Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Raamatunprofetian detaljit alkaneet toteutua, joiden on määrä toteutua lopullisesti 7-vuotisessa Ahdistuksessa, jota ennen seurakunta on temmattu ylös

Tässä Samuel Korhosen suomentama toissa viikon profetiapäivitys pastori J. D. Farag'ilta, jossa hän käy läpi neljää profeetallista yksityiskohtaa, jotka ovat alkaneet ottaa muotoaan, kun 7-vuotinen Ahdistuksen aika lähestyy. Pelkästään uutisotsikoita seuraamalla voimme tulla siihen johtopäätökseen, että näiden profeetallisten yksityiskohtien lopullinen toteutuminen vaivanajassa on lähellä ja siten seurakunnan ylösotonkin täytyy olla ovella, koska uskovien (Kristuksen morsian) tempaus tapahtuu ennen tuota seitsenvuotista vaivanaikaa. Maranata!

--------------------------

Mid-East Prophecy Update – November 8th, 2015


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 8.11.-15. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2015-11-08.pdf

Pastori J.D. tarkastelee lisää raamatunprofetian yksityiskohtia nykyisen geopoliittisen maisemalinssin läpi tempauksen merkkien tarkkuuden ja tiheyden nojalla lähestyessämme sitä.


- Tämänkertaisessa päivityksessä aion lähteä siitä, mihin jäimme viime viikolla ja tarkastella lisää profeetallisia yksityiskohtia.
- Itseasiassa teemme sitä kolmatta viikkoa, koska mitä lähemmäs loppua pääsemme, sitä tarkemmiksi ja tiheämmiksi merkit käyvät.
- Tänään tarkastelemme neljää profeetallista yksityiskohtaa Kirjoituksissa, jotta näkisimme ne nykyisen geopoliittisen maisemalinssin läpi.
Detalji 1Seitsenvuotisen rauhansopimuksen vahvistaminen/pakottaminen - Daniel 9:27
Daniel 9:27 (KR 33/38) - Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (NKJV: Then he shall confirm a covenant with many for one week; But in the middle of the week He shall bring an end to sacrifice and offering. And on the wing of abominations shall be one who makes desolate, Even until the consummation, which is determined, Is poured out on the desolate.)
Torstaina marraskuun 5. päivänä Jerusalem Post uutisoi - Report: PLO threatens to end recognition of Israel (Raportti: PLO uhkaa lopettaa Israelin tunnustamisen) - …Palestiinan vapautusjärjestö uhkaa peruuttaa Israelin tunnustamisen, ... Al-Quds al-Arabi lainaa Saeb Erekat'ia, että päätös peruuttaa Israelin tunnustaminen … tehdään sen jälkeen, kun PA:n presidentti Abbas saa tässä kuussa loppuun neuvottelukierroksen arabijohtajien kanssa ...”Emme koskaan sanoneet, että aioimme peruuttaa Oslon sopimuksen”, Abbas sanoi perjantaina kokouksen aikana … Syyskuun 30. päivänä YK:n päämajassa New York'issa Abbas sanoi: ”Emme voi jatkaa ollen sidotut näillä Israelin kanssa tehdyillä sopimuksilla”, koska ”status quo ei voi jatkua”.

Perjantaina marraskuun 6. päivänä Times of Israel kirjoittaa: Obama rules out Israeli-Palestinian peace deal before leaving office (Obama sulkee pois israelilaispalestiinalaisen rauhansopimuksen ennenkuin jättää viran)” - USA:n virkamiehet sanoivat torstaina, että presidentti Obama on tehnyt ”realistisen arvion,” että rauhansopimus israelilaisten ja palestiinalaisten välillä ei ole mahdollinen hänen viimeisten virkakuukausiensa aikana. ...Virkamiehet sanoivat ...että vaikka Obama pysyy sitoutuneena kahden valtion ratkaisuun israelilaisten ja palestiinalaisten välillä, hän ei usko sen olevan mahdollinen, ennenkuin jättää viran tammikuussa 2017, estäen suuren muutoksen.

Detalji 2 Muiden muassa Egyptin ja Jordanian puuttuminen Hesekielin luvusta 38 ja Egyptiä silmälläpitäen Jesajan 19. luvun vuoksi.
Maanantaina marraskuun 2. päivänä Arutz Sheva kirjoittaa: ”For the first time ever, Egypt votes for Israel at the UN (Ensi kertaa milloinkaan Egypti äänestää Israelin hyväksi YK:ssa).” ...Äänestäminen Israelin hyväksi käynnisti kiukkuisen arvostelun sosiaalisessa arabimediassa joidenkin jopa luodessa hashtagin "Egypt votes for Israel" arvostellakseen äänestystä.

Tiistaina marraskuun 3. päivänä 2014 – Israel vihjaa ilmavoimien yhteistyöstä Jordanian ja Egyptin kanssa – Israelin virkamiesten lausunnot paljastivat hiljattain kasvavia sotilaallisia yhteyksiä juutalaisvaltion ja sen alueellisten liittolaisten välillä, yhteyksiä, jotka ovat olleet salaisuuden peiton alla vuosikymmeniä.

Detalji 3 – Kristittyjen mestaaminen Jeesuksen Kristuksen todistuksen tähden Ilmestyskirjan luvussa 20.
Ilmestyskirja 20:4 (KR 33/38) - ”Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä...”
Keskiviikkona marraskuun 4. päivänä 2015 The Christian Post kirjoittaa: ”'Unimaginable Horrors' Detailed in US Report on ISIS' Persecution of Christians (US Report kuvailee 'käsittämättömiä kauhuja' koskien ISISin suorittamaa kristittyjen vainoamista).” - USA:n ulkoministeriö on kuvaillut kansainvälisessä uskonnonvapauden raportissaan jotakin sellaista, jota yksi ryhmä kuvaili ”käsittämättöminä kauhuina”, joita kristityt kohtaavat islamilaisen terroristiryhmän käsissä, kuten mestauksia ja sieppauksia.

Lauantaina marraskuun 7. päivänä Fox News kirjoittaa – ”Campus stabber's manifesto included 'praise for Allah,' plan for beheading (Kampuspuukottajan manifesti sisälsi 'kiitoksen Allahille' ja mestaussuunnitelman).” - Käsinkirjoitettu manifesti, jota kantoi kalifornialainen college-opiskelija, jonka puukotusrieha keskiviikkona jätti neljä haavoittunutta, sisälsi hänen uhriensa nimiä, lupauksen ”katkaista jonkun kaula” ja peräti viisi muistutusta ”kiittää Allahia”, lainvalvontaviranomaiset kertoivat FoxNews.com'ille väittäen samalla, ettei terrorismi eikä myöskään uskonto näytä olevan iskun motiivina.

Detalji 4 – Jäännösseurakunta, jolla on vähäinen voima, mutta varjellaan 7-vuotisesta ahdistuksesta Ilmestyskirjan luvussa 3.
Ilmestyskirja 3:8,10 (KR 33/38) - Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt. ...Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.”
Tiistaina marraskuun 3. päivänä Reuters kirjoittaa: ”Americans becoming less religious, especially young adults: poll (Amerikkalaiset tulossa vähemmän uskonnollisiksi, varsinkin nuoret aikuiset: mielipidetututkimus)” - …Osuus USA:n aikuisista, jotka sanovat uskovansa Jumalaan, vaikka edelleen korkea verrattuna muihin edistyneisiin teollisuusmaihin, putosi vuonna 2014 89%:iin vuoden 2007 92%:sta Pew Research Center'in uskonnollisen maisematutkimuksen (Religious Landscape Study) mukaan. Amerikkalaisten osuus, jotka sanovat olevansa ”täysin varmoja” Jumalan olemassaolosta, putosi vielä enemmän, 63%:iin vuonna 2014 vuoden 2007 71%:sta.

- Lopuksi ehdottaisin, että yhteinen nimittäjä näillä kaikilla yksityiskohdilla on, että ne täyttyvät lopullisesti 7 vuoden ahdistuksessa.
- Jos näemme näiden detaljien alkavan toteutua nyt ja tempauksen on tapahduttava ennen vaivanaikaa, niin meidän täytyy olla ovella.
- Jokaiselle, joka ei milloinkaan ole kutsunut Herraa pelastuakseen, salli minun yksinkertaisesti ja rakkaudellisesti sanoa, että tee niin tänään, ennenkuin on liian myöhäistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com