Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 26. elokuuta 2014

ISIS:n nousu ennustettu maanpaossa olevan iranilaisen vapaamuurarin toimesta

Tässä NWO-tutkija Henry Makowin nettisivuilta paljastava kirjoitus koskien Globaalin Eliitin suunnitelmia lavastaa toinen 911-isku 3. maailmansodan sytyttämiseksi, jonka tuhkista Superman-Avatar eli Antikristus nousee. Artikkelin suomensi: Olli R.

--------------------------------

ISIS:n nousu ennustettu maanpaossa olevan iranilaisen vapaamuurarin toimesta


August 24, 2014


 
(ylhäällä, Bahman Nassiri, 62, yrittää saada sanomansa ulos)

https://www.youtube.com/watch?v=lpMjuysLtaY (Trunews May 16, 2013 - 32nd Degree Freemason, Bahman Nassiri)
https://www.youtube.com/watch?v=whDT1Nh5KnI (Illuminati Exposed - The Golden Veil movie)


Yleensä vältän kaikkea, mikä haiskahtaa pelonlietsonnan läimäytykseltä. Mutta tasan vuosi sitten, julkaisin alla olevan artikkelin, jossa elokuvantekijä Bahman Nassiri ennusti että Illuminati edistäisi fanaattista islamilaisuutta jonka tarkoituksena on provosoida maailmansota. ISIS sopii tähän kuvaukseen tismalleen. Se on ilmeisesti suunniteltu Illuminatin toimesta kauhistuttamaan maailmaa ja vetämään Yhdysvallat sotaan, joka tulee pyyhkäisemään pois kaikki fanaattiset islamistit, ja johdattaa 3. maailmansotaan.

Bahman kirjoitti: ”Olen nyt saanut tietoa samasta lähteestä, että seuraava iso isku Yhdysvaltain maaperällä tulee olemaan kemiallinen ja biologinen, joka toteutetaan pian.” Bahman'in varoitusta viime vuodelta on toistettu ISIS:n taholta viime viikolla.

Mielenkiintoisia linkkejä:

Myös Chicago voisi olla ISIS:n kohteena (elokuun 23. päivä)



* Video antaa ymmärtää että James Foley'n mestaus oli huijausta oikeuttamaan suursota. (video) Foley CIA, oli ”kidnapattu” Libyassa, ja hän auttoi innostamaan Libyan interventioon.




Bahman Nassirin kirje Henry Makow'ille

(From Aug. 15, 2013)

Dear Mr. Makow

Olen Iranin maanpakolainen joka on ryhtynyt iranilaisamerikkalaiseksi elokuvantekijäksi, ja olen myös 32. asteen skottilaisen riitin vapaamuurari, mutta voin vakuuttaa teille, että jos on olemassa poliittisia loosheja Yhdysvalloissa, niin en ole sekaantunut niihin.

Olen julkaissut dokumenttielokuvan 1. marraskuuta 2011, jonka nimi on ”The Golden Veil” (Kultainen Verho), joka osoittaa salaliiton Iranin vallankumouksen ja USA:n panttivankikriisin takana, mikä antaa aavistaa, mitä nykyään on tapahtumassa Lähi-idässä.

Viimeisin haastatteluni Trunews'in Rick Wiles'in kanssa (alkaa kohdassa 18:25) paljastaa Illuminatin, kuten me kutsumme sitä, tai nimikkeen ”The Eagles (Kotkat)”, kuten he kutsuvat itseään. Julkaisemalla tällaisia tietoja olen ehkä vaarantanut elämäni, mutta en tunne pelkoa, koska eräs 30. asteen vapaamuurari opetti minua olemaan pelkäämättä kuolemaa.

Minulla on luotettava tietolähde. Lähteen identiteettiä en koskaan paljasta, mutta nauhoitteeni ja ennustukseni puhuvat puolestaan.

JOS TARPEEKSI AMERIKKALAISIA TIETÄÄ TOTUUDEN, SE VOI TOIMIA ESTÄMÄÄN SATOJENTUHANSIEN KUOLEMAN.

Muutama kuukausi ennen 9/11-iskuja, sain luotettavaa tietoa, joka antoi ennakkovaroituksen niistä. Annoin tiedon FBI'lle Palm Springs'issa, Kaliforniassa, mutta he eivät huomioineet sitä. Lakimieheni, jolla on toimisto Palm Desert'issa, omistaa kopion käsinkirjoitetusta ja päivätystä kirjeestä FBI'lle.

(Vasemmalla, tämä vuoden 2013 ”Vuoden henkilö” TIME-lehden kannessa on Illuminatin tapa kertoa erittäin pahoista asioista joita on luvassa amerikkalaisille. Katso, Synkkä Obama TIME-lehden kannessa on varoitus?)

Muutamaa vuotta myöhemmin sain tiedon samasta lähteestä, että Osama Bin Laden oli sairas, vastaanottaen lääketieteellistä hoitoa salaisessa paikassa Iranissa. Annoin tiedot FBI'lle ja he sanoivat minulle, että terrorisminvastainen osasto Los Angelesissa olisi yhteydessä minuun, mutta kukaan ei ottanut yhteyttä ja minut sivuutettiin taas kerran.

Pian tämän jälkeen sain tiedon, että Bin Laden oli kuollut ja haudattu salaiseen paikkaan Iranin ja Afganistanin väliselle rajaseudulle. Tällä kertaa en vaivautunut raportoimaan siitä.

Olen nyt saanut tietoa samasta lähteestä, että seuraava iso isku Yhdysvaltojen maaperällä tulee olemaan kemiallinen ja biologinen, joka toteutetaan pian. Olen kertonut tiedoista apulaispäällikkö Michael Downing'ille, vastaterrorismin ja erikoisoperaatioiden virastosta (Counter Terrorism and Special Operations Bureau), sähköpostin kautta, mutta tänään hän näyttää sivuuttavan minut kolmannen kerran – MIKSI ? – Olen jopa tarjoutunut ajamaan 3 tuntia nähdäkseni hänet Los Angelesissa ja käymään yksityiskohtia läpi hänen kanssaan, mutta vastausta ei ole kuulunut. Haluaisin pyytää lukijoitasi tallentamaan tämän kirjeen vastaisen varalle, jos sellainen onnettomuus tapahtuu.

MIKSI vastuullisessa asemassa olevat tärkeät viranomaiset jättävät huomiotta sellaiset ihmiset kuin minä joka haluaa vain auttaa?

Ainoa vastaus tähän kysymykseen on:

Nämä miehet ovat Kaaoksen Arkkitehteja, nämä ovat miehiä, jotka haluavat että tällaisia hirvittäviä tapahtumia tapahtuu. He eivät halua estää niitä.

Kemiallisin tai biologisin asein suoritettava terrori-isku USA:n maaperälle, ”provosoituna” hyökkäyksellä Syyriaa vastaan, tarjoaisi varmastikin tekosyyn aloittaa suuren mittakaavan sota Lähi-idässä, jonka perimmäisenä tavoitteena on täydellinen invaasio ja miljoonien asukkaiden massamurhaaminen.

On aika amerikkalaisten ymmärtää, että on olemassa näkymättömät kädet Yhdysvaltojen sisäpuolella jotka suunnittelevat näitä tekoja, palvellen heidän agendojaan. Nämä miehet (The Eagles) kokoontuvat kerran kuussa salaiseen temppeliin Washington D.C:ssä, heillä on rituaaleja jotka ovat hyvin samantyyppisiä kuin vapaamuurareilla, heitä ei ole enempää kuin muutama sata, ja he ohjaavat elämiämme.

Kotkat (The Eagles) ovat maailman vaikutusvaltaisimpia pankkiireja, asevalmistajia ja öljyparoneita, joita pääosin britit kontrolloivat. Kaikki mitä sinä olet nähnyt tapahtuvan Lähi-idässä vuodesta 1979 lähtien on suunniteltu ja toteutettu näiden vaikutusvaltaisten miesten toimesta, ja heidän yleissuunnitelmansa on se, mitä olen selittänyt Trunews'in haastattelussa – http://youtu.be/Izz8cISo5Ts#sthash.2bGC1SWy.dpuf ts. polarisaatio (jakautuminen) ja invaasio.

Kenties, jos tämä lausunto julkaistaan blogissasi, ja minä lähetän heille linkin, se voi palvella pakottaakseen heidät puhumaan minulle ja analysoimaan informaatiota jota olen saanut, elleivät he sitten toivo hyökkäyksen tapahtuvan. Jos tarpeeksi amerikkalaisia tulee tietoisiksi tästä, niin toivottavasti se voi estää suurimman terrorikatastrofin Amerikan historiassa.

Vain Kristus voi pelastaa meidät nyt. [Niin, mikä on Jumalan tahto Amerikan kohdalla nyt?!, Suom. huom.]

Terveisin, Bahman Nassiri

--------------------------------------------------------

Bahman lähetti minulle tämän infon vapaamuurariudesta:

Tapa jolla vapaamuurarijärjestö on suunniteltu, on aivan loistava.
He vihkivät sinut ja saavat sinut uskomaan, että olet pyhä mies tehden hyväntekeväisyyttä ja auttaen veljiäsi.
He saavat sinut uskomaan, että järjestö ei ole mitenkään poliittinen.
He saavat sinut uskomaan että on olemassa 33 astetta (kaikki filosofisia), eikä mitään muuta.

Totuus on, että veljillä jotka pääsevät 33. tai 32. asteelle ei ole hajuakaan siitä mistä on kyse.
Totuus on, että on olemassa korkeampi taso.
Näkymättömät silmät, jotka tarkkailevat veljiä, poimivat joitakin joihin he voivat luottaa, jotka ovat erittäin rikkaita, vaikutusvaltaisia ja tärkeitä, ja ovat hyödyllisiä heille, ja vihkivät heidät korkeammalle tasolle, JOKA ON ILLUMINATI, tai ollaksemme tarkkoja, THE EAGLES (KOTKAT).




---------------------------

Lopuksi lainaan 1. kommenttia tähän Makowin julkaisuun:

Phil said (August 25, 2014):

It may need to be pointed out that Dan's comment says that 11/9 coming up is the 12th anniversary of 911 when in fact it is the 13th ie 2014 - 2001 = 13. [Eli 13. vuosipäivä 9/11-iskuista tulossa tänä syksynä]

Because 11/9/2014 is the 13th anniversary of 911 it is very significant –
[Lisäksi 1+1+9+2+0+1+4=18=6+6+6]
11/9/2014 is 777 days from 27/7/2012, the opening ceremony of the London Olympics counting both dates.
[Eli 777. päivä olympialaisten avajaisista laskien]
11/9/2014 is 33 days before Cliff Richard is 888 months old on 14/10/2014.
11/9/2014 is 7+7+7+7 days after Cliff Richard's flat was searched
[huoneisto tutkittiin] on 14/8/2014.
11/9/2014 is exactly 1 month after Robin Williams was found dead on 11/8/2014.
11/9/2014 is 8 weeks after the downing (?) of MH17.
11/9/2014 is 3+3 months and 3 days after 8/3/2014, when MH370 went missing.
11/9/2014 is 11x13 days after 21/4/2014 when HMQEII
[Her Majesty Queen Elizabeth II]
was 88.
11/9/2014 is 444+444 weeks and 4 days from 31/8/1997, the day Princess Diana and Dodi Fayed were killed.
11/9/2014 is 33 days after Michael Brown, 18, was shot and killed by police in Ferguson, Missouri on 9/8/2014.

2 kommenttia:

  1. Hyvin mielenkiintoista paljastusta Edward Snowdenilta:

    Baghdadi 'Mossad trained'

    Posted on » Tuesday, July 15, 2014

    WASHINGTON: The former employee at US National Security Agency (NSA), Edward Snowden, has revealed that the British and American intelligence and the Mossad worked together to create the Islamic State of Iraq and Syria (ISIS).

    http://www.gulf-daily-news.com/NewsDetails.aspx?storyid=381153

    VastaaPoista
  2. Muuten, ISIS -sana voi itsessään viestittää päivämäärää 9/11 kun tiedetään että länsimaisessa aakkostossa "S" on 19. kirjain ja kirjain "I" on sama kuin numero 1. Eli saadaan: ISIS=119119!!! (kaksi kertaa 11.9.)

    Ja jos terroristijärjestöstä käytetään nimitystä ISIL, niin saadaan: ISIL=119112 (112 on yleinen hätänumero, "L" on 12. kirjain)

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com