssa?

Tässä tuore Cutting Edgen viikkokirje, josta poimin kaksi osiota suomennettaviksi. Ensimmäisessä suomennetussa osiossa David Bay kertoo nykytapahtumien Saudi-Arabiassa ja Jemenissä heijastelevan muutama vuosi sitten videolla esitettyä shiia-profetiaa jonka opastuksessa Iranin johtajat pyrkivät laukaisemaan Mahdi-messiaansa eli 12. imaamin ilmestymisen Lähi-idässä. Jemen kuuluu olennaisena osana profetiaan, kuten myös saudikuningas Abdullahin kuolema. Iranin johtajat uskovat hallitsevansa Lähi-itää luvatun shiia-messiaansa avulla. Toisessa suomennetussa osiossa liberaali CNN-kanava kysyy aiheellisesti että oliko Lähi-itä paremmalla tolalla ennen arabidiktaattorien vallastasyöksemisiä, joita on tapahtunut varsinkin arabikevään puhkeamisen jälkeen. David selittää miksi diktatuureja sallittiin tiettyyn pisteeseen asti ja minkä vuoksi länsimaat USA:n johdolla ovat 2000-luvulla ryhtyneet kaatamaan näitä julmia diktatuureja demokratia-nimikkeen alla.

-------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 1.4.2015

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2682
II. Iranin johtajat uskovat, että heidän 13 vuoden suunnitelmaansa hallita Lähi-itää ollaan opastamassa heidän luvatun shiia-messiaansa avulla!

He jopa uskovat, että heidän messiaansa tulee Jemenistä!

UUTISKATSAUS: Saudikuninkaan kuolema & vallankaappaus Jemenissä: Merkkejä iranilaisessa profetiassa”, The Clarion News, 26. tammikuuta 2015

Iranin hallinnon elementit keskittyneinä 'lopunaikojen' profetioihin näkevät vallankaappauksen Jemenissä ja saudikuninkaan kuoleman profetian täyttymyksenä.”

Huomaa, että ”saudikuninkaan kuolema” joka ilmaistaan tässä Clarion News'in artikkelissa viittaa iäkkääseen saudikuningas Abdullahiin, joka menehtyi tammikuun 23. päivänä 2015.

Vallankaappaus Jemenissä joka on konjunktiossa saudikuningas Abdullahin kuoleman kanssa, nähdään ainutlaatuisen shiialaisen lopunaikojen profetian täyttymyksenä.

Iranin hallinnon näkemys maailmasta on keskittynyt Mahdin, joka tunnetaan myös 'kätkettynä 12. imaamina' shiia-Islamissa, ilmestymisen ympärille … Lennokkain lopunaikojen profetian selitys Iranin hallinnon laskelmissa tuli vuonna 2011 kun kauhistuttava video vuoti julkisuuteen otsikolla, 'The Coming Is Upon Us' (Mahdin tulemus on yllämme).”

Videon perusajatus oli, että Iranin hallitus on toteuttamassa erityisiä profetioita laukaisemaan kätketyn 12. imaamin ilmestymisen. Iranin ylin johtaja Khamenei, presidentti Ahmadinejad ja Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah kuvataan hahmojen inkarnaatioina joista on ennustettu profetiassa.”

Siksi Iranin nykyiset johtajat uskovat, että he ovat fyysinen inkarnaatio viimeisistä Iranin (Persian) johtajista, joista on ennustettu shiia-profetiassa, ja näin tasoittavat tietä ”kätketylle 12. imaamille” ilmestymään! Ei olekaan mikään ihme, että he toimivat niin rohkeasti ja niin pelottomasti.

Vieläkin järkyttävämpää on, että tämä shiia-profetia kuvailee ”12. kätketyn imaamin” nousevan Jemenistä!

Jemenin pääkaupungin valtaaminen ja sen saavuttaminen, mikä on pohjimmiltaan vallankaappaus Yhdysvaltain liittolaishallitusta vastaan, nähdään yhtenä vahvimmista signaaleista että Mahdi on ilmestymäisillään. Elokuva mainitsee myös profetian jemeniläisestä hahmosta nimeltään Yamani joka johtaa marssia kohti Mekkaa Saudi-Arabiassa.”

Pysähtykäämme juuri tässä kohtaa! Tämän shiia-profetian ennustaman 12. kätketyn imaamin ilmestymistä edeltää marssi ”jemeniläisen hahmon nimeltä Yamani” taholta islamilaiseen pyhään paikkaan, Mekkaan! Tutki nopeasti Pentagonin vuoden 2006 karttaa Lähi-idästä.

Tarkasteltaessa Saudi-Arabiaa, näetkö että saudit ovat menettäneet hallinnan Mekasta ja Medinasta ja että Iran on kaapannut tuon hallinnan? Etkö pidäkin mielenkiintoisena sitä, että Lännen Illuminati suunnittelee ”toteuttavansa” shiia-profetian?

Sunnalainen Saudi-Arabia on kukistumaisillaan ja tulemaisillaan nöyryytetyksi, aivan kuten tämä Pentagonin kartta havainnollistaa.


Suomentajan kommentti:

Kuin vahvistukseksi kaikelle tälle voimme lukea tällaisen uutisen tänään valtamediasta: http://yle.fi/uutiset/jemenin_kapinalliset_etenivat_adeniin__maan_johto_vaatii_saudi-arabiaa_hyokkaamaan/7906460

Toki Saudi-Arabia ja sen liittolaiset yrittävät estää shiialaisten huthien etenemisen, kuten tämä uutinen kertoo: http://yle.fi/uutiset/reuters_ulkomaisia_joukkoja_noussut_maihin_adenissa_jemenissa/7907047




IV. Vasemmistolainen, liberaali CNN-kanava kysyy hyvin olennaisen kysymyksen:

Oliko Lähi-itä paremmalla tolalla sen lujasti ankkuroitujen vallastasyöstyjen diktaattoriensa kanssa?”

Tietenkin ”Pentagonin Uuden Kartan Strategian” mainitsema tavoite on, että läntisten valtojen täytyy kukistaa kaikki juurtuneet diktaattorit!


Oliko Lähi-itä paremmalla tolalla diktatuuriensa alla? On varmasti houkuttelevaa ajatella niin, kun tarkastellaan alueen konflikteja tänä päivänä, Jemenistä Egyptiin, Libyasta Syyriaan. Samalla kun tämä epävakaus tekee Lännestä – erityisesti Yhdysvalloista – epämiellyttävän, se on myös suoraa seurausta länsimaiden omasta asenteesta alueen diktatuureja kohtaan ennen arabikevättä ja sen aikana.”

Ennen vuotta 2011, se mitä Länsi piti arvokkaimpana asiana Lähi-idässä, oli vakaus mieluummin kuin demokratia. Arabidiktatuureja siedettiin vuosikymmeniä huolimatta niiden julmuudesta koska ne palvelivat Lännen taloudellisia, poliittisia, ja turvallisuusetuja.”

Tämä kirjoittaja on täysin oikeassa. Koska länsimaat olivat niin riippuvaisia Lähi-idän raakaöljystä, taloudellista ja sotilaallista vakautta arvostettiin. Läntisten johtajien keskellä konsepti oli, että tietty määrä raakuutta ja kansalaisten sortoa oli siedettävä niin kauan kuin raakaöljyn piti virrata.

Näin ollen me suvaitsimme Saddam Husseinin (Irak), Mubarakin (Egypti), Gaddafin (Libya) ja Assadin (Syyria) julmia diktatuureja. Tämä käytännöllinen strategia toimi, koska raakaöljy jatkoi virtaamistaan vaadituilla tasoilla, tukien taloudellista vaurautta länsimaiden keskellä.

Mutta, välittömästi 9/11-iskujen jälkeen Pentagonin ajatushautomo loi uuden strategian, joka heidän mielestä oli ehdottomasti tarpeen, jos maailma aikoisi siirtyä nopeasti globaaliin Uuteen Maailman Järjestykseen.

Illuministisen ajattelun mukaan on vain kahdenlaisia kansakuntia maailmassa tänään:

1. Kansakunnat, jotka ovat jo toiminnassa uudessa Globaalissa Järjestelmässä tai jotka ovat selkeästi ja vakaasti menossa tuohon suuntaan – ”toimivaan ytimeen”.

2. Kansakunnat, jotka eivät nyt toimi Globaalissa Järjestelmässä ja eivät todennäköisesti teekään niin lähitulevaisuudessa, ellei niitä potkita siihen USA:n tai eurooppalaisten joukkojen toimesta, tai invaasion uhkan avulla. Näitä kansakuntia kutsutaan ”ei-integroituneeksi aukoksi”.

Kansakunnat ”ei-integroituneessa aukossa” estivät maailmaa tekemästä todeksi sen himoittua Uuden Maailman Järjestyksen (NWO) päämäärää. Niiden taloudet olivat niin sekaisin, ettei ole olemassa mitään keinoa, jolla ne voivat intergroitua toimivan ytimen rahattomiin talouksiin. Siksi Pentagon loi uuden strategian, joka vaati näitä takapajuisia valtioita olemaan ”potkaistuja” 21. vuosisadalle, olemalla sotilaallisen hyökkäyksen kohteina, tai hyökkäyksen uhkaamina, tai kärsien sisäisestä ”toisinajattelusta”.

Mitkä ovat suurimmat esteet joita nämä maat kohtaavat, jotka estävät niitä liittymästä globaaliin kansojen ”veljeyteen”? Pentagonin suunnittelijat tunnistivat kolme mahdollista estettä:

1. Tukahduttava diktatuuri jota johtaa yksi mies

2. Tukahduttavat uskonnot, jotka pitävät kiinni ”perinteestä” kaikin keinoin, vastustaen siten uutta paradigmaa

3. Äärimmäinen köyhyys mainitaan syynä miksi maa ei ole ”kytketty” Globaaliin Järjestelmään, mutta tämä köyhyys on yleensä seurausta sortavasta diktatuurista joka joko juoksuttaa valtavasti voimavaroja pois taloudesta tai on niin tukahduttava, ettei se salli yksilönvapauksia, jotka ovat tarpeen tuottamaan vaurautta talouteen.

Siispä ”tukahduttavat” hallinnot oli määrä kaataa. Piste!

Amerikka johti ponnistusta:

1) Kaataakseen uskonnollisen Taleban-diktatuurin Afganistanissa (2001)

2) Kaataakseen Saddam Husseinin sekulaarin diktatuurin Irakissa (2003)

3) Kaataakseen Syyrian presidentti Assadin

4) Kaataakseen diktatuurit Egyptissä, Tunisiassa, Marokossa, Libyassa, Jemenissä, ja nyt Saudi-Arabiassa.

Sortavia diktatuureja vastaan ollaan jo hyökkäämässä Keski- ja Etelä-Afrikassa.

Tämä taktiikka näyttää toimivan. Pian UMJ syntyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com