Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Iranin ydinaseneuvotteluiden tulos huhtikuulta 2015 lähentää seurakunnan tempausta!

Tässä egyptiläisjordanialaisen Raamatun profetiatutkijan J. D. Farag'in tuore profetiapäivitys reilu viikko sitten, joka käsittelee nykyistä maailmantilannetta hyvin enteellisenä pian tapahtuvalle Kristuksen morsiusseurakunnan ylösotolle ennen profeetallista 7-vuotista vaivanaikaa, jonka kuluessa USA on poissa geopoliittiselta näyttämöltä Hesekielin viimeisten päivien profetian pohjalta. Huhtikuun alussa 2015 solmittu Iranin ydinohjelmaa koskeva runkosopimus tulee osoittautumaan kiroukseksi Amerikalle. Ajankohtaisen profetiapäivityksen suomensi: Samuel Korhonen

Huom. lisäsin loppuun, Farag'in muistiinpanojen jälkeen, erinomaisen tiivistelmän siitä mitä on tapahtumassa Amerikan kohdalle lähitulevaisuudessa. Se on rappareiden visio jo 1700-luvulta.

------------------------------

Mid-East Prophecy Update – April 12th, 2015


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 12.4.-15. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2015-04-12.pdf

Pastori J.D. puhuu huhtikuun 2. päivän Iranin ydinaseneuvottelujen runkosopimuksen profeetallisesta merkityksestä ja kuinka se voi osoittaa, että seurakunnan tempaus on lähempänä, kuin ehkä ajattelemme.


- Tämänkertaisessa päivityksessä puhun Iranin ydinaseneuvottelujen huhtikuun 2. päivän runkosopimuksesta.
- Tämä toteutui ihmeenomaisen Benjamin Netanyahu'n vaalivoiton, paljolti USA:n presidentin tyrmistykseksi, jälkeen.
- Kuinka olkoonkin ja riittäköön, kun sanon että Israelin vastaisuus ja kristinuskon vastaisuus ovat päivä päivältä yhä ilmeisempiä.
- Oletan, ettei pitäisi tulla yllätyksenä, että jälleen kerran rukousaamiaisella presidentti suorastaan rökitti kristittyjä.
- Ei myöskään pitäisi tulla yllätyksenä, että Israelin vastainen, nimittäin Netanyahu'n vastainen, retoriikka on viety kokonaan uudelle tasolle.
- Samalla, kun olen kiusattu joutumaan lihan mieleen, niin Pyhä Henki muistuttaa minua, että kaiken tämän täytyy tapahtua, jotta loppu voisi tulla.
- Tämän päivän kristittyjen vainoamisen maailmassa, kristittyjen demonisoimisen USA:ssa ja kaiken siltä väliltä täytyy tapahtua.
- Kysymys nousee, mitä me teemme sen kanssa? Nousemmeko kapinaan ja otamme takaisin, mikä kerran oli kristillinen kansakunta?
- Jumala on varmasti kutsunut poliittisella areenalla olevat seisomaan vanhurskauden puolesta ja kun he tekevät sen, niin meidän pitäisi tukea heitä.
- Kristityiksi tunnustautuvat valitut poliitikot ovat kuitenkin tehneet hyvin vähän tämän kansan kääntämiseksi parannuksessa Jeesuksen Kristuksen puoleen.
- Sitäpaitsi kristittyjen ei pitäisi milloinkaan asettaa luottamustaan ja toivoaan yhteenkään poliitikkoon, kun on kyse juutalaiskristillisistä uskonkäsityksistä.
- Vien sen askelta pitemmälle ja ehdotan, että tämän vuoksi Jumala on ehkä jollakin tavalla saattanut kristityt tyhjiksi ja pettyneiksi.
- Samalla kun olen hyvin tietoinen, että tämän ehdottaminen voi jumiuttaa perinteisen kristillisen ajattelun rattaat, niin tässä perustelut sille.
- Sen nojalla, että Amerikka on poissa Raamatun profetiasta, on pääteltävä, että jotakin tapahtuu USA:lle.
- Jos me kristittyinä luotamme tai toivomme ottavamme takaisin rakastetun USA:mme, niin kaikki ponnistuksemme tulevat epäonnistumaan.
- Salli minun kiirehtiä sanomaan, että Jumala mitä varmimmin pystyy tuomaan massiivisen herätyksen tälle maalle, eikä se mahdollisuus pitäisi olla pois pöydältä.
- On mahdollista, että viimeinen kokoaminen tulee tämän herätyksen kautta, mikä selittäisi USA:n poissaolon profetiasta, kun tempaus tapahtuu.
- Toisin sanoen, tempaus voisi ottaa sisälmykset tältä kansakunnalta, jättäen sen geopoliittisesti merkityksettömäksi profeetallisessa maisemassa.
- On kuitenkin toinen uskottava skenaario, joka voisi tehdä USA:n merkityksettömäksi samalla tavalla.
- Menkäämme profetiaan Hes. 38-39 ja sen kera em. Iranin ydinaseneuvottelujen runkosopimukseen huhtikuun 2. päivänä.
- Salli minun selittää. Sopimus tai ei, Iran tekee kaikkensa eikä mikään pysäytä sitä sen pyrkimyksessä Amerikan ja Israelin tuhoon.
- Valitettavasti nykyinen USA:n hallinto on sulkenut korvansa Iranin huudoille, ”kuolema Amerikalle”, kuten myös ”kuolema Israelille”.
- Se panee kysymään, ovatko he petettyjä vai välinpitämättömiä vai petettyjä ja välinpitämättömiä.
- Joko toista tai molempia, niin olen sitä mieltä, että se johtaa samaan päämäärään, eli tuhoon, ei niinkään Israelin, mutta Amerikan.
- Silläkin uhalla, että se voi kuulostaa liian provosoivalta, Pyhien Kirjoitusten sivut ovat täynnä Jumalan lupauksia pelastaa Israel sen tuholta.
- Siellä ei ole kuitenkaan sellaista lupausta pelastaa USA sen tuholta, joka on kerrottu Hesekielissä.
- Toisin sanoen, Hes. 38:ssa ei mainita USA:ta, kun Jumala pelastaa Israelin Iranin ydinasehyökkäykseltä.
- Muuten, haluaisin sanoa, että sillä, mitä tapahtuu Jemenissä nyt, on Hesekielin 38.-39. lukujen sormenjäljet.
- Voin olla väärässä, mutta minusta näyttää, että kaikki kansakunnat ovat jo paikoillaan ja valmiina liittymään tähän ydinasehyökkäykseen.
- Ja jos näin on, niin on pääteltävä, että tämä on ihmisen historian viimeinen hetki ja Kristus palaa pian tempauksessa.
- Salli minun jakaa kanssasi, miksi monet kaltaiseni ovat tulleet tähän johtopäätökseen, että tempaus voi nyt tapahtua miloin tahansa.
- Ensiksikin pidän kiinni siitä, että seurakunnan tempaus tapahtuu ennen Hes. 38-39 lukujen toteutumista.
- Syy siihen, että uskon sen tapahtuvan sitä ennen, ovat jakeet 1. Ts. 5:3, Dan. 9:27 ja Hes. 38:11.
1 Tess. 5:3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
Dan. 9:27 Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.
Hes. 38:11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina - asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
- Yhdistäkäämme nyt profeetalliset pisteet. Ensin, äkillinen tuho tulee ”heille” kun ”he” sanovat: rauha ja turvallisuus (peace and safety). [Ilmeisesti Farag viittaa valerauhaan Iran -neuvotteluiden tuloksena ennen tuhoa, ”Nokialainen” huom.]
- Tämä johtaa 7-vuotiseen rauhansopimukseen uudelleenpaketoidun Hitlerin ”loppuratkaisun” kautta, jota nyt kutsutaan ”kahden valtion ratkaisuksi”.
- Sitten, kun Israel lopulta luulee asuvansa rauhassa ja turvallisuudessa, se antaa valppautensa laskea poistaen muurit, salvat ja portit.
- Joten kuinka tulen siihen johtopäätökseen, että tempaus tapahtuu ennen tätä kaikkea? Syy siihen on neljä sanaa jakeessa 1.Ts. 5:3:
- ”Eivätkä he pääse pakoon.” Seurakunta ei ole ”he”. Seurakunta on ”me”. ”Me”, jotka olemme elossa ja jäljellä, pakenemme.
- Salli minun esittää yksi loppuajatus. Yksi vaikeimmista kysymyksistä, jonka kanssa kamppailen tässä kaikessa, on se, että paha on hyvää ja hyvä pahaa.
Jes. 5:20-21 Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!
- Lopetan tällä pilapiirroksella, jossa iranilainen pariskunta kuulee uutisen TV:stä, että Obama suostuu ydinasesopimukseen Iranin kanssa.
- Mies kysyy sitten: ”Eivätkö amerikkalaiset ole vihaisia?” johon vaimo vastaa: ”Ei, he ovat vihaisia Pizzapaikalla Indiana'ssa.”
- Pointti on, että hetero on paha ja homo hyvä aivan kuten Israel on paha ja ydinaseistettu Iran on hyvä. Ei ihme, että englanninkielessä evil (paha) on live (elää) takaperin.


Kuin vahvistukseksi Farag'in mietelmiin, lainaan http://www.tribulation-now.org/ -sivustolta seuraavan tekstin 27. helmikuuta 2015 (artikkeli: http://www.tribulation-now.org/2015/02/27/no-solomons-temple-obama-the-antichrist-flees-to-saudi-arabia/).

Obama is complicit in the planned destruction of the US.  It’s obvious.  The writings of Sir. Francis Bacon in the New Atlantis makes it evident that the USA is a sacrificial lamb (a dying Phoenix Bird) that is to be “burnt to the ground” (See Revelation 18) so that out of it’s ashes rises the New World Order (Rev 13).
America was designated as the New Atlantis that would lead the world to the Antichrist. The original national bird envisioned by our Masonic leadership in the late 1700s was not the American Eagle, but the Phoenix Bird. This historic fact strongly suggests that, at the right moment in world history, with the world entering through the portals of the Kingdom of Antichrist, America might SUDDENLY be immolated in fiery flames, burning to the ashes; out of these ashes, the New World Order would arise.
—David Bay, Cutting Edge Ministries (ref. Tom Horn, Zenith 2016, Kindle loc. 1826)
Suomennosta:

Obama on osasyyllinen suunniteltuun Yhdysvaltojen tuhoon. Se on päivänselvää. Sir Francis Bacon'in kirjoitukset Uudesta Atlantiksesta tekevät selväksi, että USA on uhrilammas (kuoleva Feeniks-lintu), joka on ”poltettava” (katso Ilmestyskirjan luku 18) siten, että sen tuhkista nousee Uusi Maailman Järjestys (Ilmestyskirjan luku 13).
Amerikka nimettiin Uudeksi Atlantikseksi joka johtaisi maailman Antikristuksen aikaan. Alkuperäinen kansallislintumme, jonka meidän vapaamuurarijohtomme visioi 1700-luvun lopulla, ei ollut Amerikan kotka, vaan Feeniks-lintu. Tämä historiallinen tosiasia ehdottaa vahvasti, että oikealla hetkellä maailman historiassa, maailman astuessa pääovesta Antikristuksen valtakuntaan, Amerikka voisi YHTÄKKIÄ tulla uhratuksi tulisissa liekeissä, palaen tuhkaksi; ja näistä tuhkista, Uusi Maailman Järjestys (NWO) syntyisi.
—David Bay, Cutting Edge Ministries (ref. Tom Horn, Zenith 2016, Kindle loc. 1826)

1 kommentti:

  1. Kiitos Olli. Laitan videon, joka kuvaa Maurice Sklarin näkyä.

    https://www.youtube.com/watch?v=1vRJ0esbJnw

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com