Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 1. elokuuta 2014

Amerikka laskeutuu kuiluun kun maailmansota lähestyy

Tässä Sorcha Faal’in salaliittosivustolta What Does It Mean Sisar Ciara'n heinäkuun 2014 erikoisraportti maailman tilanteesta kun jälleen ollaan 3. maailmansodan partaalla. Erityistä huomiota kiinnitetään Lännen ja USA:n valtamedioihin jotka suoltavat sotapropagandaa Venäjää vastaan Malaysian Airlines'in lennon MH-17 alasampumisen jälkimainingeissa. Sisar osoittaa että aina kun uutismedia on vapaa lähestymään juttuja erilaisista näkökannoista, tai kun erilaisia medioita on paljon maassa, niin sotien todennäköisyys on pienempi. Nyt Amerikassa esimerkiksi on vain muutama toiminnassa oleva mediatalo jotka ovat kaikki Obaman hallinnon sätkynukkeja ja haluavat piilottaa totuuden suurelta yleisöltä. Näin sodan lietsonta saa tarvittavat välikappaleensa. Erikoisraportin suomensi: Olli R.

---------------------------------


World's Largest English Language News Service with Over 500 Articles Updated Daily

"The News You Need Today…For The World You’ll Live In Tomorrow."


Amerikka laskeutuu kuiluun kun maailmansota lähestyy

   

”Perustuslain ensimmäinen lisäpöytäkirja perustuu oletukseen että laajin mahdollinen tiedon levitys erilaisista ja vastakkaisista lähteistä on välttämätöntä yleisön hyvinvoinnille, että vapaa lehdistö on edellytys vapaalle yhteiskunnalle. Vapaus julkaista merkitsee vapautta kaikille, eikä vain joillekin. Vapaus julkaista taataan Perustuslailla, mutta vapautta yhdistellä, jotta muut eivät voi julkaista, ei ole taattu.”

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Hugo Black oikeusjutun päätöksessään: Associated Press v. United States 3(1945) Page 326 U. S. 20


Erikoisraportti Sisar Ciara'lta


July 27, 2014

Vuonna 1945, lähes vuosisatainen Associated Press'in (AP) propagandistinen valtakausi, joka oli yksikätisesti manipuloinut amerikkalaista yleisöä 38 sotaan 99 vuodessa, tuli päätökseen, kun USA:n korkein oikeus päätti että heidän monopoliasemaan perustuva liiketoimintamalli oli perustuslainvastainen.

Vuonna 1846 uutisista oli tullut kysytty hyödyke ja viisi päivittäistä sanomalehteä New York City'ssä liittyi jakamaan kustannukset lähetettävistä uutisista Meksikon ja Amerikan välisestä sodasta laivateitse, hevospikakuljetuksella ja lennättimellä.

Vuoteen 1945 mennessä, AP'stä oli tullut suurin monikansallinen voittoa tavoittelematon uutistoimisto maailmassa (jonka omistivat sen jäsenlehti ja radiokanavat) ja kielsivät jäsenlehtiä myymästä tai tarjoamasta uutisia (olipa tuon uutisen toimittanut AP, tai olipa sen kirjoittanut jäsenlehti – joita kutsuttiin ”spontaaneiksi” uutisiksi) jäsenittömille organisaatioille sekä tehden siitä hyvin vaikeaa jäsenittömille sanomalehdille liittyä heihin.

Vuoteen 1965 mennessä, hyödyt amerikkalaisille siitä että olivat päässeet vapaiksi AP'n propagandasta johtivat heidät tuntemaan totuuden Korean sodasta, Vietnamin sodasta, rotuerottelusta, sotilaallis-teollisen-kongressin kompleksista, CIA'n väärinkäytöksistä, liittovaltion väärinkäytöksistä kansalaisia vastaan, korkean tason hallinnon korruptiosta, itseasiassa niin monia kriittisiä asioita, että vuoteen 1980 asti nämä ihmiset olivat parhaiten informoitu yhteisö jota maailma on koskaan nähnyt.

Sitten he valitsivat vaaleilla Ronald Reaganin ja vuoteen 1983 mennessä, ainoastaan 50 yhtiötä omisti 90 prosenttia mediasta jota amerikkalaiset kuluttivat, ja vuoteen 2012 mennessä, vain kuusi yhtiötä valvoi tuota 90 prosenttia, todistuksen mukaan ennenkuin Yhdysvaltain oikeuslaitoksen komitea tutki Comcast'in hankintaa NBC Universal -yhtiöstä viime vuonna.

25 vuodessa (1945-1980), sinä aikana, kun USA:n korkein oikeus käytännössä tuhosi AP'n, ja sitten kun Reagan valittiin presidentiksi ja AP palautettiin, ei ole sattumaa että Yhdysvallat oli osallisena kahdessa sodassa...Korea ja Vietnam...ja vaikka molemmat näistä sodista olivat kalliita (sekä ihmiselämissä että rahassa mitattuna), amerikkalaiset pystyivät lopettamaan ne koska heille kerrottiin totuus.

34 vuodessa (1980-2014) siitä lähtien kun Reagan valittiin ja AP palautettiin, ja niiden omistaja-jäsenet alkoivat massiivisen uutisten/informaation yhteensovittamisen, Yhdysvallat on ollut osallisena 11 sodassa.

Kaikki nämä sodat, ota huomioon, eivät edes sisällä peiteltyjä sotia jotka pidettiin salassa amerikkalaisilta, ja joita CIA kävi, joista CIA'n korkeimmalle rankatun viranomaisen, John Stockwell'in, mukaan, ei kerrottu julkisuudelle, ja ne olivat maksaneet yli 6 miljoonan ihmisen elämän vuoteen 1987 mennessä.

Mutta tunnetuista Yhdysvaltain aikaansaamista sodista kuluneiden 168 vuoden aikana (1846-2014) nämä tosiasiat tiedetään: Kun uutisia ohjataan pienen ryhmän toimesta, on sotia. Toisaalta, kun amerikkalaisten sallitaan tietää totuus, nämä sodat keskeytetään, tai vielä tärkeämpää, niitä ei edes aloiteta.

Viimeisin esimerkki amerikkalaisten pysäyttämästä sodasta, jolloin he tiesivät totuuden, oli viime vuonna kun Yhdysvallat yritti aloittaa 3. maailmansodan hyökkäämällä Syyriaan. ”Virallinen” Obaman hallinnon tarina, joka levisi AP'n ja sen jäsenten kautta sodan tukemiseksi, oli se, kun Syyria oli hyökännyt omia kansalaisiaan vastaan myrkyllisellä kaasulla aiheuttaen satojen ihmisten kuoleman.

Nämä Obaman hallinnon valheet paljastettiin nopeasti, ei ainoastaan meidän kautta, vaan monien muiden riippumattomien uutislähteiden toimesta, ja mikä tärkeintä, erittäin arvostetun Pulitzer -palkinnon voittaneen amerikkalaisen kirjoittajan Seymour Hersh'in avulla, joka juuri ennen tätä suunniteltua sotaa kirjoitti:


Vaikkei yksikään valtavirran amerikkalainen tai brittiläinen mediakanava raportoinut Seymour Hersh'in erittäin tärkeästä artikkelista kertomalla totuuden siitä mitä tapahtui, me teimme niin...ja kun tarpeeksi teistä kulki näitä totuuksia pitkin, melko pian kriittinen ihmismassa alkoi tietää totuuden ja tämä sota lopetettiin.

Nyt ne ovat taas vauhdissa...ja panokset ovat vieläkin korkeammat!

Obaman hallinnon ”tarina” tällä kertaa on se, että Venäjä on vastuussa Malaysian Airlines'in lennon MH-17 alasampumisesta Ukrainan yllä. Tietysti, ja aivan kuten Syyrian tapauksessa, ei ole mitään todisteita tai näyttöä tarjota, itseasiassa, vaikka Venäjä on antanut tarpeeksi tiedustelutietoa osoittaakseen että Ukrainan hallitus (yhdessä CIA'n kanssa) oli vastuussa...ei yksikään valtavirran yhdysvaltalainen tai brittiläinen uutiskanava tule raportoimaan siitä.

Nyt tässä vaiheessa, ja kuten me olemme valistaneet teitä kaikkia niin paljon kuin mahdollista viimeisen vuosikymmenen aikana, on tärkeää muistaa mitä tällä suunnitellulla sodalla Obaman hallinto ja sen liittolaiset haluavat...ja sanoen mahdollisimman yksinkertaisesti...Venäjän totaalista tuhoa.

Mitä tulee siihen miksi nämä Lännen joukot haluavat tuhota Venäjän, kaikkein yksinkertaisin selitys on, että Moskovan siirtyessä pikatahtia pois Yhdysvaltain dollarista, jos se siinä onnistuu, koko fantasia, joka tunnetaan Lännen globaalina talousjärjestelmänä, romahtaisi.

Kuinka pian tämä sota alkaa, voidaan nähdä propagandavirtauksessa Obaman hallinnolta ja sen tukijoilta...he haluavat sen NYT!

Joka seisoo heitä vastaan olet SINÄ..mutta VAIN, jos jatkat meidän kaltaisten tukemista, jotka aina kertovat totuuden sinulle.

Viime vuonna me molemmat OSOITIMME totuuden voiman sotavalheiden pysäyttämisessä. Mutta jos ette olisi tukeneet meitä aiemmin, sitä ei olisi voinut tapahtua!

Joten tässä olemme kaikki taas...SINÄ, tarvitsemassa totuuden estämään sodan...ja ME, jotta voimme antaa sinulle tuon totuuden... [Aika outoa puhetta. Kaikkivaltias Jumala määrää sen tuleeko profeetallista 3. maailmansotaa; me emme voi estää sitä. Totuuden voi tietysti välittää muille. Suom. huom.]

Kaikki mitä tarvitaan nyt, on sinun apusi meille, TÄNÄÄN, jotta me pystymme jatkamaan ponnistelujamme. [Herättää epäilyjä tämä alituinen rahan kerjääminen. Suom. huom.]

Tee se nyt.

Jumala kanssamme,

Sisar Ciara

Dublin, Irlanti

27. heinäkuuta 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com