Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Pariisin terrori-iskujen syyt ja seuraukset, kun ääri-islamilainen ISIS on ottanut kohteekseen länsimaat

Tässä tuorein viime viikon profetiapäivitys pastori J. D. Farag'ilta, joka kertoo pääsyyt Pariisin tragedialle perjantaina 13. päivä marraskuuta 2015. Näiden ISIS-järjestön suorittamien veristen iskujen taakse kätkeytyy islam-uskonto, jonka merkitystä monet vähättelevät. Pastori on käynyt sosiaalisessa mediassa keskusteluja ihmisten kanssa, jotka ovat täysin pihalla tapahtuneesta, eivätkä ymmärrä islam-uskonnon pahuutta, kun Koraania tarkastellaan kunnolla. Suurin uhka, joka nykyisin kohtaa länsimaailmaa, on nimenomaan islamin puhdasoppinen muoto, jota ISIS-järjestö soveltaa sharia-lakeineen. Länsimaat (ja eritoten Yhdysvallat) voivat kuitenkin syyttää vain itseään, kun ovat myötävaikuttaneet tällaisen barbaarisen ääriliikkeen syntyyn aiheuttamalla kaaoksen Lähi-itään Irakin sodan ja läntisten tiedustelupalvelujen luoman arabikevään myötä. Itseasiassa koko tämä tapahtumaketju voi olla Illuminatin suunnitelmaa, jotta kaaoksesta voisi syntyä salaseurojen himoittu uljas Uusi Maailman Järjestys (NWO). Kristittyinä meidän pitäisi kuitenkin katsoa ylös, sillä kaikki osoittaa seurakunnan pikaiseen ylösottoon (Ilm. 3:10). Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

---------------------------

Mid-East Prophecy Update – November 15th, 2015


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 15.11.-15. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/index.php/teach/prophecy-updates/sermon/11195-prophecy-update-2015-11-16

Tässä profetiapäivityksessä pastori J.D. käsittelee Pariisin ”mustan perjantain” terrori-iskujen syitä kertoen aluksi tragedian ympärillä leijuvista ironisista jutuista, jotka antavat oman lisämausteensa tapahtumalle.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluaisin tarkastella islamilaista terrori-iskua Pariisissa vastatakseni kahteen kysymykseen.
- Ensiksi kuitenkin toivon sinun ystävällisesti sallivan minun huomauttaa joistakin ironioista jotka ympäröivät sitä mitä tapahtui perjantaina.
- Syynä tähän on se, että minun on henkilökohtaisesti melko vaikeaa nähdä kuinka mitkään näistä ironioista voisivat olla pelkästään sattumaa.
Ironia #1 – Bändi, joka oli soittamassa siellä missä yli 100 ihmistä murhattiin Islamilaisen Valtion toimesta, oli nimeltään ”Eagles of Death Metal (Kuolemanmetallia soittavat kotkat)”, ja tässä on joitakin heidän kappaleidensa nimiä, ”Flames Go Higher (Tulenlieskat nousevat korkealle)”, ”Speaking in Tongues (Kielilläpuhumista)”, ”Already Died (Jo kuollut)”, ”Chase the Devil (Juokse paholaisen perässä)”, ”Kiss the Devil (Suutele paholaista)”, ”Anything ‘Cept the Truth, The Reverend, and Secret Plans (Kaikki muu paitsi totuus, pastori, ja salaiset suunnitelmat)”.

Suomentajan kommentti: Kannattaa kuunnella kyseisestä bändistä ja joukkomurhasta profeetallinen oivallus (Matt. 24:28) Paul Begley'n videolla 14.11.2015 – https://www.youtube.com/watch?v=PbFsrN7m1mQ
Ironia #2 – Al Gore keskeytti suoran lähetyksen edistääkseen ilmastonmuutospropagandaa suunnilleen viiden tunnin ajaksi 24 tunnin striimausshow'ssa Eiffel-tornin juurella islamilaisten terrori-iskujen seurauksena. Toisin sanoen, totuus, että islam on suurin uhka joka nykymaailmalla on edessään, estettiin sillä valheella, että ilmastonmuutos onkin kaikkein pahin maailmaa kohtaava uhka tänäpäivänä.
Ironia #3 – Perjantaiaamuna Obama sanoi George Stephanopoulos'ille ABC-uutiskanavalla ”Hyvää huomenta Amerikka”, ja lainaan, ”Totuus on, että alusta alkaen päätavoitteemme on ollut hillitä ISILiä ja me olemme pitäneet heidät kurissa. He eivät ole saaneet jalansijaa Irakissa, ja tullessaan Syyriaan, he lähtevät, mutta sinä et näe tätä systemaattista ISILin marssia maaston halki.”
Ironia #4 – Olin Twitter'issä kun iskut olivat tapahtumassa, ja nopeasti huomasin hash-tunnisteen ”Terrorism Has No Religion (Terrorismiin ei kytkeydy uskonto)”. Näin juuri kun näemme raportteja, että islamilaiset jihadistit, (Jihad tarkoittaa ”Pyhää sotaa” arabiaksi), huusivat ”Allah u Akbar”, joka arabiaksi tarkoittaa ”Jumala on suuri” tai ”Jumala on suurin”.
Se oli tämä neljäs ironia, joka sai minut postaamaan sekä Facebook'iin että Twitter'iin hashtag'illa #Paris, johon kirjoitin: Jesaja 26:3-4, ”Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.” Minä myöskin postasin Jesajaa hashtag'illa #Beirut, joka on syntymäkaupunkini ja sai paljon vähemmän huomiota kun verrataan siellä päivää aikaisemmin tapahtuneeseen terrori-iskuun, sekä hashtag'illa #Japan, johtuen siellä tapahtuneesta 7.0 richterin maanjäristyksestä ja tsunamista, jotka onneksi saivat aikaan vain minimaalista vahinkoa. Syy miksi jaan tämän, on se, että ryhdyin vuoropuheluun parin ihmisen kanssa Twitter'issä, jota en itseasiassa ole tehnyt koskaan aikaisemmin.
Tässä on joitakin kohtia tuosta sananvaihdosta: -”Sinulla on syytä (lisä)nauruun nyt, olenko oikeassa?” -”Oikeastaan minä itken juuri nyt, ja rukoilen puolestasi.” -”Sinun Jumalasi joko suunnitteli tämän, tai salli sen...joten miksi olet surullinen?” -”Sinulla on väärä jumala, kyseessä oli tämän maailman jumala, itse paholainen.” -”Näyttää siltä että uskonto on se, mikä on pääsyynä tähän ongelmaan ensinnäkin” -”Uskonnossa ihminen yrittää kurkotella Jumalaa, kuten islamissa, kun taas kristinuskossa suhde on se, että Jumala kurkottelee ihmistä.” -”Tiedätkö kuinka naurettavalta kuulostat?” -”Koska haeskelet riitaa etkä vastausta, en väittele kanssasi enempää ja rukoilen että näet totuuden.” -”Sinä rukoilet puolestani ja minä ajattelen sinua.” -”Toivon että ajattelet, kun olet vastaamassa uskovalle, joka todella luulee vastaavansa ajattelijalle, joka jonain päivänä uskoo!” Joku muukin twiittasi: -”Anteeksi, olen ateisti. ...Voit yhtä hyvin puhua mandariinikiinaa. Nämä ovat takapajuisia ihmisiä jotka käyttävät uskontoa välineenä pyrkimykselleen.” -”Olen täysin samaa mieltä kanssasi, ystävä! Tiedä että sinua rakastaa tosi Jumala!” -”Haluaisin vain että voisimme yhdessä sopia, että hyökkäys yhtä meistä vastaan on hyökkäys kaikkia meitä vastaan. Näin siksi, että se on niin mustavalkoista!” -”Saatat yllättyä vastauksestani, mutta olen täysin samaa mieltä kanssasi, ja olen mitä kiitollisin vilpittömyydestäsi; rakastan sinua kaveri!”
- Yhteinen nimittäjä kaikissa näissä Twitter -sananvaihdoissa on se, että uskonto on pääteemana, kun tulee kyse islamilaisesta terrorismista.
- Oli miten oli, menkäämme tuon yli ja vastataan siihen minkä näen kahtena tärkeänä kysymyksenä koskien tätä islamilaista hyökkäystä Pariisissa.
- Ensimmäinen kysymys, johon haluaisin vastata, on, ”Miksi tämä hyökkäys tapahtui Ranskassa?” Toisin sanoen, mikä on yhteys?
- Jotta voisin vastata tähän kysymykseen, meidän ei tarvitse katsoa pidemmälle kuin mitä Islamilainen Valtio, joka väittää olevansa vastuussa, sanoo?
- Nimittäin se johtuu siitä, että Ranska on osa koalitiota joka taistelee Islamilaista Valtiota vastaan Syyriassa ja Irakissa ja sillä on joukkoja Afrikassa.
- Toinen mielenkiintoinen syy sille, miksi Islamilainen Valtio iski Pariisiin, on se, että he näkevät sen ”ristin tunnuksen kantajana Euroopassa”.
Lauantaina 14. marraskuuta 2015 – Fox News uutisoi: ”No Mercy: France's Hollande responds to Paris attacks that leave at least 129 dead (Ei armoa: Ranskan Hollande vastaa Pariisin iskuihin, jotka jättävät ainakin 129 kuollutta)” -...Ranska on jo pommittamassa ISIS-kohteita Syyriassa ja Irakissa osana USA:n johtamaa koalitiota, ja sillä on joukkoja taistelemassa radikaaleja islamisteja vastaan Afrikassa. ISIS sanoo ottavansa vastuun iskuista ja Syyrian passi löytyi itsemurhapommittajan ruumiin päältä Pariisin stadionilla. ...ISIS, verkkolausunnossaan, kuvasi Pariisia ”ristin tunnuksen kantajaksi Euroopassa” ja kuvaili hyökkääjät ”kahdeksaksi veljeksi jotka olivat kääriytyneet räjähdysvöihin ja aseistautuneet konekiväärein”. Osassa julkilausumaa myöskin luki, ”Tietäköön Ranska ja ne, jotka kävelevät sen polkua, että he pysyvät Islamilaisen Valtion kohdelistan kärjessä ja että kuoleman haju ei koskaan jätä heidän neniään niin kauan kuin he johtavat ristiretkikampanjan saattuetta.”

- Todellakin, tämä Fox News'in raportti sekä kysyy että tavallaan vastaa toiseen meidän kahdesta kysymyksestä, jolla on tekemistä Syyrian kanssa.
- Tarkemmin sanottuna, kysymys koskien sitä, minne ollaan matkalla seuraavaksi ottaen huomioon sen tosiasian, että yksi terroristeista oli ns. Syyrian pakolainen.
- Uskon, että kirjoitus on seinällä, niin sanoakseni, koska islamilainen soluttautuminen maailman herruutta varten jatkuu esteettä.
Lauantaina 14. marraskuuta 2015, Newsmax uutisoi: ”ISIS Claims Paris Attacks: 'The First of the Storm' (ISIS sanoo Pariisin iskuista: 'Myrskyn ensimmäinen')” – Islamilainen Valtio sanoi ottavansa vastuun lauantain hyökkäyksistä jotka tappoivat 128 ihmistä Pariisissa, kertoen, että sen hyökkäys, johon osallisena olleet militantit olivat sitoneet itseensä itsemurhapommivyöt ja kantoivat konekivääreitä pääkaupungin sydämeen, on vain ”myrskyn ensimmäinen”. ...Aiemmin lauantaina, Islamilainen Valtio jakoi uudelleen videon, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Internetissä vuosi sitten, jossa uhataan Ranskaa jos ISIS-taistelijoiden pommittaminen jatkuu. ...Videolla esiintyvä militantti, tunnistettu ranskalaiseksi Abu Osama'ksi, vetosi Ranskassa asuviin muslimeihin, jotta he suuntaisivat Syyrian käydäkseen Pyhään sotaan (jihadiin), ”viestissä ranskalaisilta veljiltänne”. ”Jihad on Allahin tie. Vahvistatte heidän talouttaan maksamalla veroja, jotka he käyttävät meitä vastaan taistelemiseen, ja tappavat meidän sisariamme, naisiamme ja lapsiamme”, hän sanoi. ...”Ettekö tunne oloanne hämmentyneiksi? Katukaa Herrallenne ja liittykää meihin. Koska päivä saattaa tulla, jolloin rajat suljetaan ja teidät jätetään vain kyyneleihin ja mielipahaan.”

Lauantaina 14. marraskuuta 2015, The Wall Street Journal uutisoi: ”ISIS’s Claim Shows How Group Is Expanding Targets (ISISin väite osoittaa kuinka ryhmä on laajentamassa kohteitaan)” -BEIRUT—Islamilaisen Valtion väite vastuullisuudesta lauantain Pariisin terrori-iskuihin on viimeisin osoitus siitä, miten ryhmän jäsenet ovat ottaneet vihjeestä vaarin iskeäkseen pehmeisiin siviilikohteisiin kaukana sen Syyrian ja Irakin tukikohdista. Väite—julkaistu arabiaksi, englanniksi ja ranskaksi Twitter- ja Telegram -tileille, jotka ovat sidoksissa ryhmään—varoitti, että iskut olivat ”myrskyn ensimmäinen”, tähdäten ”prostituution ja epäsiveellisyyden pääkaupunkiin”. ...Islamilaisen Valtion Twitter-lausunto lauantaina sanoi, että Ranska tuntisi ”kuoleman hajun” niin kauan kuin se jatkaa sotilaallisia toimia Islamilaista Valtiota vastaan sen itsejulistamassaan kalifaatissa, joka ulottuu halki Syyrian ja Irakin. Lausunto antoi ymmärtää, että muutkin, jotka osallistuvat taisteluun ryhmää vastaan, voisivat olla vaarassa kostolle. ”Tietäköön Ranska ja ne, jotka kävelevät sen polkua, että he pysyvät Islamilaisen Valtion kohdelistan kärjessä”, siinä mainittiin. Perjantain iskut olivat ”varoitus niille, jotka haluavat oppia”.

- Jottei tämä täyttäisi sydäntäsi pelolla, salli minun kiiruhtaa sanomaan, että niille meistä, jotka tuntevat Herran, meillä ei todellakaan ole mitään pelättävää.
- Kuitenkin niitä varten, jotka eivät tunne Herraa, olisin parhaimmillaan vilpillinen ja pahimmillaan epärehellinen jos kertoisin teille saman asian.
- Toisin sanoen, en pysty tarjoamaan teille samaa lupausta kuin niille meistä, jotka tuntevat Herran, mikä on lupaus seurakunnan tempauksesta.
1 Tess. 4:13-18 – ”Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.”
- Jos et tunne Jeesusta Kristusta Vapahtajanasi haastan sinua kutsumaan Häntä tänään, lykkäämättä sitä enää. Tässä ohjeet:
Roomalaiskirje 3:10 – ”Niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan.”
Roomalaiskirje 3:23 – ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.”
Roomalaiskirje 5:12 – ”Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.”
Roomalaiskirje 6:23 – ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Roomalaiskirje 5:8 – ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.”
Roomalaiskirje 10:9-10 – ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.”
Roomalaiskirje 10:13 – ”Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".”

Lopuksi Pariisin terrori-iskujen pohdintaa Sirkun toimesta Reino Savolan sivuilla: http://www.reinosav.net/paris-terr.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com